Friday, 21 November 2014

Munajuttuja

 




Eräs kommentoija pyysi vinkkejä hyvään omelettiin, kun kirjoitin yhdessä postauksessa syöväni niitä melkein joka päivä.

Sitä voisi kuvitella, että kyllähän nyt jokainen osaa munakkaan valmistaa. Ja sitten on varmasti hyvin paljon niitä jokaisia, jotka kuvittelevat osaavansa valmistaa munakkaan (mä, meitsi ja minä tunnustan). Tein monta vuotta omeletteja samalla kaavalla: öljyä pannulle, hella täysille, munien sekaan loraus maitoa ja mausteita ja koko komeus pannulle. Välillä se kärähti, välillä ei. Ikinä en vaivautunut selvittämään, että mistä ajoittainen kärtsähtäminen johtui, kun olin sitä mieltä että ihan hyvvee on vähän mustuneenakin.

Mutta nyt olen selvittänyt täydellisen munakkaan salaisuuden, ja voin kertoa että EI SE KäRäHTäNYT OLE HYVää, älkää tehkö sitä. Tämäkin on niitä sarjassamme vähän kuin joisi pikakahvia moccamasterilla keitetyn kunnon suodatinkahvin sijaan.

Homma on tosi yksinkertainen: riko munat (yhdelle hengelle riittää kolme munaa) kulhoon, heitä sekaan mielesi mukaan mausteita ja sekoita munien rakenne rikki. Sitten tulee kaksi tärkeintä asiaa kärähtämisen välttämiseksi:

1. Laita pannulle reilu nokare voita JA loraus öljyä. Laita pannu siksi aikaa täysille, kunnes voi on sulanut, levittele rasva pannulle.
2. Käännä sitten lämpöä vähän pienemmälle (omassa hellassani on volyymiä ykkösestä ysiin, ja laitan sen ysiltä seiskalle. Laskekaahan siitä sitten omaan hellaanne natsaavat voimakkuudet)


Sitten kaadat höskän pannulle ja annat paistua ihan rauhassa niin kauan, kunnes pannua heiluttaessa munakkaan pinnalla ei juurikaan heilu löysää tavaraa (tai ihan tietty miten ite tykkäät, saa sen löysäksikin jättää!). Lopuksi käännät vaan yhden reunan toisen päälle, ja voila!

Tässä on siis maailman yksinkertaisin omeletin perusvalmistusohje, jota voi sitten lähteä soveltamaan mielensä mukaan. Oman omelettini sisälle tulee yleensä aina jotain juustoa, jotain lihaa ja jotain vihreää. Vaan luovuus on rajana ja kun se loppuu, heitä aineksia ihan summanmutikassa pannulle. Voi olla, että teet uuden kulinaristisen löydöksen ja pääset sillä maailmankirjoihin. Tai sitten voi olla että työnnät lautasesi nyrpistellen poikaystävän aka biojäteastian eteen :D

Semmoista! :)




 


5 comments:

LiisaK said...

Heippa Ella! :)
Halusin vaan kysästä sulta, että mitä sä sait palkinnoks siinä Greenstreetin kisassa? Ite tosiaan pääsin workshoppiin, ja valitsin omaksi päiväksi sen 7.1! Ajattelin vaan, että jos ite sait saman palkinnon, niin olis ollu ihan mahtava nähä samassa workshopissa! ;D

Suvi K. said...

Kiitos ohjeesta! Tuleeko siihen siis kohdassa munat ja mausteet sekasin myös jotain nestettä? Ja sä ilmeisesti laitat täytteet väliin siinä kaksinkerroinkääntämisvaiheessa? :)

EllaE said...

Mooooooi Liisa!Voi vitsit mulle napsahti 17.12. workshoppi, eli ei nähdä valitettavasti siellä. Olisi ollut kyllä tosi mukava! Mutta eiköhän me vielä joissain merkeissä tavata :)

EllaE said...

Ciao Suvi,joo pahoittelut epäselkeydestä, mä kirjoitin tän tosi kiireessä ja pari oleellista jäi pois :D Eli munat ja mausteet vaan sekaisin, en itse yleensä nykyään käytä mitään nestettä, koska opittuani tuon öljy+voi+mieto lämpö-kikan tykkään munakkaan koostumuksesta ihan sellaisenaan.MUTTA jos haluat kokeilla, niin lorauttamalla sekaan hieman maitoa munakkaasta tulee paljon kuohkeampi :)Ja täytteiden asettelun aloitan heti siinä vaiheessa kun olen kaatanut munakkaan pannulle, jotta täytteet vähän lämpiävät ja sulavat. Mutta tosiaan tässähän on ihan taivas rajana, ja hyvää siitä tulee vaikka sekottaisi täytteet raakojen munien sekaan.Toivottavasti selkeytti! Sitten vaan munahommiin :)

Suvi K. said...

Kiitos, katotaan jos mäkin nyt osaisin. :D