Kaikkihan sitä kokoajan ajattelee. Nimittäin ruokaa.
Yksi postaustoive oli, että enemmän ruokajuttuja ja olisko mitään ruokapäiväkirjahommia. No kyllähän se passaa! Käydään ensin vähän läpi taustaa.
Tiiättekö - mä rakastan ruokaa. Mutta se mitä ennen kaikkea rakastan nykyään on mun suhde siihen. Nimittäin tää tyttö on kuulkaa kolmessa vuodessa innostunut ruoasta, ahdistunut ruoasta, tehnyt ongelman ruoasta, luullut löytäneensä ainakin kymmenen kertaa just SEN oikean tavan syödä. Ajatellut ruokaa päivin ja öin, piiskannut itseään jos päivän aikana tuli syötyä hedelmä vaikka ei pitänyt. Ja sitten sanonut "fuck this shit", heittänyt hanskat tiskiin ja kävellyt mäkkäriin. Pallotellut "yolo"asenteen ja rajoittamisen välillä niin että kalorien saanti oli aivan liian vähäistä, hiilareita ei saanut syödä ja sitten lähti käsistä suklaan kanssa. Ja sitten lopulta päätynyt tilanteeseen jossa mulla ja ruoalla on tosi lämmin, terve ja rakastava suhde.
Vasemmalla välttelin hiilareita ja yritin syödä paleosti, noin 5 treeniä viikossa - oikealla samanlaiset treenit mutta ruokavalioon lisätty hiilareita ja muutenkin rentoutta. Keskivartalopöhötys goneViime syksynä olin vähän turvoksissa. Kesällä vedin hiilaritonta paleota (eli ainoastaan kasviksia, proteiineja ja hyviä rasvoja) ja se toimi aikansa hyvin - oli tosi hyvä olla. Mutta ennen pitkää mun aineenvaihdunta rupesi hidastumaan ja kun illat pimeni ja säät kylmeni, hiilarien himo kasvoi. Ja koska olin päättänyt etten syö hiilareita, kitkuttelin proteiinin ja kasvisten avulla päivät ja sitten "sorruin" iltaisin vetämään jonkun Pollypussin (pollyt<3) tai kokonaisen suklaalevyn. Eikä siinä mitään vaikka välillä tämmösiä övereitä veteliskin, mutta ongelma oli enemmän siinä kuinka hirveät morkkikset mulle tuli. Perus syömisongelmaisen kaava siis.
Jälkeenpäin kun mietin, niin on ihan tosi urpoa että treenasin niin kovaa kuin treenasin enkä antanut kropan päästä palautumismoodiin ts antanut sille hiilareita tai tarpeeksi energiaa. Mutta kun kantapään kautta oppiminen vaan on mun juttu :)
No sitä rataa jatkoin koko syksyn ja eläissäni mulla ei ole kyllä ollut yhtä huono olo kehossani. Treenasin kuudesti viikossa mutta silti oli jatkuvasti turvonnut olo.
Ja sitten joskus tammikuussa päätin että nyt riitti. Halusin nähdä että romahtaisko maailma jos söisinkin vapaammin. Rupesin lisäämään pikkuhiljaa hiilareita (makaronia, bataattia, perunaa, riisiä, hedelmiä) ruokavaliooni ja boom, johan rupesi rasvat katoomaan vyötäröltä ja värit palaamaan elämään! Aloin syömään fiilispohjalta, päästin vähän kerrallaan irti kaikista rajoituksista ja kielloista. Kapkaupungissa lähti kahden viikon aikana rasvaa ihan kohisten, kun vetelin siellä ilosesti hedelmiä, leipää, perunaa ja muita hiilarinlähteitä. Elämänilo palasi myöskin kohisten :D
Kuvien välillä pari kuukautta
Ja nyt mun keho voi paremmin kun ikinä. En pode enää huonoa omaatuntoa mistään syömästäni asiasta, päinvastoin: nautin sata lasissa ihan kaikesta mitä syön. En laske kaloreita, en punnitse annoksia, en pahemmin suunnittele aterioita, en kiellä itseltäni mitään eikä mulla ole mitään rajotteita. Oon kaikkiruokainen eikä mulla ole allergioita. Syön tosi intuitiivisesti mitä mieli tekee. Ja mä raaaaakastan tätä mun.. no, en sano ruokavaliota koska mulla ei oo mitään ruokavaliota, mutta syömistyyliä :)
Mä haluisin kaiken tän jälkeen ylipäätään kannustaa ihmisiä enemmän siihen että meidän kehot on hirmu fiksuja eikä syömisestä tarvitse tehdä tähtitiedettä vaikka haluttais kireeseen/lihaksikkaaseen/timmiin/mitä nyt kukakin haluaa-kuntoon. Kerran täällä maapallolla ollaan ja meillä on niinkin kiva ominaisuus kuin makuaisti, niin voidaan ihan yhtä hyvin nauttia siitä täysin rinnoin.
Että semmoinen on mun suhtautuminen ruokaan! Seuraavaksi voisinkin postata tänne vähän sitä ruokapäiväkirjaa :)
45 comments:
Tähän postaukseen voin niin samaistua! Olen nyt lukion ekalla, ja nyt musta tuntuu että oon löytänyt mun oman tavan syödä, eli rennosti juuri sitä mitä huvittaa, aivan niin kuin sinäkin (-: Tarina on se perinteinen: kasiluokalla aloin laskea kaloreita, välttää hiilareita ja juosta lenkkiä joka toinen päivä, joka toinen päivä oli lihaskuntoa. Painoa (jota ei alun perinkään ollut liikaa) lähti viitisen kiloa, onnettomat vatsalihakset näkyi peilistä (ja niitä piti kurkata peilistä noin joka aterian ja treenin ja lenkin jälkeen). Olin vaan aika onneton - väsynyt ja en loppujen lopuksi jaksanut nähdä kavereita kun energiaa ei ollut. Lopulta mukaan tuli ahmiminen. Toisaalta, välillä jos söin vaikka neljä näkkäriä jotka eivät mahtuneet päivän kalorisaldoon, itkin huoneessani silmät punaisina - ihan hullua kun sitä nyt ajattelee. Sain onneksi apua psykologilta, mutta ajattelen, että suurimman työn olen tehnyt itse miettimällä, onko kalorien vahtaus sellaista elämää, jota haluan elää. Lopulta sain jätettyä vahtaamisem, ja aiemmin jokailtainen ahmiminen alkoi jäädä pois kuvioista. Paljon minua auttoi myös Patrik Borgin kirja Löydä tie keveään oloon. Vaikka se onkin periaatteessa kirja maltillisesta painonpudotuksesta, opetti se sallivasta ja nautiskelevasta syömistyylistä, jossa rentous on tärkeintä, eikä pikkujutuilla ole niin väliä kun iso kuva on suunnilleen kunnossa. Ja nyt uskon olevani itselleni sopivassa tavassa syödä - kasvissyönti on tullut matkan aikana mukaan, mutta nyt syön juuri sen verran, mitä tekee mieli ja syömisestä en joudu enää kokemaan syyllisyydentunteita. On se vaan niin ihanaa kun saa syödä paljon hyvää ruokaa ja sitten jaksaa tehdä vaikka mitä hauskaa!
