Tuesday, 24 March 2015

Kuinka motivoitua liikkumaan


Kuinka motivoitua liikkumaan? Minulle kysymys on yhtä absurdi kuin kuinka motivoitua syömään pala oikein kunnon mutakakkua. (=ei paljon tartte motivaatiota)

Voin ihan rehellisesti sanoa että treenit ovat yksi päiväni monista kohokohdista ja rakastan kehoni liikuttamista, hikoilua, kehittymistä, uusien juttujen oppimista, vahvistumista ja sitä hyvää fiilistä joka minut valtaa jokaikisen treenin jälkeen. Hyvin harvoin löydän itseni tilanteesta, jossa minun tarvitsisi erityisemmin yrittää motivoitua - pompin useimmiten salille ihan duracelina.


Aina ei kyllä tosiaan ole ollut näin. Muutama vuosi sitten kun aloitin treenaamisen, muistan että treeneihin liittyi paljon negatiivista tunnelatausta: miksi olen näin heikko, miksi en jaksa, kehonikin näyttää ihan rimpulalle, en ikinä saavuta tavotteitani etc. Ajattelin hirveän paljon sitä miten pitkä matka minulla on päämäärään sen sijaan että olisin fiilistellyt jokaista tehtyä treeniä. Treenaaminen tuntui ajoittain ihan juoksuhiekassa rämpimiseltä, kun mietin koko kidutuksen ajan että olisipa tämä jo ohi, olisinpa jo vahva, olisipa takamukseni isompi ja niin edelleen.

Mutta jollain ihmeen keinolla sain itseni yhä useammin treenivaatteisiin ja salille (tai kotitreenien pariin). Niin puhkikulutettu kuin "Just Do It" fraasina onkin, niin siinä on kyllä isosti pointtia. älä jää odottamaan että inspis iskee ja liitelet salille, vetäiset treenit ihan Rocky Balboana ja ihan hups vaan saavutat päämääräsi. Mene treenaamaan vaikka ei *ttuakaan kiinnostaisi, ylitä itsesi uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Koska juttu on niin, että siinä vaiheessa kun alat nähdä tuloksia - housut löystyvät, jaksat punnertaa enemmän, saat tehtyä sen yhden leuan, olet energisempi - siinä vaiheessa saat todennäköisesti sellaisen innostuslatauksen, että sinun ei tarvitse edes miettiä että menetkö vaiko et. Sinä et voi olla menemättä, koska olet addiktoitunut #fitlifeen.



Alku on ihan oikeasti kaikista veemäisin. Been there! Se tuntuu niin paksulta puurolta ja epämiellyttävältä, että olisi ihan älyttömän helppoa puhua itsensä ympäri ja lopettaa, ajatella ettei tämä ole minua varten.


Minulle hlökohtaisesti yksi iso kynnyksen laskija oli se, että aloin tekemään lyhyitä ja intensiivisiä treenejä joita pystyin tekemään missä vain: kotona, salilla, kerran jopa työpaikan invavessassa (lol, terkkuja vaan kylpylän asiakkaille - ähkimiseni ja puhkimiseni kuului taatusti koko pukuhuoneeseen). On aika paljon iisimpää motivoitua 15-20 minuutin treeniin kuin tunnin salitreeniin, johon täytyy laskea vielä puolen tunnin matkat päälle. Isona plussana tällaisissa treeneissä on myös se, että jos annat 20 minuutin aikana kaikkesi, niin näkyviä ja tuntuvia tuloksia tulee nopeasti: rasva palaa, olo kevenee, sinä vahvistut ja elämä hymyilee.

Jos joku nyt rämpii siellä puurossa, ei nää valoa tunnelin päässä ja näyttää mulle henkistä keskaria, niin tähän väliin pieni kannustuksen sananen: se ei ole sitä puuroa ikuisesti. Tulee aika jolloin alat rakastamaan treenejäsi ja sinun tarvitsee hyvin hyvin harvoin pohtia että treenaanko vai enkö. (Huom! jos olet treenannut vaikka viisi kertaa viikossa jo kolmen kuukauden ajan eikä vieläkään ala tuntua kivalta, niin vaihda toki treenitaktiikkaa. Kokeile muita lajeja, ehkä nykyinen ei ole sinun juttusi?)

