Bongasin Vilma P:n blogista tämän kiertävän haasteen ja innostuin kirjaamaan itsekin omat aakkoseni tänne. Ihana idea, mielestäni oli tosi hauska lukea muiden aakkosia ja tällaisen kautta on helppo tuoda esille, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä.
Elämäni aakkoset
A – Aitous. Mielestäni ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia ja kaiken perusta. Ole mitä olet ja tee mitä teet aidosti, muita loukkaamatta tai satuttamatta. älä ikinä yritä olla jotain muuta miellyttääksesi muita; aina löytyy joku, joka ei ole tyytyväinen sinuun. Olet varmasti hyvä juuri sellaisena kuin olet, ja jos jonkun mielestä et ole, on sillä henkilöllä mitä luultavimmin työskenneltävää oman itsensä kanssa.
B – Blogit. Luen vain kourallista blogeja, mutta inspiroidun laadukkaista kokonaisuuksista, hyvistä valokuvista ja ajatusta herättävistä teksteistä.
C – California! Olen villeimmissä haaveissani pyöritellyt, että josko sitä joskus muuttaisi Californiaan. Saa nähdä :)
D – D-vitamiini; olen tänä talvena ensimmäistä kertaa syönyt huomattavasti suosituksia suurempia määriä D-vitamiinia, ja uskon että tästä johtuu myöskin se, etten ole ollut todella poikkeuksellisesti kertaakaan sairaana sitten viime kesän. Lisäksi tähän D-vitamiiniin kuuluu tietysti myös aurinko. Tuntuu, että valon ja lämmön lisääntyminen näkyy ihan kaikkien kasvoilla, ja on ihana katsella ihmisiä bussissa tai kaupungilla, kun vähän väliä näkee jonkun pysähtyneenä, silmät kiinni ja täysin siemauksin auringosta nauttien.
E – Erehtyminen. Erehtyminen on inhimillistä, eikä se ole huono asia. Oppia erehtymään ja oppia erehdyksistään ovat elämää suuresti helpottavia juttuja.
F – Fazer; luojalle kiitos fazerin sinisestä. Kuinka moni meistä (naisista) on löytänyt niin monesti lohdun ja turvan tästä suklaiden kuninkaasta? Käsi ylös!
G – Google; meidän saatavilla on KAIKKI maailman tieto, ILMAISEKSI. Itsensä kehittämiselle ei ole koskaan ollut näin hyviä edellytyksiä, kannattaa hyödyntää!
H – Huumori, heittäytyminen. Pyrin jossakin vaiheessa saavuttamaan mielenrauhaa ja onnellisuutta liian vakavasti, ja siinä matkalla tulin lajitelleeksi huumorin ja hölmöilyn turhanpäiväisyyksiksi. Voi miten hölmö olinkaan! Hyvinvointi on kaikkea muuta kuin vakavaa, ja nauru on ehkä yksi maailman kauneimmista ja parantavimmista asioista.
I – Inspiraatio. Ihana ihana tunne, jonka iskiessä kannattaa aivan täysin heittäytyä virran vietäväksi ja antaa inspiraation toimia kauttasi. Tähän olisi käynyt myös Itsensä kehittäminen.
J – Jälkiruoka, iltaisin on aina saatava jälkiruokaa. Hedelmiä, marjoja, itsetehtyjä raakaherkkuja, tummaa suklaata tai vain jotakin makeaa.
K –Käytöstavat. Mielestäni hyvät käytöstavat ovat asioita, joihin itse kunkin tulisi kiinnittää silloin tällöin huomiota: jatkuva puhelimeen puhuminen pahoittelematta tai kännykän näpyttely kun olet jonkun toisen seurassa saattaa tuntua toisesta iskulta päin kasvoja. Oven auki pitäminen takanasi tulevalle on kohteliasta, samoin silmiin katsominen tervehtiessä, hymy, kiitos, ole hyvä. Seisomaan nouseminen, kun kättelet jotakuta. Penkin luovuttaminen esimerkiksi vanhemmalle tai raskaana olevalle. Jos keität työpaikalla kahvia, kysy ottaako toinenkin. Jos syöt suklaata tai karkkia tai purkkaa, on kohteliasta tarjota seuralaisellesi. Ihan tosi perusjuttuja ja varmasti monelle itsestäänselvyyksiä, mutta itse ainakin koen nämä tosi tärkeiksi ja aina silloin tällöin esimerkiksi kiireessä unohtuviksi asioiksi.
L – Liikkuminen; meidät ihmiset on luotu liikkumaan, ja koen itse ainakin aktiivisen elämän yhtä tärkeäksi kuin syömisen tai nukkumisen. Liikunnan hyvien vaikutusten lista on loppumaton; liikunta piristää, lisää itsevarmuutta, parantaa verenkierto- ja hengityselimistön toimintaa, ehkäisee sairauksilta, lisää hyvänolonhormonien tuotantoa, vähentää stressiä, parantaa yleistä toimintakykyä, onnellistuttaa, mitä näitä nyt on. Ja on hirmuisen kivaa. :)
M – Myötätunto. Yksi tärkeimmäksi kokemistani piirteistä, jonka painoarvon olen oppinut kantapään kautta. Oma myötätuntoni oli erään erityisen vaikean elämäntilanteen jäljiltä tipahtanut johonkin saalistajaeläimen tasolle. Paha olo ja suru purkaantuivat itsestäni kohtuuttomuutena kaikkein läheisimpiäni kohtaan, ja sen sijaan että olisin tukenut heitä vaikeina aikoina, yritin väkisin potkia eteenpäin ja jollakin tavalla saada heitä suuttumaan tai vihastumaan. Kaipa minä halusin vain nähdä mitä tahansa muuta, kuin luovuttamista. Kun sitten yhtenä päivänä huomasin yhden rakkaimmistani luhistuvan lattialle surusta ja pitelevän mahaansa sanottuani todella ajattelemattomia asioita, havahduin aikalailla kertaheitolla siihen, että tällainen ihminen en todellakaan halua olla eikä tämä ollut sitä, mitä toivoin ja ajoin takaa. Myötätunto on ihan valtavan tärkeää, enkä nykyään enää halua tai edes kykene tuomitsemaan ihmisiä ymmärtämättä, että kolikolla on toinenkin puolensa eikä mikään ole niin mustavalkoista.
