Tuesday, 4 November 2014

Kiitos

Huomasin tiistai-iltana kesken työpäivän sähköpostiani selatessani, että olin saanut viestin Lilyn toimitukselta. Sydämeni pysähtyi hetkeksi ja katseeni paikansi viestin joukosta lauseen "..haluaisimme lätkäistä blogiisi Suosittelemme-leiman!"


Ja voi sitä riemun määrää! Aloin kiljua, itkeä ja nauraa yhtäaikaa (juu edelleen siellä töissä), hypin ja heittäydyin lattialle ja kierin ympäri lattiaa enkä voinut uskoa juuri lukemaani todeksi. Siis että minun blogiani on äänestetty Lilyn etusivulle? Että siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä, jotka ihan oikeasti diggailevat mun jutuista? Hei saanko halata teitä, ihan just nyt? 


Mä päätin alkusyksystä, että haluan kirjoittaa ja elää autenttisesti. Haluan olla peittelemättä sitä mitä kullakin hetkellä olen. Haluan ottaa vastaan kaiken mitä tulee, haluan olla aina rehellinen itselleni ja muille. Haluan olla vilpitön ja suora ja aito. Sanoa paska silloin kun tuntuu että kaikki on kakkaa ja kertoa kuinka rakastan ihmisiä ja elämää silloin kun tuntuu siltä. 


 



Musta tuntuu, että mulla on vielä niin paljon opittavaa elämässä. Muutama päivä sitten makasin meijän kodin lattialla tuntien itseni voimattomaksi, väsyneeksi, hukassa olevaksi ja päämäärättömäksi. Tuntui siltä että romahdan ihan kohta, kun en tiedä että mikä mua oikein vaivaa. Olo oli ihan masentunut. Nyt istuessani kirjoittamassa tätä tekstiä mä tunnen itseni vahvaksi. Innostuneeksi. Onnekkaaksi. Päämäärätietoiseksi. Eläväksi. 


Ajattelin jossain vaiheessa luettuani läjän elämäntaito-oppaita, henkisen kasvun opuksia ja menestystarinoita että tiedän elämästä kaiken. Ajattelin, että tiedän onnellisuudesta, vetovoiman laista ja mielenrauhasta. Mutta kun tuli haasteita vastaan, huomasin etten osaakaan soveltaa kaikkia niiden kirjojen viisauksia käytäntöön. Että olen silti välillä hukassa, onneton, rauhaton, teen virheitä, huomaan että perspektiivini on liian kapea. 



Ja nyt tajuan, että se on ihan okei. Me kaikki (paitsi Eckhart Tolle The Man) ollaan joskus ihan pallo hukassa. Ja Se On Ihan Okei. Mä aion jatkaa ajatusten ylös kirjoittelua, tästä lähin myös niinä hetkinä kun olen ihan ulapalla. Ei ole heikkoutta myöntää heikkoutensa. Se on vahvuutta. 


Ja mä haluan olla vahvasti heikko. Ihan täysin haavoittuvainen, hyvässä ja pahassa. Avata sydämeni, rakastaa ehdoitta, uskoa hyvään ja käydä välillä ihan pohjalla, ja myöntää että olen välillä pohjalla. Ja uskoa ennen kaikkea aina, että ihan ihan kaikella on tarkoituksensa. 


Kiitos, kiitos, kiitos kaikille jotka luette mun juttuja, kommentoitte ja äänestitte mua Lilyn inspiroivat blogit -kyselyssä. Koko maailman kokoinen halaus <3



 


10 comments:

iinana said...

oot niin upea mimmi!! <3 sun tekstejä on ihana lukea kun ne nimenomaan on niin aitoja ja rehellisiä. Susta hehkuu elämänpalo ja onni ja rakkaus ja kaikki positiivinen niin että se voima leviää myös muhun ja varmasti myös muihin lukijoihin! Kiitos siis itellesi - että jaat sydämiä täällä blogissa ja instagrammissa ja varmasti vielä enemmän kaikkialla missä fyysisesti hengität <3

annam_ said...

Mä ehdotin sun blogia! Mulla on selkeesti hyvä vainu sellasista blogeista, joihin tuo leima lätkäistään. Toissa kerrallakin molemmat, joita "äänestin", saivat leimat :D Vielä kun osaisi itsekin tehdä sellaista blogia, joka pääsisi joskus listoille, niin ois ihan kiva. No, ehkä vielä joskus, jos otan blogin kehittämisen tavoitteeksi. :)Jatka samaan malliin!

EllaE said...

Voi vitsin hitsit miten kivasti sanottu, kiitos! :) Hyvän levittäminen on mun elämän missio :) Säkin sait just kommentillas hyvän dominoeffektin aikaseksi: luin sun kommentin bussissa ja aloin hymyilemään; mun eessä on lapsi äitinsä sylissä naama muhun päin kääntyneenä ja se alko kikattamaan kun hymyilen sille, ja nyt kaikki mun selän takana hymyilee kun toi kikatus on niin tarttuva :D eli kiitos sullekin kun tuot hyvää maailmaan! <3

EllaE said...

Kiitos Anna tosi paljon kun äänestit! Pitäisiköhän sun ruveta lottoamaan tuon sun vainusi kanssa? ;)Ja ihan varmasti pääset blogisi kanssa vaikka ja mihin, jos niin haluat! Mutta ainakin mun kohdalla homma meni hassusti niin, että siinä vaiheessa kun luovuin ajatuksesta että haluaisin jollain tapaa tämän blogin menestyvän, niin kävi näin. Kun aloin vain bloggaamaan sydämestä, enkä siksi että haluaisin saavuttaa sillä jotain. Tuntuu vähän siltä, että se pätee noin niinkuin muutenkin elämässä: do what you love and all is coming/rest will follow/money will follow ja mitä näitä nyt on :)Ihanaa syksyä sulle, oon tosi iloinen että luet ja kommentoit tänne niin usein! :)

annam_ said...

Jostain syystä tää vainu ei päde lottoon, oon kokeillut. :DJa oot kyllä ihan oikeassa tuon ajatuksen kanssa, että kun tekee asioita sydämellään niin hyvää seuraa! Mä en jaksa sellaisia blogeja oikein seuratakaan, joista näkee kilometrin päähän, että päätavoite on vain hulppeat lukijamäärät. Siis siten, että se ajatus ohjaa blogin sisältöä, jolloin aitous jotenkin katoaa. Tietysti uudet lukijat ilahduttavat jokaista bloggaajaa, mutta ymmärrät varmaan mitä ajan takaa.Ihanaa syksyä sullekin! :)

maitokahvi said...

Ihana olet! Ja sun blogisi on ihanan inspiroiva ja onnellisuutta levittävä!<3

EllaE said...

Voi iso kiitos! Onpas ihana kuulla :) lähetän halin <3

EllaE said...

Joo, tiedän ihan täysin! Silloin voi olla vaikka kuinka viksuja juttuja, mutta jos sitä ei ole kirjoitettu tunteella ja aidosti, niin lukijan mielenkiinto lopahtaa.Onneksi me voidaan kaikki oppia ja erehtyä ja oppia ja erehtyä ihan niin monta kertaa kuin on ikinä tarvis :)

Vierailija said...

Todellakin leimansa ansainnut! <3 Jäin yllättäen selaamaan postauksia toistensa jälkeen kun tänne eksyin.. Huomasin paljon samaa ajatusmaailmaa omani kanssa :) Täällä kamppaillaan hippi-luomu-minän ja kemikaali-pinnallisuus-materialisti-minän kanssa lujaa tällä hetkellä :D Hippi on kovasti viemässä voitto ja nyt muutos täytyy vain oppia hyväksymään.. Luen mielelläni aiheesta sinulta lisää, jos ajatuksia pyörii sen ympärillä! :)

EllaE said...

Hui johan sä jaksoit pitkälle lukea! :D Varmasti kirjotan aiheesta (tai sen ympäriltä) jatkossakin, mutta sellainen itteni luokittelemattomuus tuntuu kaikista oikeimmalta -tiiätkö, halailen kallioita ja joogaan ja kiroilen ja suosin luomua ja postaan kuvia itestäni someen ja rakastan rauhaa mut samalla intoa ja hektisyyttä, haluun isomman hanurin ja haluun kasvaa ja kehittyä ihmisenä ja niin edelleen :)mutta jos mitenkään mun pitäisi itteäni kuvailla niin kyllä hippiys on osuvin kuvaus! Jos sillä tarkotetaan ympäristöstä välittämistä ja rakkautta ja mielenrauhaa ja ilman kenkiä kävelyä :) Kiva kun eksyit tänne! Ja jos mikään teksti herättelee ajatuksia niin käyn tosi mielelläni keskustelua kommenttiboksissa jatkossakin :)