Miten muut, onko teidän vaikeaa motivoitua treenaamaan? Vai oliko tämä yhtä absurdi kysymys kuin se että maistuisiko pala Frödringen mutakakkua?
 



22 comments:

maitokahvi said...

Mahtava kirjoitus! Oon kyllä ihan samoilla linjoilla! Oon viime aikoina löytänyt itselleni hyvin sopivan liikuntarytmin ja nykyään tuntuu, että on päivä pilalla, jos treenien päälle tulee jotain muuta. Huomaan, että hymy nousee nykyään naamalle vain siitä, kun näen kadulla lenkkeilijän tai kuntosalin kyltin :D Mulla isoin kynnys liikuntaan liittyi nimenomaan omaan kehonkuvaan ja itsetuntoon; liikunta tuntui pakkopullalta, koska tuntui, että olen kömpelö ja näytän liikkuessani tyhmältä, enkä "osaa" liikkua "oikein". Nykyään koen onnistumisen tunteita jo siitä, että osaan tehdä salitreenin ihan omatoimisesti ja uskallan käydä ryhmäliikunnoissa, enkä enää murehdi siltä, että näytän pöhköltä jumppatrikoissa naama punaisena ähkiessä. Kirmaan siis enemmän kuin mielelläni nykyisin treenaamaan ja tiedän, että vaikka väsyttäisi ja olo olisi kehno, liikkuminen yleensä nostaa fiilikset kattoon. Kun treenaamisessa tulee taukoa flunssan tai kiireen takia, tuntuu aloittaminen aina vaikealta, mutta kun rytmiin pääsee, ei sitä tahtoisi millään lopettaa.Ihailen kyllä tosi paljon sun asennetta hyvinvointiin, liikkumiseen ja elämään yleensä :) Tänne kun tulee lukemaan sun kirjoituksia, niin nyökyttelee vain, että just noin ja kiitos muistutuksesta! :)

Kristi said...

Tämä teksti kolahti juuri oikeaan paikkaan! Viimeksi eilen painin täsmälleen näiden ajatusten kanssa: "miksi olen näin heikko, miksi en jaksa, kehonikin näyttää ihan rimpulalle, en ikinä saavuta tavotteitani etc". Oli siis mahtava lukea sinun ajatuksiasi ja kokemuksiasi tästä aiheesta :)

minttumaaria78 said...

Sinulla on tosi hyviä ajatuksi mutta itselläni on treenaajan elämä vasta alkutaipaleella aloitin vuoden vaihteessa liikkumisen ja nyt vasta neljä kertaa salilla käyneenä mutta minulla motivaatio on ihan kymppi tykkään treenata ja hikoilla ja vähän täytyy sattuakin. Tein kaksi vuotta töitä ajatusteni kanssa ja nyt olen niin onnellinen että aloitin ja toivon todella että tämä motivaatio säilyy!!

EllaE said...

Heeeei ihana kuulla että säkin oot päässyt ton epäparmuuskynnyksen yli!Mä olin kans aikoinani tosi epävarma siitä et mitä muut kelaa mun ulkomuodosta, kunnes tajusin että kaikki on niin keskittyneitä itteensä ja omiin epävarmuuksiinsa ettei ne edes huomaa muita. Ja sit kuvittelin olevani näkymätön kaikille muille ja ne ei nää mua vaik miten päin hölmöilin, niin johan hävis epävarmuudet :DKiitos tosi paljosti, musta on ihana kirjottaa ja on ihan mahtia jos siitä voi muutkin saada jotain irti :) Ihanaa tiistaita! <3

EllaE said...

Moi Kristi,mä niin tiedän ton fiiliksen! mutta mä takaan, että jos liikut säännöllisesti kaikista niistä (urpoista, kaikella rakkaudella koska säkin oot ihana olento etkä ansaitse rumaa arvostelua ees iteltäs) ajatuksista huolimatta niin siellä oottelee kuule oikeen jättiläisaarrearkku sateenkaaren päässä. Mitä enemmän laitat panosta, sitä nopeemmin tulee tuloksia ja vahvistut ja liikkumisesta tulee kivempaa :)

EllaE said...

