Unelmista ja niiden tavoittelusta

Olen oppinut viime päivinä unelmista ja siitä, mitä tapahtuu kun niitä ignoorataan.

Minä ajattelen, että kaikella ja kaikilla on tarkoitus. Olemme täällä, jotta voisimme luoda, kasvaa ja rakentaa. Ja nauttia matkasta. Jos koemme itsemme tarpeettomiksi tai emme toteuta itseämme millään tavalla, tunnemme helposti ahdistusta ja levottomuutta.

On hyvä osata olla tekemättä mitään ja nauttia ihan vain olemisesta. Mutta on myös hyvä kanavoida energiaansa johonkin rakentavaan ja haastaa itseään. Jos teemme päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen samoja asioita, samalla tavalla ja ilman minkäänlaista kehitystä, alkaa elämämme jossakin vaiheessa tuntua todella pieneltä ja ahdistavalta. Ehkä emme edes uskalla unelmoida niistä asioista, joita tiedämme sydämessämme haluavamme. Tai ehkä unelmoimme, mutta emme koskaan uskalla ottaa konkreettisia askelia kohti unelmiamme. Koska tuttu ja turvallinen tuntuu tutulta ja turvalliselta, ajatus unelman toteuttamisesta pelottaa ihan pirusti siinä vaiheessa kun todella olisi toiminnan aika. Emme usko pystyvämme, pelkäämme epäonnistumista, pelkäämme menettävämme kaiken jos otamme riskin ja kaikki meneekin mönkään.

Mutta jos todella haluaa tulla isoksi ja vahvaksi ja onnelliseksi, tuntea olevansa ihan pirun elossa, pitää ottaa välillä riskejä. Pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan, tehdä töitä unelman saavuttamiseksi ja ylittää rajojansa. Käydä epämukavuusalueella, ottaa takapakkia ja olla rohkeampi kuin koskaan uskalsi edes ajatella olevansa.

Heräsin eilen mieli ihan suttuisena, enkä aluksi oikein ymmärtänyt miksi. Siispä kävin uimassa ja join kahvia. Edelleen harmaata. Siivosin. Treenasin kovaa. Menin ulos ja istuin nurmikolle. Hengittelin. Vieläkin ahdistus, vaikka kaikki oli niin mainiosti kuin voi ikinä olla. Iltaan mennessä hengitykseni oli muuttunut hyvin pinnalliseksi ja olin kireä kuin viulunkieli. Lähdin poikaystäväni kanssa kävelylle upeaan, ilta-auringossa kylpevään Arabianrantaan. Sekään ei auttanut, ja levottomuuteni vain kasvoi. Kiukuttelin ensin poikaystävälle ja ilmoitin, että minua ahdistaa koska hänen treeninsä kestivät myöhempään kuin sovimme ja jouduin odottamaan häntä toimettomana. Sitten olin sitä mieltä, että voisin olla onnellinen jos hän vain tekisi sitä ja olisi tätä. Päätin kiivaan syytösten listani siihen, että muutan yksin ulkomaille, koska siellä asiat ovat varmasti paremmin.

Sitten tuli itku, ja sitten poikaystäväni lausui sen, minkä sisimmässäni tiesin. Olen onneton, koska elämäni on yksinkertaisesti liian helppoa tällä hetkellä. Olen elänyt kuin ellun kana viimeiset kolme kuukautta. Olen kyllä treenannut ja paljon, tavannut ystäviä, mökkeillyt ja kokannut ja leiponut enemmän kuin ikinä, mutta minulla ei ole ollut minkäänlaisia velvollisuuksia, mitään päämäärää, mitään pakkoja tai tavoitteita. En ole ylittänyt itseään millään tavalla.

Kun meillä on ulkoisesti ihan kaikkea eikä meidän tarvitse tehdä mitään minkään eteen, lakkaamme usein tavoittelemasta unelmiamme ja olemme helposti onnettomia.

Tiedän, että intohimoni on kehittää itseäni sekä fyysisesti että henkisesti. Olen keskittynyt henkiseen puoleen viimeiset kolme vuotta, mutta nyt tuntuu että olen tullut sen kehityksen päähän hetkellisesti ja että nyt tarvitsen tasapainoksi fyysisen puolen kehittämistä. Tiedän, että suurin unelmani tällä hetkellä on kehittää itseäni vahvemmaksi, notkeammaksi, ketterämmäksi ja nopeammaksi kuin olen koskaan uskaltanut haaveilla. Tiedän, että se vaatii ihan valtavasti työtä, mielenlujuutta ja epäonnistumisiakin. Takaraivossani kuiskii pieni pirulainen, joka kertoo etten ikinä onnistu, että olen aina päässyt liian helpolla eikä minussa ole tarpeeksi päättäväisyyttä.

Mutta sillä hetkellä, kun poikaystäväni lempeästi huomautti että mistä oikeasti kiikastaa, ymmärsin ettei vika ole hänessä tai olosuhteissa. Jos oikein kuulostelen sisintäni, kuulen ettei suurin unelmani juuri nyt ole opiskella hyvinvointia tai terveyttä kirjoista tai koulun penkiltä ja kertoa muille, mitä kirjoissa oikein sanotaan ja mitä muiden tulee teoriassa tehdä ollakseen onnellisia.

Unelmani on olla itse itseni inspiraatio. Kannustaa itseäni olemaan rohkeampi kuin ikinä.

Unelmani on löytää fyysiset rajani ja ylittää ne. Taustalla kutkuttelee myös unelma siitä että jonakin päivänä voin tavalla tai toisella auttaa muita saavuttamaan unelmiaan, kasvamaan itsensä kokoiseksi ja olemaan rohkeita. Mutta ensin minun täytyy itse tavoitella unelmaani, kasvaa itseni kokoiseksi ja olla rohkea.

Ajatuskin saa mahanpohjassa aikaiseksi kovan merenkäynnin ja sydämen lyömään nopeammin. Ja siitä tiedän, että suunta on oikea.

 

 

Ihmissuhteista

Mietin tässä yksi päivä ihmissuhteitani. Ajattelin yhtä ystävää, jonka olemassaolosta olen valtavan kiitollinen. Ja sitten toista. Ja sitten kolmatta, neljättä, viidettä. He ovat kulkeneet kukin hyvin erilaisen elämäntien, mutta heissä on hyvin paljon samaa. Parhaiten heitä kaikkia kuvaa sana lämpö. He kaikki katsovat maailmaa positiivisten lasien läpi, ovat myötätuntoisia, viisaita, iloisia ja tahtovat muille hyvää. He kaikki ajattelevat, että luovat itse oman onnellisuutensa. Kukaan heistä ei ota loppupeleissä elämää kovin vakavasti, mutta he haluavat silti kehittyä ihmisinä ja tuoda iloa ja hyvää oloa maailmaan. Olen itse tietoisesti hakeutunut sellaisten seuraan, jotka inspiroivat, innostavat, kannustavat, saavat minut tuntemaan oloni hyväksytyksi ja antavat hyvää energiaa.

Mielestäni meillä jokaisella on oikeus valita, millaisessa seurassa vietämme aikaamme. On meidän vastuullamme tunnistaa, kenen seura aiheuttaa meille pahaa oloa, negatiivisia ajatuksia tai väsyttää meitä. On meidän vastuulla tajuta lähteä eri suuntiin, jos tuntuu ettemme osaa olla hyviä jollekulle toiselle tällä hetkellä. Tai jos koemme, ettei toisen seura syö energiaamme, tulee meidän osata sanoa että tykkään sinusta, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että kuljemme eri teitä. Eikä siinä ole mitään väärää, ei tarvitse tehdä draamaa, ei tarvitse sanoa että hyvästi idiootti. Ei tarvitse edes sanoa hyvästi; usein riittää, että annamme näiden ihmisten ikään kuin lipua pois arjestamme.

 

Toisaalta, olemme myös itse vastuussa ajatuksistamme ja tunteistamme. Jos jonkun seura aiheuttaa meissä levottomuutta tai koemme, ettemme viihdy heidän kanssaan, tulee meidän mielestäni ihan ennen kaikkea katsoa peiliin ja olla rehellisiä itsellemme. Miksi tuo toinen ärsyttää? Voisiko olla, että minussa itsessäni on juuri sitä samaa piirrettä, jota nyt tuomitsen tuossa toisessa? ärsyttääkö hänen laiskuutensa juuri siksi, että hoidan itse asioita tällä hetkellä laiskasti? ärsyttääkö hänen itsevarmuutensa siksi, että olen itse epävarma itsestäni? ärsyttääkö hänen pirteytensä siksi, että tunnen itseni voimattomaksi ja väsyneeksi? Et cetera.

Toki meillä melkein  jokaisella on myös lähipiirissä niitä, joiden kanssa ainakin toistaiseksi vietämme aikaa olosuhteiden pakosta, vaikka emme välttämättä haluaisi tai jaksaisi. Silloin on mielestäni oiva tilaisuus vahvistaa omaa hyväksyntää, läsnäoloa, empatiaa ja rakkautta. Käyttäytyä itse niinkuin toivoisi toisenkin käyttäytyvän. Koska sellaiset ihmiset jotka puhuvat pahaa toisista, ovat tyytymättömiä, huokuvat raskasta energiaa, kritisoivat meitä tai sanovat ajattelemattomia asioita ovat oikeastaan pohjimmiltaan vain hyvin onnettomia, tietoisesti tai tiedostamattomasti. He jos ketkä kaipaavat rakkautta ja haleja. Ymmärrystä. Heillä on varmasti syynsä siihen, miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Anteeksiannolla ja myötätunnolla on valtava voima. Olen sitä mieltä, että vihaa ei poisteta vihalla, tuomitsemista tuomitsemalla tai negatiivisuutta hyökkäämällä takaisin. Ne joko hyväksytään tai sitten jos ei jakseta tai haluta hyväksyä, sitten kävellään itse rauhallisesti pois.

Ja niin paljon kuin haluaisinkin pelastaa maailman ja auttaa kaikkia onnettomia, en henkilökohtaisesti vielä ole ihan niin pitkällä kehityksessäni että tietoisesti hakeutuisin niidenkin seuraan, joilla on taipumus välittää huonoa oloa muille. Ensinnäkin siksi, että tiedän etten osaa olla heille avuksi ja että heidän käyttäytymisensä vaikuttaa minuun lannistavasti enemmän kuin haluaisin. Toiseksi siksi, että minä olen vastuussa omasta hyvinvoinnistani.
 

Haluan itse tuoda tähän maailmaan rakkautta, rauhaa, lämpöä ja iloa. Onnellisuutta, hymyjä, hyväksyntää, haleja, pitkiä hengityksiä ja inspiraatiota. Niinpä minulle on luonnollista myöskin bondata ja viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka vaalivat näitä samoja ominaisuuksia itsessään. Mutta tiedän myös, että pohjimmiltaan ihan kaikki haluavat yllä olevia asioita. Kaikki me haluamme olla onnellisia. Moni meistä ei ole vain vielä hoksannut, että se onni on usein ihan siinä omissa käsissä, siinä hetkessä, jokaisen sisällä.

Ja se että tiedän että lopulta me kaikki, ihan kaikki haluamme vain yhtä asiaa, saa minut tuntemaan lämpöä ihan kaikkia ihmisiä kohtaan.

Paljon haleja, rakkautta ja hyviä viboja kaikille <3
 

Raakakakkukännissä

Leipaisinpa tänään kakun. Se oli niin kovin hieno, että piti aivan mennä pihalle ja napata siitä kuvat. Sitten söin siitä puolet. Ja tulin aivan totaalisen ruokahumalaan! En osaa sanoa, että mikä ainesosa sen teki, mutta nyt kikatuttaa ja koko keho on ihan mukavan vetelänä. Veikkaan, että se oli se ekstrarakkaus, jota kakun valmistuksessa käytin, se sen täytyy olla.

Puolukkainen juustokakku suklaarouheella. Nyt tekee mieli tanssia, täytyy varmaan noudattaa tätä impulssia. Yksin kotona, ihan nakupellenä, suupielet kakussa minä meinaan nyt laittaa popit soimaan ja juhlia elämää! Ihanata viikonloppua kaikille :)

 

<3: Ella

Hailuoto ja ihana arki

Kuusi päivää, 1800 kilometriä, ainakin neljä must see-kohdetta. Tämä oli suunnitelma. Viime viikolla keksimme poikaystäväni kanssa, että mitä jos lähdettäisiin roadtrippailemaan ympäri Suomea. Niinpä minä suunnittelin meille alustavan reitin Helsingistä Haaparannan kautta Hailuodolle, sieltä Kalajoelle ja viimeisenä oli tarkoitus visiteerata Naantalissa.

Niin me sitten pakkasimme kamat ja starttasimme auton aikaisin sunnuntaiaamuna kohti Haaparantaa. Ajoimme lähes tauoitta aamuseitsemästä iltayhdeksään, jolloin saavuimme viimein Hailuodolle. Söimme hotellihuoneessamme ahnaasti satamaravintolasta ostetut burgeriateriat, jonka jälkeen päätimme tallustaa vielä iltauinnille viilentymään pitkän ja kuuman automatkan jäljiltä.

Hotellin ovesta ulos astuttuamme edessämme aukesi taianomaisin maisema, jonka olen eläissäni nähnyt. Kilometrin verran valkoista hiekkarantaa, lähes peilityyni meri ja horisonttiin laskeutuva aurinko, joka lämmitti vieläkin. Viileä hiekka varpaiden alla, meren tuoksu, hiljaisuus. Koko maisema kylpi hennon vaaleissa pastellisävyissä ja kaikkialla vallitsi uninen, kuuman päivän jälkeinen rauha ja tyyneys. Meri ja taivas sulautuivat yhteen, eikä niiden välistä ääriviivaa voinut enää lopulta erottaa.

Koko saari oli aivan epätodellisen kaunis ja lämpimänä kesäpäivänä oli vaikea uskoa olevansa Suomessa.

Ja mikä uskomattominta, seuraavana päivänä me tajusimme, että kaipaamme kotiin. Keskellä Suomen kauneinta luontoa ja edessämme vielä viisi päivää seikkailua. Tajusimme, että emme me kumpikaan kaipaa mitään lomaa tai irtottoa arjestamme. Rakastamme arkea. Että hotelliaamupalat, uudet maisemat tai mitkään uudet kokemukset eivät juuri nyt tuo samanlaista onnea ja hyvää oloa kuin koti, arki ja rutiinit. Ensin ajattelin, että onpas surullista.

Sitten tajusin, että olenpas höpsö. Miksi arjesta nauttiminen olisi jotenkin surullista? Nautin ihan valtavasti kaikista niistä pienistä asioista, joista jokapäiväinen elämäni koostuu. Olen onnellinen, enkä kaipaa juuri nyt yhtään mitään erikoista ollakseni onnellinen. En muutosta, en matkaa, en unelmia, en materiaalia, en kokemuksia. Elämä kyllä varmasti tuo niitä kaikkia tullessaan ja otan ilolla vastaan kaiken, mitä tulee. Varmasti se päivä taas koittaa, kun janoan seikkailuja. Mutta tällä hetkellä haluan tehdä töitä, pestä pyykkiä, kokata, treenata, tavata ystäviä, katsella leffoja omalla sohvalla, tehdä pitkiä kävelylenkkejä kotimaisemissa. Ihan tavallisia, mutta ihan hirmuisen mukavia juttuja.

Ja hei, mitä teille kuuluu? Olisi kiva kuulla teistä siellä ruudun toisella puolella, mistä te tällä hetkellä nautitte? Millaiset asiat tekevät teidät onnelliseksi juuri nyt?

Kauniita kesäpäiviä kaikille :)

 

 

 

 

La vita e bella, hakuna matata

La vita e bella.

Rakastan elämää. Rakastan kontrasteja. Rakastan sitä että on aikoja, jolloin tuntuu ettei tunne yhtään mitään. Että vaikka kaikki on noin niin kuin järjellä ajateltuna erittäin mallillaan, niin silti on ihan turta ja levoton ja hukassa. Vaikka tietää ihan tasan tarkkaan miten sitä hyvää ja onnellista elämää oikein eletään ja mitä pitää tehdä. Tietää, mutta ei vain saa siirrettyä syrjään sitä paksua raskasta verhoa, joka erottaa keveydestä.

Ja sitten kohtelen ihmisiä, sekä itseäni että muita, huonosti. Olen holtiton. Etsin vastauksia ulkopuolelta, mutta mikään kirja tai teksti tai ajatus ei kuulosta hyvältä. Laiminlyön terveyttäni, olen tyytymätön ulkomuotooni, teen kaiken vasemmalla kädellä. Ajattelen negatiivisia ajatuksia. Olen kaikkialla muualla paitsi tässä hetkessä.

Ja tiedättekö, juuri nyt tunnen suurta kiitollisuutta siitä että viimeisen kuukauden ajan olen ollut hiukan onneton. Kuulostaako ihan hullulta?

Jos jotakin tiedän, niin tiedän sen etten tiedä varmasti ja absoluuttisesti yhtään mitään. Mutta jonkinlaisia havaintoja olen tehnyt ja ne tuntuvat aika mukiinmeneviltä ja paikkansapitäviltä. Olen ymmärtänyt että on aika harvinaista herätä vain yhtenä päivänä valtavan kiitollisena, seesteisenä ja onnellisena ja pysyä siinä tilassa. Joku voisi sanoa että onnellisuus vaatii töitä; minä sanoisin että ihan kaikista parasta tässä elämässä on se, että me SAAMME tehdä töitä. Itsemme ja omien ajatustemme kanssa. Me saamme kulkea sen matkan, kaatua nenällemme ja kieriä pohjamudissa. Välillä siellä kieritään ja pyöritään ja kompastellaan pidempiä aikoja, niinkin pitkiä, että tuntuu ettei ihan oikeasti jaksa enää. Ja hups vaan, yhtenä päivänä sitä ymmärtää. Katselee ympärilleen ja maailma ympärillä tuntuu niin kauniilta, eloisalta ja hyvältä, että pitää ihan ottaa tukea ettei horjahda hämmästyksestä pyllylleen. Ja sitten alkaa itkettää ja naurattaa – oliko ratkaisu näin yksinkertainen?
Me saamme itse oivaltaa kaikki tarvitsemamme vastaukset. Me saamme luovia tiemme sieltä ahdistuksen keskeltä takaisin helpotukseen ja hyvään oloon. Elämä koostuu ylä- ja alamäistä, myötä- ja vastoinkäymisistä. Silloin kun mennään alamäkeä ja lujaa, olen pistänyt merkille että matka rullaa kaikkein kivuttomimmin kun hyväksyy sen että nyt ei ole kivaa. Että nyt menee alamäkeen mutta menkööt.

Eikä se haittaa vaikkei hyväksyisikään; asiat järjestyvät joka tapauksessa juuri niin kuin niiden kuuluukin. Elämän perusvire on positiivinen, plusmerkkinen, kasvava. Elämä ja koko maailmankaikkeus perustuu kasvulle. Kukat kasvavat, ihminen kasvaa ja kehomme solut uudistuvat vaikka kuinka yrittäisimme harata vastaan. Ideoita syntyy, lapsia ja eläinvauvoja syntyy. Sateen jälkeen tulee aina, AINA aurinko. Elämä menee eteenpäin ja maapallo pyörii ympäri, vaikka me emme aina jaksaisi. Elämä kantaa, hakuna matata, no pasa nada.

