Tässä elämässä saa kyllä jatkuvasti olla oppimassa jotain.
Tiedättekö tämmöisen kaavan?
Sulla menee tosi lujaa ja kaikki on siistiä ja wuuhuu. Tunnet seisovasi tosi vakaalla pohjalla, tunnet että oot ihan tilanteen herrana ja sähän oot oikeestaan aika hyvä, kiva, viksu ja vilmaattinen kun oikeen miettii.
Ja sitten boom. Sä pieraiset äänekkäästi leffateatterissa hiljaisen kohtauksen aikana. Tai joudut törmäyskurssille jonkun toisen ihmisen kanssa ja se loukkaantuu sun sanomisista vaikka sulla oli vaan hyvät mielessä. Tai ajattelit että joo nyt mä tiedän miten tää elämä menee - ja sitten jotain ihan odottamatonta hyppää puskasta sun tielle niin että maa sun jalkojen alla tärisee ja kaadut pyllyllesi. Siellähän sitten ihmettelet sormi suussa että miten tässä näin kävi, sullahan oli kaikki langat käsissä.
Mä voin ihan rehellisesti myöntää että mä en tiedä varmasti yhtään mitään. Aina välillä mä luulen että tiedän, tai spekuloin, tai esitän mun teorioita ja näkemyksiä. Välillä jopa siihen sävyyn että hei tää on nyt ihmiset varmasti se juttu.
Mutta nyt pesen käteni once and for all siitä että mun jutut olisi ikinä täydellisiä totuuksia. Ei hitto ole. Mäkin meen välillä ihan miekka tanassa hirveen älämölön kera elämässä eteenpäin ja sellaisella Kukkulan Kuningas ja Mää Tiädän-mentaliteetilla, mutta tähän astisen elämäni aikana oon Ihan Joka Kerta tipahtanut pilvilinnoistani ja löytänyt itteni takamus kurassa silmät suurina ihmettelemässä että kuinkas tässä näin kävi.
Mä oon kyllä vähän semmoisella missiolla (maailmanpelastus- ja rakkaudenlähettiläsmissioiden lisäksi) että mä tavallaan haluunkin että mun ego saa turpiin säännöllisesti. Mä haluun päästä irti mun egosta, jos se on edes mahdollista, tai ainakin olla mahdollisimman pieniegoinen.
Mutta joo, kyllähän se aina egosta tuntuu ikävältä kun huomaakin olevansa vain ihan tavallinen ihminen.
Se on toisaalta myös aika lohduttava ajatus - me kaikki ollaan ihan vaan tavallisia ihmisiä virheinemme, erehdyksinemme ja mokailuinemme. Ja se on ihan okei.
Niinkun mun parempi puolisko tapaa tuoda perspektiiviä jos rupeaa menemään liian totiseksi: elämä on vähän niinku monopolia. Sä ehkä rikastut, menestyt, ryöstelet, ostat talon, häviät tai voitat. Mutta lopulta kaikki nappulat menee kuitenkin takasin laatikkoon.
Että vaikka pyritäänkin olemaan parhaita versioita itestämme, niin ei oteta sitäkään niin vakavasti vaikka välillä pyllähdettäis tai ego sais kolahduksia. Tää on vaan elämää.
Kivaa lauantaita söpöliinit! :)
11 comments:
Aivan ihanasti sanottu! Taas kerran! Sama missio on täälläkin meneillään - perästä tullaan! :DOlen muuten huomannut, että nyt kun olen lähtenyt tälle egosta luopumisen matkalle, niin tuntuu että suurimmat takapakit tulee juurikin silloin, kun sitä egoa jotenkin pönkitetään ulkoapäin. Onhan se ihan hitsin vastustamatonta, kun joku kehuu sun saavutuksiasi, taitojasi, luonnettasi, älyäsi, kauneuttasi... Siihen hyppää niin innolla mukaan, että kaikki egosta luopumiseen nähty vaiva tuntuu aivan merkityksettömältä ja tyhmältä. Eli niin sanotusti pissi kohisee pääkoppaan :D Ja juuri silloin yleensä iskee se tömähdys maan pintaan ennen pitkää. Ja sitten saa taas uudestaan käydä läpi ne ajatukset, että hei, ei sillä mun egollani ole oikeasti mitään väliä.