Vikaksi vielä suuuri kiitos ihanasta blogista, vaikutat mahtavalta päivänsäteeltä ja niin superilta ihmiseltä ˜º
Moi Laura, Kiitos paljon kommentista, tuo taitaa olla nykypäivänä valitettavan monen nuoren (naisen?) tarina. Mun sydämeen sattui kun luin tuon "kasiluokalla aloin laskea kaloreita" Siis hetkinen, mitä? Kasiluokalla? Voi rakas! Ihana kuulla että säkin oot löytänyt rentouden syömiseen. Uskon että se on loppujen lopuksi se avain terveeseen ja hyvinvoivaan kehoon, mutta suurimman osan meistä tarttee oppia kantapään kautta että kalorien laskeminen, totaalikieltäytyminen ja liika tiukkapipoisuus ei vaan johda mihinkään pysyvästi hyvään.Halaus, tosi kiva kun kommentoit ja kivaa jos mun blogista on iloa! :) Aurinkoista päivää<3
Samaa asiaa, mutta hieman miehisen näkökulman kera. Omasta mielestäni söin ihan normaalisti, mutta ihme tapa minulle oli vuosien aikana kertynyt: aamupalaa en ollut koskaan oppinut syömään. Enkä lounasta. Päivällisellä ja iltapalalla söin sitten senkin edestä. Suomeksi: tankkasin seuraavaa päivää varten, niin että aamulla oli vielä ähky olo ettei tehnyt edes aamupalaa mieli ja lounaalla sitten pihistelin, jotta "tulisi kulutettua eilinen ahmiminen pois".Pitkään olin tuuminut, että voisihan tästä massasta pari kiloa ottaa pois. En aloittanut mitään erikoisempaa kuuria. Ruokavaliossa en koskenut mihinkään muuhun kuin ateriarytmiin: pakotin itseni syömään aamupalan. En paljoa, vähän vain. Pakotin itseni syömään kevyen lounaan, ihan vaikka vain salaatin. Ja vältin ähkyyn syömistä illalla.Lopputulos; kerralla lähti 15 kiloa painosta pois. Ilman mitään yrittämistä. Sixpack löytyi ilman salitreeniä ja tuli mieleen armeija-ajan kouluttajan lausahdus: vatsalihaksista 95% on ruokavaliosta kiinni. Pakko myöntää, mutta näinhän se on. Aivan tavallisella ruokavaliolla.Maalaisjärjellä ja kohtuudella pääsee yllättävän pitkälle.
Kiitos kommentista, oon ihan samaa mieltä sun kanssa - maalaisjärki ja kohtuus on munkin avainsanoja mitä tulee ruokailuun. Ja se että luottaa kehoonsa, se on tosi fiksu jos vaan vähän opettelee kuulostelemaan sitä :) Se tuntuu olevan tosi yleinen virhe ihmisillä jotka haluaa laihtua, että syödään liian vähän ja ihmetellään kun paino ei putoa. Ja sit kun alkaakin vähän lisäämään aterioita niin hups vaan alkaa aineenvaihdunta pelata. Siispä tavalliset, monipuoliset safkat kunniaan! :)
Näen niin itseni tuossa vasemman puoleisessa kuvassa. Urheilen 6-9krt/viikkoon harrastukseni parissa, teen fyysistä työtä ja syön mielestäni täysin normaalisti mutta silti piruvie kokoajan turvottaa eikä kroppa mielytä. Mietin, että missä mättää ja epätoivo alkaa välillä vallata mieltäkin. Olisi mukava jos jakaisit ajatuksia miten pääsit sitten kirjaimellisesti noin hyvään kuntoon ruokavalion avulla? Ihmeitähän se ei vaadi, mutta jossain itsellä on se vika enkä löydä sitä :-(
Tää postaus tuli nyt kyllä just oikeaan saumaan. Täällä yks kamppailee just saman oravanpyörän kanssa. Oon tottunut rajoittamaan ruokavaliotani viime vuosikymmenen aikana PALJON.. oon entinen anorektikko (mikä edelleen vaikuttaa mun suhteeseen ruokaan, vaikka olenkin parantunut) ja kaiken lisäksi syön laktoositonta ja gluteenitonta ruokavaliota. Hiilarit on mulle myös se iso paha mörkö joita oon tottunut välttelemään myös niistä hyvistä lähteistä. Nyt viimeisen puolen vuoden ajan on ollu hirmuinen yritys kirisellä kropasta about vuoden liikkumistauosta kertyneitä rasvoja kuotenkaan varsinaisesti laihduttamatta. Ja tietty oon tehny sen hiilareita vähentämällä. Mitä enemmän yritän saada senttejä vyötäröltä, sitä enemmän musta tuntuu että niitä tulee lisää. Tämä häiritsee, vaikka oonkin oppinut itseni hyväksymään. Ja mua vaivaa myös tuo iltaövereiden vetäminen, mikä ei tietenkään tue aineenvaihduntaa, vaikka sen tekiskin ns. normiruoalla.Kiitos siis kannustavista sanoista. Ehkä munkin ongelmat piilevät tässä kaikessa ehdottomuudessa ja rajoittuneisuudessa, mitä ylläpidän. Nyt menee kyllä rennompi asenne testiin!! Jos kaikkea muuta mahdollista on jo tuloksetta kokeiltu, niin annan sallivuudellekin mahdollisuuden :) Onneksi pari viikkoa sitten löysin tän sun blogin.. siitä oon jo nyt saanut paljon inspiraariota tähän kevääseen!!