Voi vitsit miten iloiseksi tulin sun kommentista minttumaaria, tosi inspiroivaa! Ikinä ei oo liian myöhästä alottaa ja kun kerran pääsee kunnolla liikunnallisen elämäntavan makuun niin se antaa kyllä ihan tosi paljon :)Ja jos saan tällaisena oikein kantapään kautta oppineena antaa vinkkiä, niin todennäköisesti jossain vaiheessa kehitys hidastuu ja motivaatio laskee sen myötä, mutta tämä on viimeistään se vaihe jolloin mielestäni kannattaa palkata Personal Trainer, tai ainakin varmistaa että ympärillä on supermotivoiva ympäristö. Yksin tsemppi loppuu niin paljon aikaisemmin, kuin jos on joku tukemassa, kannustamassa ja auttamassa.Tsemppiä ja intoa sulle treeneihin! :)

Suvi K. said...

Asiaa! Mulla treenimotivaatio ja säännöllinen treenaaminen alko ihan kerrasta kun lakkasin ajatelemasta "pitäisi käydä salilla jotta tulis nätiksi ja laihaksi ehkä sitten sadan vuoden päästä". Tavoitteita ja satunnaista "miksi en jo saa sitä leukaa vedettyä" -turhautumista tosin on tullut mukan kuvioon sitten myöhemmin, mutta ei se haittaa, kun treeneissä on joka tapauksessa  kivaa. :)

Vierailija said...

Story of my life! Olen hieman ylipainoinen ja haluaisin liikkua päästäkseni parempaan kuntoon ja voidakseni hyvin, mutta en vain kehtaa mennä salille. Tuntuu, että muut siellä ovat niitä himoliikkujia ja itse olen se kömpelö pullukka joka ei osaa käyttää salilaitteita (vapaisiin painoihin en kehtaa koskea ikipäivänä). En myöskään kehtaa mennä ryhmäliikuntaan, uimaan, joukkuelajien pariin, koska pitäisi osata valmiiksi jo. Tiedostan, että tämä on ihan hölmö ajatusmalli, mutten pääse siitä millään eroon. Mikä neuvoksi? Haluaisin ihan kamalasti tehdä liikunnasta sellaisen osan elämää, jota kaipaan ja rakastan!

minttumaaria78 said...

Minulla on onneksi hyvä ystäväni liikunnallinen, hän on minun "personalraineri" hän on hyvä kannustaja ja tukija! Nytkin tulin hänen kanssaan salilta hikoilemasta ja aamulla lenkkipolulle. Tiedän että tuki on todella tärkeää, minulle itselle varsinkin ja kun tuloksia tulee kokoajan painonpudotuksen myötä niin omakin motivaatio vain nousee!!! Ja ihana kevät ja aurinkoiset ilmat vain houkuttelevat myös lenkkipolulle!

EllaE said...

Niinpä, nautitaan keväästä ja lisääntyvästä valon määrästä! Siitä saa hirmuisesti energiaa :)

EllaE said...

Joo, jos motiivit on vaan ulkoisia niin homma tyssähtää kyllä aika nopeasti seinään :D Mulla on kanssa ihan kauhea hinku kehittyä leuoissa, pistoolikyykyissä ja käsilläseisontahommissa, on ihan mahtavaa kun vahvistuu ja oppii uutta :) Treeni-intoa ja kivaa kevättä Suvi! :)

EllaE said...

