Kirjoitin eilen siitä, kuinka egoni oli saanut kovan kolauksen ohjattuani elämäni ensimmäisen kahvakuulatunnin, joka vastoin kaikki odotuksiani ja mielikuviani olikin aikamoinen fiasko.
Ja sitten tuli sunnuntai. Ystäväni soitti ja pyysi kaivariin, lupasi tarjota jäätelön. Siinä mattolaiturin terassilla istuessani, mokkajäätelö yhdessä ja kahvi toisessa kädessä naurahdin yhtäkkiä ääneen, kun ymmärsin tilanteen koomisuuden. Tässä minä istun, keskellä kirkasta päivää auringon lämmittäessä kasvojani suupielet jäätelössä ja vatvon mielessäni yhtä epäonnistunutta ryhmäliikunnanohjausta. Maailmassa on sotia, nälänhätää ja kidutuksia, mutta entäs sitten MINUN epäonnistunut jumppatuntini? Niin kuin kaverini tokaisi tänään: kyllä on muuten asiat hyvin, kun pieleen mennyt kahvakuulatunti on ensimmäinen asia moniin kuukausiin, joka on saanut mieleni maahan. Badabom, Ella otti kertaheitolla päänsä sieltä missä pään ei ikinä kuuluisi olla ja huomasi, kuinka hyvin kaikki onkaan.
Olen sitä mieltä, että suurin kärsimyksen aiheuttaja noin niin kuin yleisesti ihmiselle on hänen oma mielensä. Eikä sillä ole niin väliä, onko kyseessä pieleen mennyt tentti, ryhmäliikunnanohjaus, treffit tai nolo möläytys appivanhemmille. Niin kauan kuin annat mielesi vatvoa ja surkutella tilannetta, ottaa se aivan varmasti ilon irti ja keksii lisää asioita, joissa olet huono. Mutta jos osaat astua ikään kuin boksin ulkopuolelle ja tarkkailet ajatuksiasi kuin ohi lipuvaa pilveä, tai pientä väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta, voit huomata yhtäkkiä hymyileväsi niille ja tajuavasi, ettei sinun tarvitse uskoa ihan kaikkea mitä päähäsi pälkähtää.
Jos ei auta, niin mene treenaamaan tai kanavoi energiasi johonkin rakentavaan. Hikoile, siivoa, ilmoittaudu uusintatenttiin ja rupea lukemaan. Tai vaihtoehtoisesti itke, syö levy suklaata ja muista, ettei mikään ihan oikeasti ole niin kovin vakavaa :)
Nyt tulee astetta pilvisempi päivitys, joten jos päiväsi on kaunis ja mielesi kirkas, suosittelen jättämään tämän välistä. Jos sen sijaan tunnet itsesi syystä tai toisesta surkeaksi, voi tästä ehkä olla sinulle jonkinlaista apua.
Työskentelen liikunta-alalla, ja olin odottanut kuin kuuta nousevaa ensimmäistä itse ohjaamaani ryhmäliikuntatuntia. Olin itsevarmuutta, puhtia ja inspiraatiota täynnä jo muutama kuukausi ennen kahvakuulatuntiani. Olin kuvitellut tunnin läpi mielessäni lukemattomia kertoja, kuvitellut, kuinka kaikki menee juuri eikä melkein nappiin. Ja sitten tuli näytetunnin aika. Seisoessani siellä täyden salin edessä mikki suun edessä vaihtoi kellon viisari minuutteja aivan liian nopeasti ja painostavan kovalla äänellä kohti kello neljää torstai-iltana. Sydämeni löi sellaiseen tahtiin, johon sen ei tulisi lyödä cooperin testin loppumetreilläkään. Kaikki ajatukseni itsevarmasta, rauhallisesta ja osaavasta minästä yhtäkkiä hävisivät ja tilalle astui puhdas kauhu, epävarmuus ja hermostuneisuus. Tunsinkin olevani ihan vieraalla maaperällä ja 45 minuutin ohjaus tuntui aivan liian pitkältä. En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä haavoittuvaksi, yhtä epävarmaksi ja osaamattomaksi. Siitä tunnista on nyt yli viikko, ja olen edelleen aivan poissa tolaltani.
Miksi olen poissa tolaltani? Miksi ajatukseni toistavat päässäni kohtuuttoman kovia syytöksiä, miksi haluaisin vain käpertyä johonkin hyvin pimeään ja pieneen nurkkaukseen? Miksi minä, joka tiedostan ajatusten olevan vain ajatuksia eikä täydellisiä totuuksia, uskon tällä hetkellä jokaikisen itseäni vähättelevän ajatuksen, joka päähäni putkahtaa? Minä joka tiedän, että ihminen ei ole yhtä kuin mielensä. Minä joka tiedän, että mieli on loistava työkalu, mutta tuhoisa jos sitä ei pysty hiljentämään.
Päätin tänään istua alas kärsimykseni kanssa. Raivopäinen siivous, tiskaus ja ulkoilu eivät auttaneet, joten otin lopulta käteeni kirjan, joka on ollut suurin apuvälineeni silloin kun tunsin arjessani jatkuvaa tyytymättömyyttä ja stressiä. Halusin lainata kirjasta pätkän koska ajattelin että tästä voisi ehkä olla apua jollekin toisellekin, joka kamppailee huonon itsetunnon tai negatiivisten ajatusten kanssa.
”Olemme ehkä kadulla törmänneet ’hulluihin’, jotka lakkaavatta puhuvat tai mutisevat itsekseen. Ei ole kuitenkaan suurtakaan eroa toisaalta näiden ja toisaalta sinun ja muiden ’normaalien’ ihmisten välillä. Erona on se, että sinä et ajattele ääneen. ääni arvostelee, pohtii, tuomitsee, vertailee, nurisee, pitää tai ei pidä jostakin ja niin edelleen. äänellä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa sillä hetkellä olet. Se saattaa vetää esiin joitakin vastikään tai kauan sitten tapahtuneita asioita. Se saattaa myös harjoitella tai kuvitella tulevaisuuden tilanteita. Tällöin se usein kuvittelee asioiden menevän hullusti tai seurausten olevan kielteisiä. Tätä sanotaan huolestumiseksi. Joskus tähän ääniraitaan liittyy mielikuvia tai mielessäsi alkaa pyöriä ’elokuva’. Vaikka ääni käsittelisi nykytilannetta, se tulkitsee sitä menneisyyden pohjalta. Näin siksi, että se on ehdollistuneen mielesi ääni. Ja mieli puolestaan on seurausta koko menneisyydestäsi sekä perimistäsi kollektiivisista, kulttuurin muokkaamisya ajatus- ja asennemalleista. Niinpä siis katselet ja arvostelet nykyisyyttä menneisyyden silmin, ja saat siitä täysin vääristyneen kuvan. Ei ole suinkaan harvinaista, että tuo ääni on kyseisen henkilön pahin vihollinen.”
”..Voit saada aikaan katkoksen ajatusten virtaan yksinkertaisesti kohdistamalla huomiosi tähän ja nyt. Keskitä tietoisuutesi täydellisesti läsnäolevaan hetkeen. Näin tehdessäsi vedät huomion pois mielen toiminnasta ja luot ei-mielen tilan, jossa olet tietoinen ja valpas, mutta et ajattele.
Voit harjoitella tätä kaikissa arkiaskareissasi. Teet ne tavallisesti jonkin päämäärän vuoksi. Kohdista nyt huomiosi itse tekemiseen niin, että siitä tulee päämäärä sinänsä. Esimerkiksi portaita kulkiessasi – kotona tai työpaikalla – kiinnitä huomio joka askeleeseen, joka liikkeeseen, jopa hengitykseen. Ole täydellisesti läsnä. Tai pestessäsi käsiä, keskity kaikkiin aistimuksiin, kaikkiin tuntoihin: miltä vesi kuulostaa, miltä se tuntuu, käsiesi liikkeisiin, saippuan tuoksuun ja niin edelleen. Tai kun nouset autoosi ja olet sulkenut oven, pidä hetken tauko ja tarkkaile hengitystäsi. Tiedosta hiljainen, mutta voimakas läsnäolon tuntu.”
Siispä käsien pesua ja hengittämistä, niitä tulee tämä aurinkoinen lauantaipäiväni pitämään sisällään. Treeniä, koska treeni saa itseni tuntemaan oloni vahvaksi. Ajatusteni tarkkailua ja ulkoilua. Ja jos mikään näistä ei tunnu onnistuvan, leipaisen kakun ja hyväksyn, että aina ei mene nappiin. Välillä kiukuttaa ja masentaa. Ja se on ihan okei.