Kiitos postauksesta! Mäkin olen yrittänyt ja koko ajan yritän muuttaa mun ajattelua positiivisemmaksi ruuan suhteen: miettiä vähemmän ei-ruokia ja enemmän joo-ruokia. Eli syödä paljon ja kaikkea (mitä vaan pystyy).
Voi vitsi ihan ekana: Hali!Älä anna epätoivon vallata. Sä kyllä pääset sinne - se on todennäkösesti vaan pienistä muutoksista kiinni, että rupeaa tapahtumaan. Toiseksi, HELLITÄ. Vitsi kun mä olisin tajunnut tän aikoinaan, olis säästynyt monen monilta kiukkukohtauksilta. Hengitä, tee sitä mistä nautit, syö hyvällä omallatunnolla ja ruokia joista tykkäät, oo kiltti sun keholle. Se on ihan hiton hieno juttu ja se ihan oikeasti tietää mitä tarttee jos annat sen kertoa.Mun on tosi vaikea sanoa että missä kohtaa sulla mättää, kun en tiedä enempää. Ensimmäisenä tulee mieleen että onko sun ravinnon ja levon saanti riittävää tuohon aktiivisuuteen nähden? Syöthän sopivassa tasapainossa hiilareita, rasvoja ja protskuja? Ootko ylirasittunut? Palaudutko? Ethän skippaa aterioita? Mä teen ihan lähipäivinä postauksen jossa jaan mun tyypillisen ruokapäiväkirjan ja kertoilen että mitkä mulla on olleet avaintekijöitä. Mutta tuun kirjoittamaan jatkossa paljon tästä aiheesta, koska meidän kehot toimii niin monilla eri tavoilla eikä oo yhtä oikeeta tapaa syödä. Stay tuned <3
<3Mä oon kokeillu vaikka ja mitä ja tullut siihen tulokseen että jumankauta CHILLAAMINEN se vaan johtaa parhaisiin tuloksiin. Se ettei tee yksinkertasista asioista liian monimutkasia. Kirjotan lisää aiheesta lähipäivinä, mutta joo rakas ihminen kokeile rentoutta. Se ihan tosissaan tekee ihmeitä. Halaus, ja ihanata että oot saanu inspistä täältä :) Mullakin on tosi inspiroitunut olo ja on kiva vuodattaa sitä tänne blogiin siinä toivossa että tartuttaisin sitä muihin. Kiitos kun kommentoit ja ihania kevätpäiviä!
Joo Suvi toi on munkin ruokafilosofia!Että ainakin huolehdin siitä että tietyt jutut tulee about päivittäin syötyä, niin sen jälkeen voi sit antaa vapaat kädet keholle ja se saa kertoa että mitä muuta syödään. Tosin välillä ne tietyt jutut jää syömättä ja välillä keholla lähtee vähän käsistä vaatimukset (eilen kebabateria ranskiksilla ja puolikas suklaalevy päälle, koska keho TARVITSI NIITÄ), mutta ei se elämä kaadu siihen :DOn aika kivaa tää tämmönen :)
Kuulostaa tutulta. Jossain vaiheessa aloin hieman välttemään kaikkea "epäterveellistä" ja koitin syödä vain terveellisesti. Jotenkin jännästi pöhötys tosiaan vain lisääntyi. Sitten hellitin ja oho, olo onkin parempi kuin silloin kun koitti vähän katsoa mitä syö. Mitään tarvetta laihduttamiselle ei ole ikinä ollut, päinvastoin, ja tuolla syömisen vahtimisella lihoinkin. Nyt taas laihtunut, ei nyt välttämättä hyvä juttu, mutta olen siinä painossa missä olen ollut jo monta vuotta ja itsellä on hyvä olo. Totesin, että turhaan katson mitä syön. Terveellisesti koitan vieläkin syödä, mutta en kiellä itseltäni kuitenkaan mitään.
Story of my life!Niinkun oon muutamissa kommenteissa ylempänäkin maininnut niin uskon että keho on vaan tosi fiksu. Mä myös luulen että se että miten suhtautuu ruokaan on tosi oleellista: jos stressaa, ottaa paineita, rajoittaa ja tuntee huonoa omaatuntoa syömisistä, niin ei tuu mitään hyvää vaikka söis näennäisesti kuinka puhtaasti tahansa.Ja toisaalta tosi "puhtaasti" syöminenkin voi olla hyvä juttu, jos oikeasti nauttii siitä eikä koe rajoittavansa itseään tai stressaavansa. On se jännä :)
Hyvä kirjoitus! Teksti oli monelta osin kuin suoraan omasta suustani. Kontrolloin pitkän aikaa omaa syömistäni hyvin tiukkapipoisesti ja kuvittelin muuttuvani saman tien ylipainoiseksi, jos löysään vähänkin. Sitten aloin suhtautumaan rennosti ruokaan ja päätin, että minähän syön ihan mitä mieli tekee. On ollut huvittavaa huomata, että eihän se kroppa siitä muutukaan negatiiviseen suuntaan, vaikka antaa itselleen luvan välillä herkutella. Rentous ruuan kanssa on paljon kivempaa kuin jatkuva itsensä kontrollointi. Kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia. Pakko varmaan postata tästä aiheesta myös :)
Tää tuntuu olevan kaava, jonka tosi moni käy jossain vaiheessa läpi. Ja nimenomaan, herranen jestas miten kivaa on ottaa rennosti ruoan suhteen ja huomata että hei, ei maailma romahdakaan! :DKiva jos inspasi :) Kirjoita ihmeessä! Tästä ei varmasti puhuta liikaa, kun nyt on niin in syödä terveellisesti ja puhtaasti. Mikä on tietty hyvä jutska, mutta syömisestä stressaaminen ei kyllä johda mihinkään. Kivaa kevättä sulle :)
Kiitos samoin sulle :) Tuo sun positivisuus saa aina niin hyvälle mielelle. Pidä tuo :)
:)<3
Koskeeko tää rentous sulla myös herkuttelua? Mulla tarkoittaisi aika järkyttäviä määriä suklaata, jätskiä, kakkuja, pullaa, viinereitä, croissantteja, karkkia, sipsiä, pizzaa... :D Muuten tulee kyllä syötyä ihan hirveen hyvää ruokaa ja terveellisesti, mutta nuo sokeriset välipalat meinaa välillä riistäytyä käsistä. Tosin kyllä se makean- ja rasvanhimokin yleensä helpottaa, jos vain saisi aikaseksi aina pakata eväät mukaan töihin ja syödä riittävän usein, ettei sitten nälkäänsä ahmisi kaikkea rasvaista ja makeaa. Nimim. tänäänkin töiden jälkeen väsyneenä kaappasin huoltsikalta evääksi snickersin, pasteijan ja mehun ja siinä oli mun ruhtinaallinen päivällinen :/Mutta siis aivan ihana postaus ja mahtavaa, että olet löytänyt tasapainon syömisen kanssa! Ei ole helppo juttu nykypäivänä se, kun kaikkialla toitotetaan ruokaan liittyviä mantroja, syyllisyydentunnetta, ihmedieettejä ja erilaisia ruokavalioita.
Koskee se myös herkuttelua!Mä allekirjotan ton mitä kirjotit täysin - oon huomannut semmoisen jutun että jos syön päivän aikana sopivassa suhteessa ja tarpeeksi hiilareita, rasvoja ja protskuja niin mun ei oikeestaan edes tee mieli herkutella pitsoilla tai jätskeillä. Jos taas painelen menemään kauheilla kalorivajeilla niin juu, mäkin tartun pasteijaan, mehuun ja snickersiin :D Mutta sitä ei nykyään oikeestaan tapahdu, kun mä oon niin rakastunut mun kunnon aamupalaan, lounaaseen, vihermehuihin ja smoothieihin ja illalliseen, ja meen läpi vaikka harmaan kiven jotta saan ne päivän aikana :)Yks mikä kadottaa mun makeenhimon yleensä kokonaan on iso lasi kunnon tujua vihermehua, oon ihmetellyt monesti kun ei tee illallisen jälkeen makeeta (yleensä syön aina jotain jälkkäriä). Ja se on just niinä päivinä kun oon vetänyt vihermehun ennen illallista. Siinä tuntuu myös olevan ihan tosissaan pointtia että kun ei nää mitään ruoka-aineita pahana, niin minkäänlainen överien vetäminen herkuilla ei enää tunnu niin houkuttelevalta. Tiiätkö, tuolla meillä on kaapissa Pollypussi ja fazerin sinistä ja jäätelöpaketti, ja on siellä kasa raakasuklaatakin, mutta oikeestaan mun ei tee mieli mitään niistä kun ne on kokoajan näkyvillä ja saatavilla. Hävii se semmonen kielletyn hedelmän himo.Muuuutta that being said, julkasen ihan lähipäivinä ruokapäiväkirjan ja saat nähdä että mullakin on päiviä kun ei mee ihan ku Strömsössä noi ruokailut :D Ja se on ihan OKEI!
Hei Ella! Hyvä teksti, jaoimme sen maailmalle . :)
No voihan! Kiitoksia kovasti teille :)
Tää sun kirjotus tuli kun tilauksesta.. just heräsin muutama tunti sitten aamuähkyssä eilisen suklaapaperit vieressä. Päivä menny samalla kaavalla kituuttaen ja sitten illla vaan romahtanut. Mulla kävi sama homma lähdin muutamaksi viikoksi thaimaaseen tässä pari kuukautta sitten ja söin siellä rennosti mitä mieli teki aina kun oli NÄLKÄ. Ja ei tosiaan ollu mitään turvotusta koko kolmen viikon aikana. Sitten tulin suomeen ja mielessä ei pyöri mitn muutakun joku fitfarmin ruokavalio ja vaikeahan siinä on koko ajan pysyä. Turvotus on ihan järkkyä taas.
Pääsisinpä mäkin tohon rentoon ajattelutapaan ruokavaliossa, se on yllättävän vaikeeta kun joka puolelta tulee ohjeita mikä on oikein ja mikä väärin :( Mut sä ainaki annoit hienon esimerkin, kiiiitos siitä ! ja jatkankin tän blogin lukemista nyt kun sen löysin :)
Ääääh vitsi mä niin tunnen ton sun ahdistuksen!Voisinpa sanoa jotain taikasanoja jotta löytäisit sen rentouden syömiseen, tulee elämä ihan hitsisti helpommaksi. Mutta kun musta tuntuu että kaikkien tarttee vaan ite käydä läpi tuo älytön kontrollointivaihe ja sitten oppia kantapään kautta se että nää ruokahommat pyörii tosi hienosti omalla painollaankin vaikkei yrittäis ihan kulmat rutussa hallita kaikkia lankoja. Pyörii oikeestaan ihan tosi paljon paremmin, kun päästää vaan irti ja luottaa siihen että osaa kyllä syödä hyvin.Halaus, kiva kun löysit tänne! Kirjoitan lisää tästä ruoka-asiasta jatkossa, ehkäpä voin osaltani auttaa suakin löytämään pala palalta sitä rentoutta syömiseen :)
Jos joltakulta joka on harrastanut kymmenen vuotta karatea kysyy, miten hän suorittaa jonkin potkun, niin hän vastaa jotain siihen suuntaan, että "meen fiiliksen mukaan, en ajattele ollenkaan mitä vaiheita liikkeeseen kuuluu". Se ei johdu siitä, että liikkeen vaiheisiin rikkovissa ohjeissa olisi jotain vikaa vaan siitä, että hän on sisäistänyt ne täysin ja voi soveltaa niitä ilman tietoista ajattelua. Samalla tavalla ihminen, joka on laskenut kaloreita vuoden ja miettinyt intensiivisesti ruokavaliotaan, voi "syödä fiiliksen mukaan" ajattelematta tietoisesti miten syö. Kuitenkin hän päätyy syömään järkevästi, koska on niin sisäistänyt hyvän ruokavalion vaatimukset.Kokeneen fitness-harrastajan näkökulmasta hän itse "syö fiiliksen mukaan" ja voi näyttää luontevalta antaa sama ohjenuora neuvoksi aloittelijalle. Se on kuitenkin aika äärimmäinen huono neuvo, koska aloittelijalla ei ole mitään niistä valmiuksista, jotka tekee hyvien tulosten saavuttamisen tällä filosofialla mahdolliseksi. Samalla tavalla ensimmäisellä karatetunnillaan olevalle ihmiselle ei voi sanoa "eiku potkaise vaan rennosti ja ajattelematta", vaan täytyy sanoa "ensin nostat polven ilmaan, sitten suoristat jalan kohteeseen, osumapistejalassa on jalkaterän etureuna, pidä varpaat taivutettuina ylös, sen jälkeen palautat jalan alkuasentoon ja lasket sen maahan".Niinpä näkisin, että se kontrollivaihe ei ole mitään ylimääräistä vaan aika tärkeä osa oppimista.Itse "söin fiiliksen mukaan" 20 vuotta, ja olin ylipainoinen sen koko ajan. Sitten huomasin, että voin laskea kaloreita ja makroravintoaineita ja päättää minkä verran haluan painaa. Se oli valtavan vapauttava kokemus. Toisaalta nykyään en juuri laske kaloreita (ainakaan massakaudella, ainakaan yleensä), koska mulla on melko hyvä käsitys siitä minkä verran olen syönyt ravintoaineita ilman laskemistakin.
tai tota ajatusta täytyy vähän täsmentää: jos kontrollointi tarkoittaa sitä, että kontrolloi ruokavaliotaan irrationaalisella tai haitallisella tavalla (esim. anorektikko, joka syö liian vähän, kovaa treenaava joka ei syö lainkaan hiilareita, kehonrakentaja joka syö 40 grammaa protskua päivässä tms.) niin hellittäminen ja fiiliksen mukaan syöminen on tosi järkevää riippumatta siitä onko aloittelija vai ei. Sen sijaan jos kontrollointi tarkoittaa siitä, että laskee kaikki kalorit ja makrot ja seuraa jotain edes etäisesti järkevää ruokavaliota, niin hellittäminen on neuvo joka sopii kokeneelle vaan ei vasta-alkajalle.
Heips, kiitos loistavasta postauksesta ja aurinkoisesta asenteesta! :)Siis minulla on juuri tuollainen tilanne kuin tuossa vasemmanpuoleisessa ennen-kuvassa! Liikun aktiivisesti useita kertoja viikossa ja tuntuu että olen viimein löytänyt sopivan rennon ja erityisesti säännöllisen ruokarytmin. Aamupala, lunch, välipala, dinner ja joskus vielä iltapala. Toimii mulle! Tai siis ilmeisesti ei, kun tossa masussa se turvotus on ja pysyy. Ja nyt sain ahaa-elämyksen että hiilareidenko vähäisyydestä se johtuukin. Tajusin, etten syö hiilareita oikeestaan ollenkaan, eniten saan tyyliin ruisleivästä...Pitäisi ilmeisesti kokeilla vaikka lounaan ja illallisen protskujen ja salaatin kanssa syödä vaikka peruna. Vai? Ööh...Haha, täytyy lähteä testailemaan. Mutta kiitos hiilari-vinkistä, ei ole käynyt mielessäkään :)
Heeei ja kiitos kommentista! :)Tähän ei oo yhtä oikeeta vastausta enkä osaa ihan tarkalleen sanoa että mistä sun turvotus johtuu, mutta ensimmäisenä tsekkaisin ite että makrojakauma on suht tasanen (eli tulee hiilaria, protskua ja rasvoja about joka aterialla). Mulla kehitys tökki just nimenomaan hiilarien täydellisen puutteen muodossa ja uskon että ne on tosi tärkeessä roolissa erityisesti treenin jälkeisellä/jälkeisillä aterioilla. Että ehdottomasti kannattaa kokeilla lisätä niitä pikkuhiljaa aterioille! Tsemppiä, ja jos sulla on muuten kokonaispakka kunnossa niin toi voi olla just se pieni juttu jonka muuttamalla turvotus lähtee pois :)
Mä olin viime kesänä todella turvonnut. Oon aina ollut aika pieni ja hoikka, joten muutos oli todella näkyvä. En ollut edelleenkään iso, mutta olo oli kamala ja näytin kuvissa ihan hirveeltä, kädet ja naama ja maha olivat ihan pöhöttyneet. En oikein koskaan ollut harrastunut säännöllistä liikuntaa ja sitten päätin aloittaa. Jotain ruokapäivähommeleitakin taisin jossain vaiheessa laskeskella. Päätin alkaa käymään salilla. Ja alkaa juoksemaan. Siinä meni yli kolmisen kuukautta, kun yhdessä vaiheessa havahduin, että jösses, peilistä katsoo kaventuneet kasvot. Aina saa lukea lehdistä, ettei liikunta oikeastaan vaikuta siihen laihtuuko ihminen, mutta minusta se on ihan pötypuhetta. Tai siis, jos on samanlainen kuin minä: Syön tavallista (kasvis)ruokaa joka päivä, en kiellä itseltäni mitään (no, se lihan ja kalan, mutta se onkin jo erijuttu, oon kasvissyöjä ekologista syistä.), skumppaa ja kaljaa ja pizzaa menee viikottain, mutta vain kerran viikossa. Uskon, että tuo säännöllinen liikunta auttoi mua laihtumaan ja kiinteytymään. Toki myös se, että en syö mitään hulluja määriä, liikun vaan enemmän.Mutta tässäkin asiassa on kääntöpuolensa; nyt kun vihdoin oon alkanut liikkumaan, niin jos oon kipeä, niinkuin juuri nyt, niin olo on kauhea. Oon jotenkin varma, että lässähdän samantein jos en käy juoksemassa/salilla. Tai sitten ajattelen etten saisi syödä nyt kipeänä tyyliin mitään. Tää on typerää, tiedän, mutta vahtaan itseäni peilistä, niiku tää kaikki muuttuisi jossain muutamassa päivässä. Miksi me ollaan näin sekaisin? Milloin tästä kaikesta tuli näin vaikeaa?
Mä oon ollut syömisongelmainen lähes kymmenen vuotta, käyden läpi milloin minkäkin syömishäiriön muodon ja pitänyt parempinakin kausina tiukasti kiinni kaloreiden laskemisesta. Tilanne on ollut melko hyvä parisen vuotta, mutta oma kroppa ja syöminen ahdistavat edelleen ajoittain. Oon koittanut irtaantua kaloreiden kyttäämisestä monet kerrat, mutta palannut aina takaisin sääntöihin ja rajoituksiin siinä vaiheessa kun peilikuva on alkanut inhottaa.Kulunut talvi on taas mennyt tiukassa kontrollissa (koska päätin jostain syystä, että mun on mahduttava vanhoihin farkkuihin, jotka on nykyään aavistuksen liian tiukat) ja siitä on tietty seurannut kaikenlaisia repsahduksia ja morkkiksia. Tää on kuin paha kierre, joka ruokkii itseään ja josta ei voi päästä ulos, ellei tee täyskäännöstä. Eihän ne farkut mene päälle, vaikka kuinka söisin alle 1500 kaloria päivässä ja treenaisin himokovaa ja jatkaisin sitä kuukausikaupalla, koska ongelma ei oo faktoissa vaan pään sisällä. Niin kauan kuin kituutan ja vihaan ja piiskaan itteäni, niin ei ihmekään, ettei vartalo voi hyvin tai suostu menemään siihen muottiin, mihin sitä yritän pakottaa. Nyt oon siis once and for all päättänyt päästä tunnelin toiselle puolelle ja asennoitua suopeudella ja ilolla sekä ruokaan että itseeni. Toki kestää aikansa, että uskallan ja osaan tehdä niin aidosti, ja houkutus palata vanhoihin sääntöihin tulee varmasti eteen kerran jos toisenkin. Mut aion tehdä parhaani, etten palais entiseen. Niin klisee kuin se onkin, on tosi turhaa ja ankeeta tuhlata elämää ryppyotsaisuuteen. Ruoka on yks järjettömän iso onni, joten miks tehdä siitä jotain masentavaa? Ei sillä, että asiat olis aina noin yksinkertasia, mut ainakin tollasen simppeliyden voi ottaa tavoitteekseen.Tästä aiheesta riittäis höpistävää maailman ääriin, mut tän monologin jälkeen halusin oikeastaan sanoa, että kiitos tästä sun fiksusta tekstistä, se tuli tosi hyvään saumaan. Kiitos myös maanantain circuit trainingista unisportissa, olit opettajana tosi piristävä!
Moikka, kiitos ajatuksia herättelevästä kommentista - oon hyvin pitkälti samaa mieltä sun kanssa. Mä olin ajatellut kirjoittaa tästä aiheesta lisää ja syventyä jatkossa tarkemmin juurikin esimerkiksi tuohon että tietynlainen pohjatietämys ravinnosta olisi hyvä olla ennen kuin lähtee ihan vaan fiiliksen mukaan syömään (Tämäkään ei kyllä ole kiveen hakattua, koska ei esimerkiksi luonnossa elävillä eläimillä ole mitään pohjatietämystä ravinnosta ja ihan hyvin ne vetää. Ongelma on enemmän siinä ettei me ihmiset välttämättä osata nykypäivänä kuunnella kehoa).Tarkoituksena oli myös kirjoittaa seuraavassa tekstissä siitä että musta on hyvä huolehtia että tulee syötyä tietyt jutut päivittäin ja sen jälkeen soveltaa rentoutta.Mutta tiedän että mun blogia lukee enimmäkseen nuoret tytöt jotka ottaa ihan liikaa turhaa stressiä syömisistään ja demonisoi tiettyjä ruoka-aineita, ja kirjottelinkin tätä tekstiä siitä näkökulmasta että jos on pyöritellyt ja hyöritellyt ravintojuttujen kanssa, niin voi olla ihan hyvä vaihtoehto vähän hellittää ja opetella syömään rennommin :)että ei tartte tehdä tähtitiedettä.
Joo voi olla ihan järkevä tapa huomioida kohderyhmä. Toisaalta uskon, että asiassa on ehkä toinenkin puoli.
Tää allaoleva tosin ehkä on laajempi kela eikä pelkästään tähän postaukseen tai blogiin liittyvä.Usein ajatellaa, että tyttöjen itsetunnolle on hyväksi jos sanotaan sellaisia asioita kuin "syö mitä haluat", "olet kaunis sellaisena kuin olet". Ne on kuitenkin pohjimmiltaan aika onttoja hokemia, erityisesti jos ne tulee ihmiseltä joka itse toteuttaa ulkonäköpaineiden asettamat vaatimukset täydellisesti. Nuoret tytöt ei ole tyhmiä vaan ymmärtää varmasti, että kaunis ulkonäkö (siis sopiva paino, lihaksikas vartalo jne.) on erittäin hyödyllistä kiinnostavan poikaystävän hankkimisen, tai ylipäänsä sosiaalisissa suhteissa menestymisen, kannalta. Samoin teinitytöille, aivan kuten meillekin, on selvää, että jos haluaa vaikuttaa omaan ulkonäköönsä niin täytyy kiinnittää jotain huomiota treeniin ja syömiseen.Ja nyt sitten: jos tytöille sanotaan vain, että "eikun syö mitä huvittaa!" ja "oot just hyvä tollaisena!", niin mimmien ulkonäköpaineet ei siitä katoa vaan he vain omaksuvat tietoa sieltä mistä sitä saa, esim. Cosmopolitan-lehdestä. Pahaksi onneksi Cosmon treeni- ja ruokavinkit on ihan paskoja. Vaikka Cosmoa lukemalla selviää, että kalorit on tärkeitä, niin sieltä ei selviä, että niitä pitää saada riittävästi ja että jos haluaa kehittyä, niin välillä täytyy olla kunnolla pluskaloreilla. Samalla tavalla Cosmossa voi olla vaikka kiva ohje painonnostoliikkeeseen, mutta progressio, palautuminen jne. jää kokonaan mysteeriksi. Niinpä sitten seurailemalla tällaisia naistenlehtivinkkejä tytöt treenaa kelvottomilla ohjelmilla ja syö epäterveellisesti.Uskon, että kannustavien ja pörröisten ajatusten sijaan parempi olisi tarjota järkeviä ohjeita, jotka auttaa kanavoimaan ulkonäköpaineisiin liittyvän ahdistuksen rakentavalla ja terveellisellä tavalla. Ahdistukseen ehkä auttaisi havainto, että melko helposti (3x/viikko salilla, kalorit suunnilleen laskettuina), ilman mitään jatkuvaa ahdistusta, voi painaa täsmälleen sen verran kuin huvittaa ja hankkia täsmälleen sen verran lihasta kuin huvittaa.OK, tää on tietysti mun näkökulma, johon varmaan vaikuttaa oma kokemus (joka siis ei ole teinitytön kokemus). Ehkä tän tyyppinen lähestymistapa vaan johtais täyteen katastrofiin.En muuten malta olla jatkamatta hieman luonnonvaraisista eläimistä, koska uskon että esimerkki oikeastaan osoittaa päinvastoin, että ei kannata kuunnella kehoaan:Luonnonvarainen eläinkin lihoo rajattoman paljon, sen sulkee häkkiin ja antaa sopivasti valittua ruokaa (esim. rotat ja sopivasti valittu suklaapirtelö). Nykyään kokonainen toimiala selvättää tieteellisen menetelmien, miten täsmälleen ihmiset saadaan syömään liikaa.Esimerkiksi sipsien tuotekehittely on aika kiinnostavaa. Ihmisaivot käyttää pureskelun vaatimaa voimaa vinkkinä kylläisyyden tunteen tarpeellisuudelle. Niinpä sipsitehtaissa on koneita, joilla optimoidaan sipsin paksuus ja rapeus täsmälleen siten, että niiden pureskelu vaatii juuri sen verran leukalihaksilta, että kylläisyyden tunne on mahdollisimman vähäinen. Onko sitten ihme, jos ihmisten on vaikea hallita syömistään? En usko, että mikään eläin voisi pärjätä vaistojensa varassa tällaista teollisuutta vastaan.Kalorien laskeminen tarkoitus on juuri vapauttaa meidät vaistoista, joita ruokateollisuuden on niin helppo hyväksikäyttää.Ja lisäksi tietysti on sekin, että toisin kuin villieläimillä, nykyihmisillä on fyysinen mahdollisuus syödä rajattoman paljon koska kalorit on niin halpoja.