Vitsi mä niin tunnistan itseni tosta! Mä en tosin oo koskaan ollut ylipainonen, enemmänkin sieltä skaalan heikosta ja rimpulasta päästä, mutta voi pojat mua nolotti aluksi ihan kauheasti.Niinkuin toiselle kommentoijalle jo mainitsinkin, niin mulle aikamoinen läpimurto tuon epävarmuuden kanssa tapahtui siinä vaiheessa, kun tajusin että erityisesti ryhmäliikunnassa kukaan ei jaksa kattella mua ja mun kroppaa kun ne on niin keskittyneitä itseensä (ja suurin osa on enemmän tai vähemmän epävarma itsestään, eikä niillä ole aikaa tuomita muita). Sellaisia vinkkejä antaisin, että kannattaa mennä sellaisille tunneille, missä on tosi paljon jengiä, niin siellä hukkuu itse kukin massaan ja voi keskittyä ihan vaan tekemiseen. Mukava ja kannustava ohjaaja on toki myös helpottava tekijä, ja sitten ehkä se tärkein: sun ei TODELLAKAAN tarvitse osata valmiiksi yhtään mitään, tekemällä oppii ja jokainen on lähtenyt sieltä nollasta joskus. Mä ainakin päin vastoin inspiroidun ryhmäliikuntatunneilla (ohjatessa tai itse asiakkaana) siitä että siellä on aloittelijoitakin: tiedän miten vaikeaa se on aluksi, ja arvostan ihan sikana jokaista joka on ylittänyt sen kynnyksen ja tullut sinne tekemään parhaansa. Sitten on myös kotijumpat, lenkkipolut ja muut lajit, jos tuntuu että kuntosalilta tulee vaan epämiellyttävä fiilis. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin tee sitä mistä tykkäät, unohda mitä muut ajattelee ja oo ylpeä itestäsi jokainen kerta kun meet treenaamaan :) Voisin kirjoittaa tästä vielä vaikka kuinka paljon kun mulla on niin paljon kokemusta aiheesta sekä treenauttajan että treenaajan näkökulmasta, ehkä kehittelen tästä vielä erillisen postauksen. Tulipas pitkä kommentti, toivottavasti jaksoit lukea tänne asti! Hali ja tsemppiä, sä oot ihana ja arvokas ja sulla on oikeus liikkumisen iloon siinä missä kaikilla muillakin :)

Hymyileoletupea said...

Loistava kirjoitus. Oliskos sulla mitään ideoita, miten motivoitua tuohon kotitreenaamiseen? Ei meinaan onnistu multa sitten millään. Minulla ei ole ongelmia motivoida itseäni treenaamaan muualla, mutta kotona se ei vain onnistu. Siellä ne mollottaa kahvakuulat nurkassa pölyttymässä. Ongelman ydin lienee siinä, että jos treenaan kotona, niin aivot menee välittömästi tippaleipämoodiin. Huomaan yhtäkkiä kesken kotitreenin täyttäväni astianpesukonetta tai viikkaavani pyykkejä :)

EllaE said...

Kiitoksia!Joo olishan mulla ideoita :) Ensinnäkin, onko sulla hyvä ohjelma? Ootko tutustunut nettitreenivideoihin? Mä tein aikoinani Zuzka Lightin kotitreenejä, kato . Se pyörittää nettisalia, jossa voit siis tehdä treenin "yhessä" Zuzkan kanssa alusta loppuun, maksaa noin kymmenen euroa kuussa ja on joka pennin arvosta! Mulle toi oli ihan valtava apu, sen kun vaan painat play ja sitten teet niinkuin se tekee ja käskee. Lopulta et välttämättä enää edes tarvitse sitäkään, kun sulla on liikepankki ja oot tottunut siihen kotona treenaamiseen. Zuzkalla on paljon myös kahvakuulatreenejä :) Sieltä löytyy jonkin verran ilmaistreenejäkin, jos haluut aluksi kokeilla ilimaseksi. Toinen hyvä on Kayla Itsinesin e-guide, jossa on 12 viikon treeniohjelma opastuksineen kaikkineen.Sitten vinkkaisin että päätä valmiiksi kellonaika jolloin aloitat, treenin kesto ja mitä teet. Vedä treenivaatteet päälle, juo kuppi kahvia (jos sellasta harrastat) ja katso paperilta mitä aiot tehdä.Olisko näistä jotain apua?

Hymyileoletupea said...

Ihan loistavaa - oli paljonkin. Kiitos vinkeistä :)

Toimitus said...

Tosi kiinnostava postaus! Linkkasimme .

EllaE said...

Heeei kiitoksia paljon, kiva jos osui ja upposi! :)

murrr said...

