Kävin valokuvaamassa ystävääni ja hänen ponia viime tiistaina, ja mielestäni otoksiin tallentui aika ihana tunnelma. En oikeastaan muokannut kuvia lainkaan, säädin ainoastaan parista ihan pikkuisen kontrastia.
Rakastan valokuvausta ja uppoudun aina kuvatessani vahvasti hetkeen, eikä minuun kannata edes yrittää saada ääniyhteyttä touhun aloitettuani. Tälläkin kertaa kuvauspuuhissa vierähti ihan huomaamatta pari tuntia niin, että olin ihan omassa zonessa ja jossain vaiheessa huomasin, että nyt on muuten sormet ja varpaat niin jäässä että tekee kipeää.
En tosiaan ole ammattilaiskuvaaja ja kameranikin on vähän rikki (ja näin itseoppineena kuvaajana siinä on vielä monen monta minulle tuntematonta asetusta, joista todennäköisesti voisi olla aika paljon hyötyä), mutta toisaalta.. Nykyään näkee niin paljon todella ammattilaismaisia, äärimmäisen tarkkoja ja hyvin muokattuja kuvia, että tavallaan tykkään tällaisesta raakavalokuvauksesta ja sen jäljestä :) Kyllä se varmasti koittaa minullekin aika, jolloin kuvaan järeämmillä vehkeillä ja hallitsen kaiken maailman Lightroomit ja Photoshopit. Mutta toistaiseksi opiskelen, että kuinka kivoja otoksia voi saada vähän halvemmalla kameralla ja ilman kuvanmuokkausohjelmia.











2 comments:
kauniita kuvia :)
Kiitoksia! :)
Post a Comment