N – Nauttiminen: elämän pienistä ja isoista iloista nauttiminen, elossa olemisesta nauttiminen!
O – Oppiminen. Virheistä oppiminen ja itselleen anteeksiantaminen. Olen sitä mieltä, että jonkin asian määritteleminen virheeksi on vajavainen ilmaisu. On vain tekoja ja asioita. Se, opitko niistä mitään, ratkaisee ja määrittää niiden tekojen luonteen. Ei se, kuinka monesti tai pahasti olet munannut. Tehty mikä tehty ja sanottu mikä sanottu, mutta uskon että kaikella on tarkoituksensa, ja kaikesta voi oppia.
P – Pysähtyminen: muistutan itseäni kymmeniä kertoja päivässä pysähtymään ja ihan vaikka vain hengittämään syvään. Usein ihan konkreettisesti pysähdyn, kun näen jotain kaunista tai ymmärrän jotakin. Tänä keväänä olen pysähtynyt erityisen usein nauttimaan auringon lämmöstä ja valon lisääntymisestä. :)
Q – Questioning. Tämä kuvastaa ehkä parhaiten sitä, kuinka elämä muuttui hitsisti mielekkäämmäksi kohdallani. Aloin kyseenalaistamaan oppimiani tapoja, omia ajatusmallejani, oravanpyörää, aikalailla kaikkea. Tajusin, että en ole oikeastaan ajatellut kovin itsenäisesti ikinä tai miettinyt mitä minä todella haluan, kuka todella olen.
R – RAKKAUS. Elämää kohtaan, ihmisiä kohtaan, asioita kohtaan. Uskon että rakkaus on meissä jokaisessa se kaikkein puhtain ja syvin olemuksemme; suurin osa meistä vain kadottaa sen jossakin vaiheessa, ja joudumme tekemään töitä sen eteen, että löytäisimme ja uskaltaisimme tuoda avoimesti esille itsestämme puhdasta rakkautta, muista välittämistä, empatiaa ja aidosti toisten puolesta iloitsemista.
S – Suomi. Olen iloinen että olen saanut kasvaa täällä, viettää niin paljon aikaa Suomen upeissa saaristomaisemissa, käydä koulua ilmaiseksi, kasvaa turvallisessa ympäristössä sekä kokea niin monet pimeät ja kylmät talvet ja oppinut niiden kautta arvostamaan valoa ja lämpöä aivan eri tavalla.
T – Tolle Eckhart – Läsnäolon voima, kirja joka on vaikuttanut ajatteluuni ehkäpä eniten.
U – Usko (ei, en puhu nyt uskonnosta). Usko itseen, usko maailmankaikkeuden positiiviseen perustaan, usko elämäntarkoitukseen, usko hyvyyteen, usko siihen että kaikella on tarkoitus.
V – Vastoinkäymiset. Olen, niin päättömältä kuin se ehkä kuulostaakin, kiitollinen vastoinkäymisistäni. Niillä on aina ollut tarkoitus, ne ovat kasvattaneet ihan hurjasti.
W – Wanhanajan suklaajäätölö suklaakastikkeella, suklaatikuilla ja suklaahipuilla.
X – XY-kromosomi; kiitos että nämä kaksi kirjainta päättivät eräänä päivänä lyödä hynttyyt yhteen, kiitos että saan jakaa arkeni uskomattoman ihmisen kanssa.
Y – Ystävät. Olen ihan valtavan kiitollinen teidän olemassaolosta, arvostan, ihailen ja rakastan teitä ihan jokaisella solulla päästä varpaisiin <3
Z – Zzz.. Nukkuminen on mukavaa hommaa!
Å – Åland. Poikaystäväni on kotoisin Ahvenanmaalta, ja niinpä Ahvenanmaasta on muodostunut kovin rakas paikka minullekin.
ä – No äITI. äiti on mun idoli ja sankari, äiti on maailman rakastavin, empaattisin, epäitsekkäin, ystävällisin ja välittävin ihminen. äiti on myös ihan uskomattoman vahva ihminen, joka on saanut aikamoisia kolhuja elämältä, mutta niin se on vaan piru vie puskenut eteenpäin. Oot äiti maailman rakkain, mä olen ihan hirmuisen ylpeä susta.
ö – östra Helsingfors oli ainoa mitä tähän keksin. Ja onhan se oikeastaan aika osuva; olen kotoisin Itä-Helsingistä, ja niin kuin sanonta kertoo, niin kyllä se näin jälkeenpäin ajateltuna opettikin aika paljon :)
Millaisia aakkosia sinun listallasi olisi? Entä herättikö joku omistani sinussa ajatuksia, suuntaan tai toiseen? :)





2 comments:
Moikka, Ella! Ihastuttava tämä blogi, kielesi on jotenkin niin rikasta ja kuvat kauniita. Laitoin seurattujen listalle :)
Hei Anna!Ihanasti sanottu, minä kiitän ja kumarran :) Kaunista kevättä sulle, olet lämpimästi tervetullut jatkossakin!
Post a Comment