Hei Ella, hauska postaus. Itse olen myös näitten ongelmien kanssa paininut koko pienen elämäni vaikka ikää on jo melkeen 30 vuotta. Olen harrastanut luistelua 14 vuotta ja tästä lähtien on ollut viha-/rakkaussuhde ruokaan. Luistelun aikoihin 16-vuotiaana, kun pituuskasvu loppui kävin niin, että kiloja tuli lisää. Sen jälkeen enemmän ja vähemmän myös ruokavammojen kanssa painineena kuten gluteeni yliherkkyys ja näin on vielä tähänkin ikään mennessä vaikea löytää sitä omaa linjaa. Mutta eiköhän se tässä kokeilemalla selviä :). Yleinen ohje on varmaan se ettei ole sitä yhtä ja oikeaa vaan kaikki on yksilöitä ja eiköhän se kokeilemalla selviä!
Mäkin mietin sitä että milloin tästä tuli näin hitsin hankalaa?Älä luovuta, varmasti kaikille tulee välillä takapakkia ja ollaan kipeitä ja ahdistaa. Ehkä ahdistaisi vähemmän jos me tajuttais että ne kaikki heikot hetket ja takapakit kuuluu elämään siinä missä kehittyminen ja ilotkin?
Moi Riina,mä ihailen tosi paljon sun asennetta ja tota voimaa jota sussa on - se että oot painiskellut syömishäiriöiden kanssa ja nyt osaat astua noin pitkälle boksista kertoo mun mielestä että oot ihan tosi vahva. Sun kommentista huokui muutenkin sellaista viisautta että mä täällä nyökkäilen hiljaa ja kunnioittavasti :)Nimenomaan, simppeliys ja rentous ja ilo tavoitteeksi. Silleen rennosti tavoitteeksi.Ja hei kiva tykkäsit, mäkin tykkäsin! Diggailen ihan täysillä sitä tekemisen meininkiä mikä siellä cirquitissa vallitsee. Kiitos itsellesi kun kommentoit ja inspasit mua :)
Moikka, joo allekirjoitan isosti tuon että ei tosiaan ole yhtä oikeeta tapaa tehdä asioita. Ja toisekseen, ihmiskeho on hirmu sopeutuvainen esimerkiks erilaisiin ruokavalioihin ja syömistyyleihin. Ja se mikä toimii yhdelle voi olla ihan hevon kakkaa toiselle. Ja se mikä on yhdelle rentoutta on toiselle ehkä kontrollointia. Ja se mikä maistuu jonkun mielestä hyvälle ei toisen mielestä sitten maistu. Ja se mikä on jonkun mielestä beige on toisen mielestä ruskeanvihreä. :DKokkeillaan! Silleen rennolla asenteella! Ja ehkä ei tarvitsekaan ikinä löytää mitään varsinaista ja eksaktia linjaa? :)
Huomenta,Sulla on paljon hyviä pointteja ja ymmärrän sun näkemystä tästä asiasta. Jonkin verran myös sellaista mitä mä en ihan allekirjoita (esimerkiksi kalorien laskemisen tarpeellisuus, ulkonäön merkitys sosiaalisissa suhteissa sekä kannustavien ja "pörröisten" ajatusten turhuus), mutta luulen että meidän erimielisyys näissä asioissa pohjautuu enemmänkin maailmankatsomukseen ja erilaiset näkemykset on ihan okei. :)Sun kommenttien perusteella veikkaisin että et oo lukenut mun aiempia blogitekstejä ulkonäköön ja ylipäätään ihmisenä olemiseen liittyen. Oon kirjoitellut paljon viehättävyydestä, tasapainoisesta elämästä, treenaamisesta ja oman kehon hyväksymisestä aiemmin ja tää postaus jonka kommenttiboksissa käydään keskustelua voi irrallaan mun koko muusta blogista jäädä vähän liian yksinkertaistetuksi ja mutkat suoriksi-kirjoitukseksi. Eihän nää mitään täydellisiä totuuksia ikinä ole, ja mä koen että tuollainen tieteellinen lähestymistapa aiheeseen on välillä paikallaan siinä missä välillä myös tää mun lähestymistapa, joka ottaa huomioon ihmisen laajempana kokonaisuutena jolla on tunteet, ajatukset ja paljon muutakin kuin vain se mitä pinnalle päin näkyy.Sen verran vielä kommentoisin tuota kun sanoit, että nuorien tyttöjen ahdistukseen auttaisi ennemmin käytännön ohjeet siihen että kuinka sitten päästään kivaan kuntoon - sellaisia blogeja, kirjoja ja tekstejä on kyllä maailma pullollaan, eikä ulkoisesti kivaan kuntoon pääseminen ole mulle niin tärkeä juttu että keskittäisin blogini siihen.Mä keskityn täällä enemmän siihen henkiseen hyvinvointiin, toki jaan täällä välillä treenivinkkejäkin siihen mutta mun blogi ei ole fitness- tai treeniblogi. Kattelen täällä hyvinvointia vähän laajemmasta näkökulmasta ja jätän kalorien laskemiset, tarkempien kehonmuokkausvinkkien jakamiset ja ylipäätään ulkonäköön keskittyvän bloggailun muille :)Mutta ehkäpä me ymmärretään toistemme näkökulmat ja molemmat lähestymistavat, ja sun tarkoituksena oli vain tuoda esille sitä näkökulmaa jota tässä tekstissäni en tuonut?Kiitoksia paljon ajatuksia herättelevistä kommenteista ja kivaa kevättä :)
Sä oot Ella niin ihana, positiivinen ja inspiroiva! KIITOS TÄSTÄ <3
No mutta voihan! Kiitos Nella, ihan samat sanat takaisin :) Toivottavasti me törmätään joskus jossain, mulla on sun kanssa muutama hali halittavana!
Mä tunnistan itseni aivan täysin tuosta sun syömisjojottelu-kuvauksesta! Mulla asia meni niin pitkälle, että jouduin hakeutumaan syömisongelman takia hoitoon ja nyt olen matkalla siihen tilanteeseen, jossa myös mulla ja ruoalla olisi lämmin ja terve suhde. Matka on pitkä, mutta uskon olevani jo voiton puolella.
Mä nyökkäilen täällä arvostavasti, toivon sulle tsemppiä ja kärsivällisyyttä sille matkalle.Mä oon kokeillut erilaisia ruokavalioita tässä kolmisen vuotta ja nyt alkaa tuntumaan siltä että oon löytänyt mulle sopivimman syömistyylin - sen että ei oikeastaan ole mitään tyyliä. Sen että on tietynlainen perusta jonka päälle rakennan, mutta että vapaalle sooloilulle on tilaa. Ja että ennen kaikkea hyvä fiilis edellä - jos rupeaa kulmat kurtistumaan liikaa niin sitten hellitetään :)Lähetän halin!
Ah.. juuri näin ™¡Entisenä anorektikkona tein tuon saman rauhan kroppani kanssa. Heivasin puntarin jo toistakymmentävuotta sitten huuthelvettiin, ja annoin kehoni ottaa määräysvallan mieleni hitlerin väistyessä takavasemmalle!! Huraa :)))Johan alkoi elämäkin uudistua ja ilo ja värit palailla! Ja, päinvastoin mulla kroppa kiinteytyy aina jouluisin, ja mitä enemän hiilareita mm leipää, perunaa etc normiruokaa syön! :)) ja, todellakin syön ihan kaikkea, kunhan en enää jaksa stressata siitä! Hyvä ja tärkeä postaus!! Kiitos!
:) Tästäkin kommentista herää taas se ajatus että kyllä meidän suhtautuminen siihen ruokaan vaan merkkaa tosi paljon myös siinä että mikä meille toimii ja mikä ei.Kiva kun kommentoit ja hauskaa jos voit samaistua tähän! Ruoka on kiva juttu <3
Vasta luin jotain kirjaa (liittyy ajatusten voimaan), jossa kirjoitettiin siitä että jos ajattelee jonkin ruoan olevan pahasta niin sellaiseksi se kehossa muuttuu, mutta jos ajattelee ruoan antavan energiaa, polttoaineitta ja se on hyvää, hyväksi minulle (jne), niin keho hyödyntää sen positiivisesti :) Tästä tekstistä tuli mieleen se kirjan sanoma - ja toisaalta vähän niin kuin osoittaa, että niin se on :) <3 Kiitos tekstistä, pientä viilausta tulisi itselläkin tehdä ruoan, kehon ja ajatusten suhteen :)
Vielä lisäyksenä, että kun saa ajatuksia kohdilleen niin sitten sitä huomaamatta valitseekin sellaisia vaihtoehtoja, jotka tekee hyvää keholle (näin minä sitä kirjan sanomaa siis ymmärsin). En siis tarkoittanut sitä, että voi syödä roskaruokaa aina vaan ajatellen pelkkää hyvää ja että keho huutaa sitten jes jes voiden vallan mainiosti - tai mistä sen tietää, ei ole ihan siitä kokemusta :)
Moi Katja,Kiitos, sä tiivistät hyvin pitkälti mun ruokafilosofian :) Oikeestaan mä hyvin pitkälti uskon että homma toimii noin. Ihminen on niin psykofyysinen kokonaisuus että ihan taatusti meidän ajatukset ja tunteet vaikuttaa myös kehon toimintoihin.Ja että ensin kun keskittyy vähän siihen että mitä siellä pään sisällä noin niinkuin yleensäkin tapahtuu, niin sitten ajan myötä terve, monipuolinen ja kiva syömistyylikin hiipii mukaan ihan vaivattomasti. Kun tavallaan syöminen on kuitenkin yksi ihmisen sellaisista perustoiminnoista, jotka meillä on aika hyvin selkärangassa. Tiiätkö, siinä missä vaikka ulostaminen, lisääntyminen, nukkuminen ja veden juontikin :)Me ollaan vaan vieraannuttu tosi paljon meidän luontaisista vaistoista eikä välttämättä oikeen osata enää kuunnella kehoa kun mielessä on kaikki tieto mitä on lehdistä luettu ja eri asiantuntijoilta vuosien saatossa omaksuttu. Lähti vähän sivuteille mutta siis joo, meillä on tosi samanlainen näkemys tästä asiasta :) Niin sitä vielä, että mun keho kyllä huutaa joskus roskaruokaa. Yleensä tapahtuu sellaisina päivinä kun oon treenannut kovaa enkä syönyt päivän mittaan tarpeeksi, ja luulen että silloin ne kalorit voi mennä ihan hyväänkin käyttöön. Mutta jos jatkan samalla ruoalla seuraavana päivänä niin keho ja mieli alkaa kyllä jo vähän kuikuilemaan jääkaapin kasvislaatikolle :D
Upea kannanotto tärkeään asiaan! En ole itsekään voinut koskaan niin pahoin kuin silloin, kun innostuin kokeilemaan hiilihydraattien karsimista. Elämäni typerin idea. :)
Post a Comment