Vanhankaupunginlahti on ehdottomasti yksi mun lempipaikoista Helsingissä. Kuohuva koski, kauniit vanhat tiilitalot, rakkauden silta satoine lukkoineen, kalastajat, rauha ja ihana arkkitehtuuri luovat ihan taianomaisen ulkoilualueen keskelle Helsinkiä.
Ja voi jösses, miten upea tämä paikka on syksyllä. Kävelimme pitkän, verkkaisen lenkin poikaystäväni kanssa ja ilmoitin, että muutamme tänne joku päivä. Kun kävelimme ohi vanhojen, asunnoiksi restauroitujen punatiilisten tehdasrakennusten, mielikuvitukseni lähti juoksemaan. Heitin poikaystävälleni, että katso meidän koti näkyy tuolla, näetkö? Tuo reunimmainen asunto, jossa on lasitettu parveke, korkeat ikkunat ja valkoinen sisustus, mennäänkö kotiin? Mennään saunaan, makaronilaatikko on uunissa, vilvoitellaan parvekkeella ja syödään eilen väsäämäni mutakakun jämät parvekkeella viltin alla. Poikaystäväni nauroi ja kysyi, että soiko kotona Bob Marley? Joo soi. Ja kynttilät palaa.
Toive on kerrottu maailmankaikkeudelle, nyt vaan odotellaan tilauksen saapumista.
Tiiättekö, musta tuntuu että mulla on paljon isoja unelmia. Ja mulla on takalistossa tällä hetkellä semmoinen kutina, että voin saavuttaa ihan mitä ikinä haluan. Me kaikki voidaan, kun vaan uskalletaan uskoa niihin unelmiin ja kertoa meijän toiveet ääneen.
Mutta ennen kaikkea nautitaan tästä hetkestä ja tajutaan ettei oikeasti tarvita mitään lisää voidaksemme olla onnellisia. Joku viksu joskus sanoi, että elämä on tässä ja nyt. Ja se elämä on ihan vitsin kaunista.
No comments:
Post a Comment