Friday, 24 April 2015

TERÄKSINEN SIXPÄKKI VIIDESSÄ MINUUTISSA



Okei ensinnäkään sixpäkki ei tuu viidessä minuutissa. Ei jumankauta puolessa vuodessakaan. Ne sanoo että vatsalihakset tehään 90 prosenttisesti keittiössä - mä oon siellä ihan hiki otsalla vääntäny viherpirtelöitä ja muita abs-ruokia ja kaikenlisäks vielä tehny rutistuksiakin keittiön lattialla, mutta ei. Ne sanoo että sikspäkki tulee isojen kokonaisvaltasten liikkeiden myötä, niinku kyykkyjen ja mavejen. No EI TULE. Ne sanoo että pitää poltella rasvat päältä pois, kaikilla on kyllä siellä alla vatsalihakset. NO EI OLE. 

Onneks tässä elämässä on tärkeämpiäkin asioita kun sikspäkki, muuten mun lusikat olis lentäneet nurkkaan kauan sitten. On koiranpentuja, on rakkautta, on auringonpaistetta ja on kaikki raajat tallella. Oon elossa.

That being said, sikspäkin metsästys jatkuu edelleen hyvässä hengessä ja rennolla otteella. Tässä olisi taas yksi vatsalihastreeni. älkää odottako että tänkään jälkeen sieltä pullistelee kuusi terhakkaa palikkaa sieltä vatsanahkan alta. Ei pullistele. Mutta toivo elää, rutistellaan menemään vaan ja muistetaan nauttia elämästä ilmankin sitä sikspäkkiä.

NOPEA VATSALIHASTREENI

1. Jalannostot suorina lattialla maaten x 15 (Pidä alaselkä lattiassa kokoajan!)
2. Rutistukset kohti kattoa x 15 (kädet niskan taakse, jalat koukkuun ja nokkaa kohti kattoa)
3. Pepunnostot x 15 (makaa lattialla jalat suoraan kattoa kohti, nosta vatsalihasten avulla peppua hieman irti maasta ja palauta)
4. Sivulankusta lantion nostot x 15/puoli
5. Vuorikiipeilijä vastakkaiseen kyynärpäähän x 15 (tuo punnerrusasennosta vasen polvi oikeaan kyynärpäähän hitaasti, palauta ja toista toiselle puolelle. Yhden kerran polvi kyynärpäähän= yksi toisto)
6. Pito kuppiasennossa x 30sek (makaa lattialla, paina alaselkä lattiaan ja nosta jalat suorana hieman irti maasta. Nosta myös ylävartalo hieman irti maasta ja pidä kädet suorina kropan sivuilla)

Ilman taukoja 2-3 kierrosta, go! Ja sitten viikonlopun viettoon rillumarei!

<3: Ella
 




 


 


 


 


 


 


 


10 comments:

Mia K. said...

:)) sillon kun jaksan/jaksoin tehä vatsaa, mulla tuli päkki näkyviin ihan vaan normi rutistuksella. Ei tarvinnu kauaa ihmetellä. Mut, pääasia ettet ressaa!

EllaE said...

:D joo niinkun sanottu, niin päkki on mun elämän tärkeysjärjestyksessä suht listan alaosassa. Alempana kun mm. Nutella, onko tässä syy-seuraussuhde?  Mutta kiva se olis kerran elämässä nähdä, se on semmonen ujostelija että perusrutistukset ei mee perille! Kattellaan :)

minttumaaria78 said...

Mä täällä metsästelen vielä normaali painoakin, tänään -15kg puoliväli, jesss!!! mä täällä alan metsästää sitä sixpakkia!!! Pikkuhiljaa. Näillä neuvoilla sen löydän, jos jollain!!! Kiitos!!!

EllaE said...

Hei vitsit mahtavaa Minna, sä oot tehny aika hitonmoisen työn jo! Inspiroivaa :) Joo kyllä niihin tavotteisiin pääsee kun tarpeeks päättäväisesti kulkee niitä kohti eiks vaan :) Jatketaan tästä, liikkumisen iloa sulle!

Katskuu said...

haha ei vitsi nauroin tolle ekalle kappaleelle, toi on niin totta!! Ite kans pusertanu salilla tiuhaan tahtiin vatsoja ja ruokavaliota muutenkin vähän parannellu, ku haluisin saada vatsalihaksia edes vähän näkyviin. NO EI TULE :DD Mikä siinä on... Mä voin kans testaa tota keittiön lattialla vatsojen tekemistä jos se toimis?

EllaE said...

Veli! Mikä siinä onki niin vaikeeta!? Vai onks salaisuus se että pitää tehdä YHTÄ AIKAA rutistuksia ja viherpirtelöä? Blenderi lattialle ja lankutetaan samalla?

Suvi K. said...

Tein tän tänään treenin lopuksi (tosin vaihdoin ton vikan liikkeen crossfitista tuttuun hollow rockiin) ja ainakin todella hyvin  missä kohti mulla ois sikspäkki. Pukuhuoneen peili tosin oli edelleen eri mieltä. :P

EllaE said...

:DSiitä se (vissiin) lähtee! Ja sit vaan peiliä vaihtoon jos se kehtaa kauan valehdella

pullamössö said...

Hassua, mä kun aloitin viime joulukuussa ekaa kertaa IKINÄ käymään salilla, niin eka mitkä alkoivat muodostumaan on vatsalihakset. Ei se täydellinen sixpakki oo, mutta kuitenkin, elämäni ensimmäiset lihakset. Vouuu! Ja tää muuten motivoi ihan sikana. Nyt ei tarvii enää pakottaa itseään liikkumaan. Mutta tiedän, että aloittijoilla näkyy kai tulleet lihakset selkeemmin, tästä eteen päin voi olla edessä kivikkoisempaa, mutta jok tap. Jatkan!

EllaE said...

Haha ihana :D nauti sikspäkistäs ja liikkumisesta :)