Nyökyttelen täällä!Se kun ajattelee että nyt oon hyvä ja oikeella tiellä ja parannan maailmaa, niin sekin on vaan ego joka hiipi takaovesta sisään. Mun akilleenkantapää tässä egoasiassa on just se kun aattelen että nyt mä tuotan hyvää mieltä ihmisille ja saan vaan hyvää aikaseks tässä maailmassa. Ja sitten tulee joku ei yhtään tajuakaan mua ja mulla menee ihan pasmat sekaisin kun mä vaan niin kovasti haluisin hyvää ja haluisin että se toinen ymmärtäis ja tykkäis musta takasin.Kun vaan oppis ihan oikeasti tajuamaan että ne WUU JEE DING DING - fiiliksetkin on ohi meneviä, niin ehkä ei tartteis aina olla niin halolla päähän lyöty kun menee taas vähän vähemmän lujaa :D Tosin musta tuntuu että jos katon missä olin kolme vuotta sitten versus nyt, niin kyllä sitä jotain on oppinut tänkin asian suhteen eikä enään innostu kaikista huipuista silleen että yöunet menee ja leposyke on satamiljoonaa. Ja toisaalta sitten ne niin kutsutut "haasteet" ja "heikot hetket" ei myöskään enää tunnu samalla tavalla maailmanlopuilta, kun jotenkin hiffaa sen että ne menee kyllä ohi ja kuuluu tähän elämään. Mutta paaaaljon on vielä opittavaa! Ja se on just aika siisti juttu eiks niin? Että tää peli ei oo vielä pelattu, meillä on aikaa loppuun saakka ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus niinkun Matti Nykänen asian ilmaisi. :D
Ihana Ella <3 Ja apua mä en kestä miten makee toi monopoli-ilmaus on?! :D
Haha tämä just niin kuin mun elämästä:D itsekin tunnen olevani aika ajoin pulassa egoni kanssa kun se aina kuvittelee olevansa oikeassa mutta kohta ollaankin jo rähmälleen ojassa. Vaikka se onki aika raivostuttavaa välillä niin toisaalta se myös ajaa uusiin tilanteisiin joihin ei ehkä muuten uskaltais mennä. Kun ei kai ole olemassa mitään sellaista josta ei vois selvitä;)
Eiks oo hyvä? :D Joku viksu sano niin joskus, tuo mulle aina sitä kaivattua perspektiiviä kun rupeen ottaa itteäni tai asioita liian vakavasti.Ihana oot iteeee! <3
:DSe on justiinsa näin, tekemällä oppii ja kun kaadutaan niin sanotusti rähmälleen niin yleensä siinä piilee jotain opetuksia siinä tilanteessa.Jos vaan pystyy tarkastelemaan tilannetta rauhassa, rehellisesti ja objektiivisesti eikä anneta sen egon ruveta riehumaan siitä että ollaan epäonnistuttu ja mokattu ja kaikki on pilalla, niin voidaan oppia tilanteesta jotain :)
Ihanasti kirjoitettu! Mietin, että oiskohan niin, että toki niistä huippuhetkistä voi ja pitääkin iloita; siitä, että on saanut jonkun iloiseksi ja tehnyt hyviä asioita. Pitäis vain muistaa, ettei ala määrittelemään itseään niiden tekojen ja ulkoisten asioiden kautta. On hienoa, jos hienoja asioita tapahtuu. Mutta tykkään siitä Eckhart Tollen ajatuksesta, että mikään mitä teen, ei tuo mitään lisää siihen, mitä minäHeti kun ripustautuu ja rakentaa identiteettiään näiden ulkoisten asioiden varaan, on paljon alttiimpi noille tömähdyksille maan pintaan.
Joo just näin, ollaan samalla viivalla :)Toi ajatus että mikään mitä teen (tai saan) ei lisää mitään mun todelliseen olemukseen iskee muhunkin :)Muhun kolahtaa myös ajatus siitä että pitäisi aina pienen osan huomiostaan omassa sisäisessä tilassaan. Että vaikka ulkoiset olosuhteet olisi miten, niin ei ikinä antaisi niiden viedä täyttä huomiota.Harjootusta harjootusta!
Hei tiedätkö, musta on ihanaa jakaa näitä ajatuksia sun kanssa! Mietin just, että miksi oon näin koukuttunut sun blogiisi ja tajusin samalla, että oot oikeastaan ainoa tietämäni ihminen, joka on myös hurahtanut Tollen ajatuksiin, lukenut Läsnäolon voiman ja antanut sen kolahtaa :) Nää ajatukset on mulle tosi uusia; vuosi sitten en olis esimerkiksi ollenkaan tajunnut, millainen valta mun egolla on mun elämässä. Kiitos siis sulle "vertaistuesta" (haha) tällä matkalla ja mahtavista keskusteluista! Treenit jatkuu :D
Mustakin on ihanaa käydä tätä ajatustenvaihtoa sun kanssa, on helpottavaa käydä keskustelua kun maailmankuva on hyvin pitkälti sama ja voidaan sulkea pois esimerkiks kaikki epäilykset siitä että ymmärtääköhän toinen mistä puhun. Ei tartte tehdä niin hirveesti ajatustyötä kommenttien vaihdossa, kun tiedän että me käytetään samaa sanastoa eikä pääse syntymään väärinkäsityksiä :) Halaus!
hehee, samat sanat!Halaus takas! :)
Post a Comment