Vielä viime syksynä olisin tämän tekstin luettuani ähkäissyt äh, mutta nyt takana on jo yli kolme kuukautta salitreenejä ja tosiaan olen alkanut näkemään tuloksia. Ja se on NIIIN mahtavaa. Ja se on se suurin motivaattori, kyllä. Nyt otan lähes joka aamu salikamat mukaan töihin ja menen suoraan töistä, tiedän että jos menen kotiin niin en lähde yhtikäs minnekkään. Oikeastaan en enää edes ajattele asiaa, sali on kotimatkalla ja pistäydyn siellä töiden jälkeen ikään kuin nollaamassa päivän työjutut ja olen alkanut nauttimaan siitä. Ja olen illalla treenien jälkeen tosi energinen.Itse tykkään siitä, että salille meno on niin helppoa ja aika halpaakin, kun työpaikka tukee liikkuumista rahallisesti. En oikeastaan keksi yhtään syytä miksi en kävisi salilla. Aluksi pelkäsin, että teen juttuja väärin ja olen jotenkin nolo, mutta kuukausien aikana kaikki tämmöinen on kadonnut, salilla käy kaikenlaisia ihmisiä ja jos teen jotain väärin, niin on ihan kivaa jos joku tulee auttamaan. Mutta koko ajan tuntuu helpommalta ja olen ainakin "omalla" salillani aika kala vedessä jo. :) Tosin sain juuri uuden ohjelman ja uudet jutut aina jännittävät, mutta eiköhän nekin muutu yhtä helpoiksi kuin vanhempi saliohjelmani.

EllaE said...

Joo samaistun, mä oon huomannut että toi kolme kuukautta on aika semmoinen vakio mitä siihen menee että rupeaa tosissaan nauttimaan siitä touhusta :)Toi on ihan huippu juttu että työpaikat tukee yhä enemmän työntekijöiden liikkumista, sillä saa niin helposti vaikutettua työtehoon ja ilmapiiriin ja ihan kaikkeen.Nimenomaan, kaikki siellä töräilee välillä ja se kuuluu asiaan, kiva et suhtaudut auttajiin tollain positiivisesti; mä kun työskentelen kuntosalilla niin tiedän että on myös monia joille se on tosi arka paikka eikä ne halua että kukaan tulee korjailemaan. Mutta kukin tavallaan, oppiihan sitä itekin tekemällä :)Tsemppiä sulle uuteen ohjelmaan, kyllä se nopeesti siitä rutiiniks muuttuu ja jos ei muutu niin ainahan voi varioida niitä liikkeitä itelleen sopivammiksi!

Hanna Maria said...

Joo, kyllä mulla on ollut aina aika vaikeaa. Sitä jotenkin odottaa tuloksia paljon nopeammin ja varsinkin treeneihin lähteminen on aina niin vaikeaa. Monesti treenaan säännöllisesti jonkin aikaa ja sitten en tee mitään pitkään aikaan, sellaista jojoilua. Mutta nyt oon löytäny kans kotitreenit, Yoogaian ja huippuja Youtube-videoita joissa ei oo sitä lähtemisen kynnystä, kun voi tehdä myös kotona. Vähän alkaa jo tuntua että pienen pientä addiktoitumista ehkä on tapahtunut, ja yritän olla tarkkailematta kroppaa ja turhautua kun ei heti näy tuloksia, vaan enemmän iloita siitä voimasta mikä kasvaa vaikkei mitään vielä näy. Kirjoittelinkin aiheesta lyhyesti kun aloittelin kevään liikuntaharrastelua:

EllaE said...

Moi Hanna Maria,tiedätkö mulla kesti 20 vuotta sitä semmoista jojoiluvaihetta ja kun kolme vuotta sitten päätin että nyt perkele, niin siitäkin meni vielä kaksi vuotta ennen kuin huomasin etten ole muuten pahemmin skippaillut treenejä kuukausiin. Oo armollinen itelles! Ja tosi kiva jos on jo ruvennut tulemaan sitä tekemisen iloa! :)Toi on just tosi hyvä taktiikka että opettelee myös sen kotona treenaamisen, mitä enemmän on vaihtoehtoja mistä valita fiiliksen mukaan niin sitä helpompaa on liikkua. Ja kotona treenaaminen ei tosiaan vaadi paljon muuta kuin henkistä tsemppausta ja vähintään 15 minuuttia aikaa :)Tsemppiä, jos kerran oot päättänyt että sä haluat liikkua tavalla tai toisella niin kyllä siitä ennen pitkää tulee elämäntapa. Uso pois, vaikka olis kuinka mutkanen ja kivinen tie :)

Hanna Maria said...

Näin on! Ja "vertaistuki" on kyllä aina innostavaa :D