Halauksia kaikille ja ihan erityisesti niille, jotka samaistuivat tavalla tai toisella tekstiini. Tietäkää, että this too shall pass :)
Eilen oli lämmintä. Ainakin Helsingissä saatiin nauttia yli viidentoista asteen lukemista, ja voi pojat kuinka minä nautin.
Puistoonhan se oli mentävä, mukaan musiikkia ja viltti ja kahvia ja rakkautta. Seisoin vuoroin käsillä, vuoroin päällä, tein kuperkeikkoja, tanssin ja heitin onnettoman surkeita kärrynpyöriä. Lysähdin lopulta väsähtäneenä, hikisenä ja onnellisena maahan ja istuin hiljaa silmät kiinni nauttien auringosta ihan jokaikisellä solullani. Siinä istuessani pohdiskelin, olenko koskaan aiemmin edes pysähtynyt todella nauttimaan keväästä. Olenko koskaan todella tuntenut auringon lämmön koko kehollani, olenko koskaan nauranut niin vapautuneesti ja kierinyt ruohikolla menemään niin kuin eilen?
Vastausta en oikeastaan edes kaivannut. Juuri tässä ja juuri nyt on ihan hitsin hyvä olla.
Lämpimiä kevätpäiviä kaikille, haluaisin kehottaa kaikkia menemään ulos treenaamaan, juomaan aamukahvit tai ihan vain fiilistelemään. Mutta etteköhän te tee niin ilman kehoitustakin :)
Ihmiset eivät ihan oikeasti voi vastustaa sydämestä nousevan, aidon ja leveän hymyn mukaansatempaavaa voimaa. Ja voi, kuinka iloiseksi pieni päivän keskellä tuntemattoman kanssa vaihdettu hymy molemmat osapuolet tekeekään! Kokeile vetää syvään henkeä ja venytä uloshengityksellä suupielet korviin. Jos olet vielä aloittelija, ovat kaupan kassaneiti tai bussikuski turvallisia vaihtoehtoja: ei vaaraa, että tulisit tuomituksi kylähulluksi. Jos olet oikein rohkealla tuulella, niin kokeileppa hymyilyä henkilölle jolle avaat oven tai metrossa vastapäätä istuvalle. Saattavat pitää pahimmassa tapauksessa vähän vipsahtaneena, parhaassa tapauksessa pelastat jonkun päivän.
2. KAHVI ON MIELETöN KEKSINTö
Kuinka mukavaa onkaan katsella, kun ihmiset juovat aamukahviansa. Silmät kiinni, syvään tuoksua hengittäen, taaksepäin nojautuen. Kahvia juodessa on ihan sallittua uppoutua omaan maailmaansa. Kokeile sinäkin ottaa kaikki irti tästä arjen luksushetkestä neljän hoon reteällä kaavalla; haistele, hengitä, hörppää ja hymyile, jos siltä tuntuu.
3. JUST DO IT
Jos päivä on tuntunut tahmealta, päätä puristaa eikä ajatus oikein kulje, tai muuten vain stressaa, ovat liikunta ja happi takuuvarmoja helpotuksen tuojia. Mene juoksemaan portaita. Käy kävelyllä. Hikoile, joogaa, tanssi, hypi, punnerra. Juokse niin että lysähdät kotiin päästyäsi hikisenä lattialle ja naurat helpotuksesta. Laita veri kiertämään ja ajatukset narikkaan, kouluhommat tai työtehtävät sujuvat taatusti pienen liikuntatuokion jälkeen paremmin. Tee edes kymmenen minuutin kotijumppa, jos aikasi ei riitä enempään. Just do it!
Seurasaaressa tuoksui keväältä. Lokkien kotoisa kirkuna nosti suupielet korviin ja sai kutkuttavan lämmön leviämään kehoon. Iho on ihan ihmeissään auringosta ja sen lämpö kasvoilla tuntuu sanoinkuvaamattoman ihanalta. Vastaantulijat tervehtivät iloisesti.
Vedin keuhkot täyteen havupuiden tuoksua ja pysähdyin silittämään vastaan kävelleen perheen vimmatusti häntää heiluttavaa koiraa. Vaihdoimme onnelliset hymyt vanhempien kanssa, sanoja ei tarvittu:
