La vita e bella.
Rakastan elämää. Rakastan kontrasteja. Rakastan sitä että on aikoja, jolloin tuntuu ettei tunne yhtään mitään. Että vaikka kaikki on noin niin kuin järjellä ajateltuna erittäin mallillaan, niin silti on ihan turta ja levoton ja hukassa. Vaikka tietää ihan tasan tarkkaan miten sitä hyvää ja onnellista elämää oikein eletään ja mitä pitää tehdä. Tietää, mutta ei vain saa siirrettyä syrjään sitä paksua raskasta verhoa, joka erottaa keveydestä.
Ja sitten kohtelen ihmisiä, sekä itseäni että muita, huonosti. Olen holtiton. Etsin vastauksia ulkopuolelta, mutta mikään kirja tai teksti tai ajatus ei kuulosta hyvältä. Laiminlyön terveyttäni, olen tyytymätön ulkomuotooni, teen kaiken vasemmalla kädellä. Ajattelen negatiivisia ajatuksia. Olen kaikkialla muualla paitsi tässä hetkessä.
Ja tiedättekö, juuri nyt tunnen suurta kiitollisuutta siitä että viimeisen kuukauden ajan olen ollut hiukan onneton. Kuulostaako ihan hullulta?
Jos jotakin tiedän, niin tiedän sen etten tiedä varmasti ja absoluuttisesti yhtään mitään. Mutta jonkinlaisia havaintoja olen tehnyt ja ne tuntuvat aika mukiinmeneviltä ja paikkansapitäviltä. Olen ymmärtänyt että on aika harvinaista herätä vain yhtenä päivänä valtavan kiitollisena, seesteisenä ja onnellisena ja pysyä siinä tilassa. Joku voisi sanoa että onnellisuus vaatii töitä; minä sanoisin että ihan kaikista parasta tässä elämässä on se, että me SAAMME tehdä töitä. Itsemme ja omien ajatustemme kanssa. Me saamme kulkea sen matkan, kaatua nenällemme ja kieriä pohjamudissa. Välillä siellä kieritään ja pyöritään ja kompastellaan pidempiä aikoja, niinkin pitkiä, että tuntuu ettei ihan oikeasti jaksa enää. Ja hups vaan, yhtenä päivänä sitä ymmärtää. Katselee ympärilleen ja maailma ympärillä tuntuu niin kauniilta, eloisalta ja hyvältä, että pitää ihan ottaa tukea ettei horjahda hämmästyksestä pyllylleen. Ja sitten alkaa itkettää ja naurattaa – oliko ratkaisu näin yksinkertainen?
Me saamme itse oivaltaa kaikki tarvitsemamme vastaukset. Me saamme luovia tiemme sieltä ahdistuksen keskeltä takaisin helpotukseen ja hyvään oloon. Elämä koostuu ylä- ja alamäistä, myötä- ja vastoinkäymisistä. Silloin kun mennään alamäkeä ja lujaa, olen pistänyt merkille että matka rullaa kaikkein kivuttomimmin kun hyväksyy sen että nyt ei ole kivaa. Että nyt menee alamäkeen mutta menkööt.
Eikä se haittaa vaikkei hyväksyisikään; asiat järjestyvät joka tapauksessa juuri niin kuin niiden kuuluukin. Elämän perusvire on positiivinen, plusmerkkinen, kasvava. Elämä ja koko maailmankaikkeus perustuu kasvulle. Kukat kasvavat, ihminen kasvaa ja kehomme solut uudistuvat vaikka kuinka yrittäisimme harata vastaan. Ideoita syntyy, lapsia ja eläinvauvoja syntyy. Sateen jälkeen tulee aina, AINA aurinko. Elämä menee eteenpäin ja maapallo pyörii ympäri, vaikka me emme aina jaksaisi. Elämä kantaa, hakuna matata, no pasa nada.
La vita e bella – kaunis elämä :)
<3: Ella
No comments:
Post a Comment