NYT TIIJÄN MIKÄ ON HYVÄN ELÄMÄN SALAISUUS

Hyvää huomenta perjantai!

Tiedättekö mä veikkaan että melkeen meillä kaikilla on välillä niitä päiviä/aikoja/hetkiä kun tuntuu siltä että sitä vaan uppoaa. Ahdistaa, on saamaton ja levoton olo, ei tiedä mihin on menossa, kaikki on ihan harmaata, rintaa puristaa eikä mistään tule mitään.

Tällaisena oman elämäni eturivin oppilaana mä aina analysoin että mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä - välillä ajatellut että mun pitää pysähtyä ja tarkkailla sitä omaa huonoa oloani. Huomata ne ajatukset ja tajuta että ne on vaan ajatuksia, ei todellisuutta, ja että mun tarttee ottaa ne suurennuslasin alle jotta nään että ne on pelkkiä ajatuksia.

Ja sitten välillä oon ajatellut että mun tarttee varmaan siivota elämää. Kämppää, työkuvioita, ihmissuhteita. Että siitä se levottomuus varmaan johtuu.

Ja välillä aattelen että mulla on saletisti gluteeniallergia.

Ja välillä syyn täytyy olla se että asun Suomessa vaikka mun olis kuulunut syntyä Australiaan.

Ja välillä ajattelen että no se lähtee varmasti sillä että keskityn vaan positiivisiin juttuihin. Teen kiitollisuuspäiväkirjaa ja juttuja jotka on mun mielestä kivoja. 

Ja välillä kiukuttaa niin pirusti ettei mikään edellämainituista toimi ja kaikki on vaan kakkaa piste.

Nyt oon löytänyt taas uuden näkökulman ja halusin jakaa sen teijänkin kanssa :)

Se on semmoinen näkökulma että jos keskittyy liikaa itteensä (olenko minä onnellinen, mitä minä haluan, mitä minulla on, miten minä voisin olla parempi, mitä minulle kuuluu, minä minä), niin sitä helposti saattaa kehitellä itselleen neuroottisen perfektionismin. Jos taas keskittyy liikaa muiden tekemisiin (negatiivisessa mielessä) niin saattaapi päätyä ylenkatsomaan ja kritisoimaan muiden tekemisiä jatkuvasti, eikä siitäkään tule hyvä fiilis. 

Mutta jos keskittyisikin antamiseen (he he)? Ihan vilpittömästi pelkästään auttamiseen/antamiseen/jakamiseen, sellaiseen ettei odota mitään takaisin? Se tuntuu aika vapauttavalta ajatukselta. 

Pojot mulle mustilla housuilla just maalattuun seinään nojaamisesta

Että jos sitä vaikka antaisi lahjan jollekin. Lahja voi olla niinkin yksinkertainen kuin maasta poimittu kukka, halaus, kahvin ostaminen jonossa takanasi seisovalle kiireiselle henkilölle tai ihan vaikka vilpitön hymy tuntemattomalle. Ihan mitä vaan, mutta antamista koko sydämellä ja ilman että odottaa mitään takaisin, siis todella, MITääN. Että se että voit hymyillä vilpittömästi ja tuntea lämpöä ja toivoa puhtaasti kaikkea hyvää toiselle, se on jo itsessään palkintosi. älä odota vuolaita kiitoksia tai vastapalveluksia. 

Jos keskittyisimmekin enemmän siihen, että voisimmeko tehdä mitään jotta kanssaihmistemme päivä olisi ihan pikkuisen aurinkoisempi? 

Kokeillaan tätä ja fiilistellään sitten uudelleen että miltä tuntuu. Negatiiviset fiilikset on ehkä vähentyneet tai hävinneet ja hetkeksi raskas olo keventyi :) 
 

(Ajatus on alunperin @kinoyoga instagram-profiilista, suomensin vapaasti)