La vita e bella – kaunis elämä :)

 

<3: Ella

 

 

Tajunnanräjäyttävät herkut osa 2: Kinder-raakasuklaa

Koen itse olevani hyvin vaatimattomasti sanottuna kohtuullisen älyttömän hyvä ruoankokkailija, mutta yksi asia jossa menee aina metsään on se, kun minä annan inspiraation viedä leipomisessa ja luotan siihen, että ainesosia tulee juuri oikean verran kun niitä heittelee intuitiivisesti kulhoon. No ei tule. Ikinä.

Siispä jätän mahtavien herkkujen kehittelyn jatkossakin minua viisaammille ja kopioin vain reteästi reseptejä. Tässä yhtenä päivänä mieleni alkoi tehdä kovasti jotain raakaherkkua, ja niinpä klikkailin todennäköisesti Suomen parhaimman raakaherkkutaiteilijan, Ainon blogiin. Ja sieltähän löytyi taas semmoinen namiresepti, että jouduin pyyhkimään kokkaillessani välillä kuolaa pois suupielistä, välillä lattialta ja välillä jääkaapin ovesta.

Aino yritti alunperin kopioida kindersuklaan olemusta, mutta ihan rehellisesti täytyy todeta, että metsään meni. Tosin ihan tavallisen metsän sijasta tämä yritys meni semmoiseen metsään, jossa on värikästä ja kaunista ja puut ja kivet ja talot ovat piparkakusta tehtyjä. Ja kaikki mitä syöt, tekee hyvää kehollesi. Ehdottomasti parempi kuin ensimmäinen metsä.

Nämä herkkupalat ovat koostumukseltaan kuin minimokkapaloja, mutta maku on aivan toista luokkaa. Pohjakerroksen pehmeä ja suun täyttävä kaakaon maku, vaniljamulperikrispin suussa rouskuva olemus ja kaikki maut täydellisesti toisiinsa sitova "valkosuklaakuorrutus" toimivat tällaisena helteisenä kesäpäivänä erityisen hyvin jäälaten kanssa. Jos on oikein kovasti terveysintoilija tai fitnesstelijä, niin katsokaa parin postauksen takainen maidoton proteiinilatte ja lisätkää siihen kourallinen jääpaloja.

Ihania herkkuhetkiä ja ihan kaikkia muitakin hetkiä immeiset! :)

KINDER-RAAKASUKLAA
À la  Aino

40g kaakaovoita
1,5rkl kaakaojauhetta
2tl tocoa (Ella korvasi lucumalla)
1tl macaa (Ella korvasi lucumalla)
teelusikan kärjellinen vaniljaa
ripaus ruususuolaa
oman maun mukaan makeutusta

Sekoita ainekset sulaan kaakaovoihin ja kaada massa muotin pohjalle. älä vielä nosta jääkaappiin/pakkaseen!

1dl mulperinmarjoja
1rkl sulaa kookosöljyä
teelusikan kärjellinen vaniljaa

Hienonna mulperinmarjat pieneksi muruksi. Mausta sula kookosöljy vaniljalla ja pyörittele hienonnetut mulperit seoksessa. Kaada vaniljainen mulperimuru suklaamassan päälle ja aseta muotti jääkaappiin/pakastimeen.

20g kaakaovoita
10g kookosöljyä
3tl tocoa (Ella korvasi lucumalla)
2tl lucumaa
1tl soijalesitiiniä
oman mun mukaan makeutusta

Sulata kaakaovoi sekä kookosöljy vesihauteessa ja sekoita jauheet joukkoon. Makeuta tarpeen mukaan. Kaada valmis massa muotteihin vaniljakrispin päälle ja nosta takaisin jääkaappiin/pakkaseen jähmettymään.