Löysätäänkö vähän ponnaria

 

Tiedättekö mikä on mun mielestä ihan tosi hyvä juttu?

Lempeys. Lempeys kaikkea ja kaikkia kohtaan, mutta ihan ennen kaikkea itseä kohtaan. Me ihmiset (varsinkin naiset?) osataan usein kyllä olla ystävällisiä muille mutta entä itsellemme?

Moni varmaan on sitä mieltä että kukaan ei ole täydellinen (mitä täydellisyys edes tarkoittaa?) ja kaikki tekevät virheitä, kaikilla on heikkoutensa ja että se on ihan täysin ookoo. Mutta osataanko soveltaa sitä samaa armollisuutta itseämme kohtaan?

Minä olen täällä ainakin ihan käsi pystyssä – olen välillä ihan mäntti itseäni kohtaan. Pitäisi suorittaa, pitäisi olla saavuttanut enemmän tähän mennessä, pitäisi olla viisaampi, vahvempi, positiivisempi, menestyneempi, venyvämpi, kivempi, enempi.

Mutta mitä jos lyötäisiin nyt kättä päälle ja sovittaisiin että ollaan lempeitä itsellemmekin? Ei oteta tätä elämää eikä itseämme liian vakavasti. Löysätään vähän ponnaria, annetaan kasvojen rentoutua ja annetaan hali itsellemme. Syödään hyvin ja liikutaan, koska halutaan tehdä hyvää omalle keholle. Nauretaan itsellemme, ihmetellään vähän useammin sitä miten mieletön juttu tämä meidän uniikki kehomme on (ihan sama miltä se näyttää, se on silti siisti juttu) ja annetaan itsellemme krediittiä siitä miten hyvin me loppujen lopuksi vedetään.

Myönnetään itsellemme että ihan jokainen meistä, myös me itse ansaitaan rakkautta. Ja sitten annetaan sitä ihan itte.

Rentoa maanantaita! <3