Onnellisuusperspektiivi

Nykyään, kun ihmiset kysyvät että mitä kuuluu, totean useimmiten suupielet korviin venähtäen että tosi hyvää kuuluu. Yhdestä näkökulmasta katsottuna elän ihan tavallista elämää, käyn ihan tavallisessa työssä, maksan laskuja, syön ja tienaan juuri ja juuri sen verran että kuun viimeisinä päivinä tililtä napsahtaa viimeinen euro ruokaostoksiin.

Toisesta näkökulmasta katsottuna, näkökulmasta jonka valitsin kauan sitten, elän valtavan ihanaa arkea. Teen töitä ympäristössä, jossa ympärilläni häärää jatkuvasti iloisia, hyvinvoivia ja puhtia täynnä olevia ihmisiä. Asun ihmisen kanssa, jota edelleen neljän vuoden jälkeen katson ylöspäin, arvostan, kunnioitan, ihailen ja rakastan ja joka edelleen vie minulta päivittäin jalat alta.

Katson itseäni välillä peilistä, ja nykyään useimmiten hymyilen näkemälleni. Tämä ulkokuori, jonka olen synnyinlahjaksi saanut, on hieno. Se on vahva ja ainutlaatuinen, ihana, rakas ja näyttää siltä, että sen kuljettaja on vihdoin löytänyt tasapainon liikkumisen, ravinnon ja levon suhteen. Tämäkin on opittu näkökulma: itsensä arvostaminen ja tyytyväisyys omaan ulkomuotoon. Tunnen, että mitä parempaa huolta terveydestäni pidän liikunnan ja ravinnon avulla, sitä helpompi minun on katsoa itseäni ja todeta rehellisesti, että kylläpäs olet muuten mukavan näköinen kaveri. Ei, se ei ole itsekästä. Itsesi arvostaminen, hyväksyminen ja uniikkina näkeminen ovat ehdottomasti top 10 joukossa parasta, mitä voit itsellesi tehdä. Sen tarinan sävy jota jatkuvasti kerrot itsestäsi, luovat todellisuutta. Ja koska olet itsesi kanssa lopun elämääsi joka ikinen hetki, joka i-k-i-n-e-n hetki, mikset kohtelisi itseäsi elämäsi tärkeimpänä henkilönä?

Menen nykyään illalla nukkumaan ja tunnen kiitollisuutta kuluneesta päivästä, pehmeästä sängystä, elämästä. Herään aamulla, otan kylmän suihkun ja juon aamukahvini ulkona pihallamme. Menen seuraavaksi ehkä töihin, tapaan ystäviäni, treenaan tai opiskelen. Joinain päivinä makaan pihallamme shortseissa ja kuuntelen lintujen ääntä. Hengitän syvään. Haistan kahvia, syreenien tuoksua, kesää. Tunnustelen nurmikkoa käsilläni tai jaloillani. Ihan tavallisia asioita, mutta niin valtavan arvokkaita ja kauniita. Tämäkin, vahvasti hetkessä eläminen, on opittu asia.

Postaukseni pointti ei ole siinä, miten kivaa minun elämäni on. Pointti on siinä, että suurin osa meistä ihmisistä kulkee läpi elämänsä laput silmillä, aina tulevaisuudessa tai menneisyydessä eläen, jotakin jatkuvasti odottaen, mutta hyvin harvoin todella nauttien siitä mikä ihan oikeasti elämässä on oleellista: tämä hetki. Maailma on täynnä oppaita siihen, kuinka käytännössä elämästä voi tehdä ihan valtavan paljon nautinnollisempaa. Jos tunnet itsesi vähän väliä stressaantuneeksi, tyytymättömäksi, huonoksi tai miksikään muuksi kuin ainutlaatuiseksi olennoksi, ota rakas ihminen oman hyvinvointisi ohjat omiin käsiisi ja käännä kelkkasi suuntaa. Juuri nyt ja juuri siinä elämäntilanteessa, missä tällä hetkellä olet. Jokaikisellä ihmisellä on oikeus onnellisuuteen.

Tämä elämä on ihan valtavan iso lahja. Enkä kirjoita tätä vain jotain kirjoittaakseni tai kuulostaakseni kivalta, kirjoitan tämän jokaisen kirjoittamani sanan tuntien, jokaista näppäintä harkitusti painaen ja suoraan sydämestäni.

Halauksia kaikille, olette upeita yksilöitä juuri sellaisina kuin olette nyt. Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin pääsääntöisesti tyytyväisiä yksilöitä? Kertokaa, mitä kuuluu :)

Ja koska kukaan tuttavistani ei luultavasti tunnistanut olemustani ylläolevista kuvista, tässä teille tirriäisille ne otokset, jollaisia suurin osa kameraani tallentuvista kuvista muistuttaa: