Kun täällä on (valehtelematta) ensimmäistä kertaa vuoteen tullut puettua päälle muutakin kun treenitrikoita, oon innostunut kuvailemaan vähän asuja. Tähän väliin annettakoon kredittiä mun poikaystävälle, joka on kehittynyt valokuvaajana ihan huimasti ja joka jaksaa nykyään kuunnella mun ohjeita, kokeilla erilaisia kuvakulmia ja opetella säätämään valotuksia ja zoomia. Oon viime päivinä saanut ilokseni huomata, että se jopa ehdottaa välillä että hei otetaanko kuva tässä ja kyykkää ihan pokkana keskelle väkijoukkoa kuvaamaan mua. Reipas :)
Mutta kyllä tää on aika huvittavaa touhua: ohikulkijat, kaahailevat autot, tuuli, haastava valo, mies joka monesti kuvaa mielummin esim. lokkeja ja mun toistaiseksi vielä aika epäluonteva poseeraaminen (+ joku pakkomielle ilmeillä vähän väliä) takaa sen, että sadasta kuvasta about kymmenen on niin sanotusti onnistuneita otoksia.
"Mä oon ihan tollon näkönen oota mä otan tän hatun pois"
"Eiku kyl mä sittenki pidän tän hatun"
"Jahah nyt tulee taas auto"
"Ota silleen se kuva et mun pään yläpuolelle jää about tän verran taivasta"
Ja sit kuvaaja kyllästy mun tiukkoihin vaatimuksiin ja lähti jahtaamaan kanoja.
2 comments:
Kiva, että sun poikaystäväkin on selkeesti alkanut pitämään kuvaamisesta. Itse saan aika harvoin itsestäni minkäänlaisia kuvia, kun oon aina kameran takana. Mutta ehkäpä tuota omaakin poikaystävää alkaa nyt kuvaileminen enemmän kiinnostaa, kun hankki itselleen minijärkkärin jo kouluakin varten.Ps. Loistavat kuvatekstit! ;)
Joo päättäväisesti isket sille vaan kameran käteen ja siirryt linssin toiselle puolelle! Kyllä miehet löytää elektroniikan kanssa yleensä aika nopeesti yhteisen sävelen :P
Post a Comment