Tuesday, 17 March 2015

Juttua kauneudesta


Okei mä yritän ihan tosissaan joku kerta olla ilmeilemättä näissä kuvissa


Lueskelin tänään blogia, jonka kirjoittaja on fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja jonka vatsapalikat näyttävät (ainakin minun silmääni) kivoilta. Ajattelin vain että vautsivau, kivannäköinen kroppa mutta ennen kaikkea hyvää oloa huokuva ja inspiroiva tyyppi. Sitten eksyin kommenttiboksiin ja ihmettelin, miten jotkut lokeroivat koko kirjoittajan hänen ulkomuotonsa perusteella. Liian rasvaton, liian lihaksikas, liian ulkonäkökeskeinen, hyi.


Se sai minut miettimään kauneutta ja sitä miten minä sen koen. Koen että meissä kaikissa on niin paljon enemmän kuin ulkokuori. Jos keskittyy vain siihen miltä näyttää ulkoisesti (tai miltä muut näyttävät), missaa ihan tosi paljon.



 


Oletko ikinä todella katsonut toista ihmistä? Nähnyt sen ulkoisen olemuksen läpi? Meissä kaikissa on ihan valtavasti kauneutta, elämää ja voimaa sisällä. KAIKISSA. Ulkokuori on vain sitä, kuori. Meidän takapuolemme, vatsapalikkamme, kasvomme, jenkkakahvamme tai varvaskarvamme eivät määrittele meitä ihmisinä. Olen nähnyt elämäni aikana monia upeita vartaloita ja kasvoja. Mutta yksikään niistä ei ole tehnyt minuun sellaista vaikutusta, minkä onnellinen ihminen tekee. Se sisältäpäin hehkuva kauneus ja palo lyö ihan laudalta, vetää sanattomaksi ja on niin rakastettavaa, että sellainen ihminen on heittämällä kauneinta mitä tiedän. (Ihan sama onko sillä maahisen kasvot, pelastusrengas vyötäröllä tai kierot silmät).


Ja minun sydämeeni sattuu ihan pikkuisen joka kerta kun joku on kateellinen toisen ulkonäöstä, vartalosta tai muista ulkoisista ominaisuuksista. Haluaisin rutistaa sitä ihmistä, kehottaa katsomaan pintaa syvemmälle, näyttää miten paljon enemmän tässä maailmassa on kuin pinta.


Toki itsekin tykkään ulkoisista muutoksista joita esimerkiksi treeni saa aikaan, mutta en samaistu niihin. Ulkomuotoni ei määrittele minua tai onnellisuuttani. Tämä kroppa ja nämä kasvot ovat vain pikkuriikkinen osa minua. Se mitä meissä itsessämme ja muissa on sisällä on paljon siistimpi juttu.


<3: Ella



OMG-puuro

Tiedättekö mitä siitä seuraa kun nukkuu 11 tunnin unet, herää pusuun, tallustelee keittiöön, laittaa reggaelistan spotifysta soimaan ja keittää itselleen oikein kunnon pannullisen kahvia? Siitä ei voi seurata mitään muuta kuin hymyilyä, täydellistä puuroa ja rakkausviboja!


Näin kävi tänään ja mä jammailen täällä nyt kolmatta tuntia ihan sfääreissä. Tässä ja nyt on ihan pirun hyvä. Tää näppäimistökin tuntuu jotenkin tosi hauskalta sormien alla. (MITä tässä kahvissa oikeen oli? :D)


Anyways, onnistuin ihan vahingossa tekemään niin hyvää puuroa että ihan itketti. En nyt mene takuuseen siitä että johtuuko puuron herkullisuus ihan vaan tästä keijupölystä jota tänään ilmassa leijailee vai mistä, mutta kokeilkaa itse ja ehkä tekin löydätte itsenne jammailemasta!


OMG-PUURO


1 dl kaurahiutaleita
1,5-2dl mantelimaitoa
puolikas kypsä muussattu banaani
reipas ripaus suolaa


KORISTELUUN
puolikas kiwi
murskattuja pähkinöitä
kookoshiutaleita
loraus hunajaa & mantelimaitoa


Keitä puuro normaalisti, heitä muussattu banaani sekaan ja sekoittele kunnes valmista. Koristele höysteillä, lorauta päälle vähän mantelimaitoa ja naaaauti! <3



 

 


Inspiraatiota treenivaatteisiin


Niinkuin joskus oon maininnutkin, niin mä kuljen suurimman osan vuodesta treenivaatteissa. Työskentelen kuntosalilla, ohjaan ryhmäliikuntaa, treenaan ja hengailen kotona treenivaatteissa, joten mun vaatekaapista ei hirveästi löydy muita vaatteita. Toki mun pinterest-tili on täynnä muoti-inspiraatiota ja seuraan monia muotiblogeja, mutta missä välissä mä kulkisin korkokengissä tai trensseissä? Ruokaostoksilla tai roskia viedessä?


Juu ei :D Siispä kun shoppailen, niin useimmiten kassista löytyy uudet treenipökät tai kengät. Mun tietokoneen työpöydältäkin löytyy iso kasa näitä inspiraatiokollaaseja, ja ajattelin että voisin jakaa niitä jatkossa täällä blogin puolella!


Potslojoo




Huomenta :)


Mulla on ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen menossa lepoviikko treeneistä, ja jösses kun tuntuu hyvältä! Niinkuin vanhassa blogissakin joskus kirjoitin, niin säännöllinen treenaaminen ei tosiaan oo aina ollut mulle itsestäänselvyys. Niinpä kun vihdoin sain sen juurrutettua tavaksi, niin treenien väliin jättäminen väsymyksen tai stressin vuoksi ei oo tullut kovin helposti kysymykseen.


Mutta nyt on pidempään tuntunut jo siltä että painot ei oikein nouse, silmissä sumenee vähän turhan usein treenin aikana ja treenin jälkeen on turhautunut olo, kun ei taaskaan ihan lähtenyt. Ja eikö se ole ihan selvä merkki siitä että olisi hyvä vähän tankkailla, ladata akkuja ja pitää lepoa? Musta tuntuu että oon oppinut aika hyvin kuuntelemaan mun kehoa ja tunnistamaan, että milloin kyseessä on vain hetkellinen väsymys ja millon on tosissaan aikalisän paikka.


Vaikka mulla on meneillään aika työntäyteinen viikko, niin on ihan luksusta kun oon pitkästä aikaa ehtinyt kunnolla kokkailemaan, siivoamaan, viettämään laatuaikaa miehen kanssa ja tapaamaan ystäviä. Tänäänkin meen vasta yhteen töihin ja oon pyörinyt täällä pyjamassa jo monta tuntia (mun sisäinen kello herättää mut 5.45 satoi tai paistoi), mä ihan hykertelen kun oon saanut maata koko aamupäivän sohvan pohjalla, selailla blogeja ja valmistaa kunnon aamiaissetit :) Ensi viikolla jatkuu treenit, ja mun kropassa alkaa jo nyt olemaan sen verran energiaa että odotan innolla raudan kolistelua ja hikoilua!


Huisia torstaita kaikille! Pusu,


Ella



 



 


 


 


 


Monday, 23 February 2015

BLOGI MUUTTAA!



Voi vitsi hyvät ystävät, mä oon odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa ja laskevaa ja kaikkea siltä väliltä! Olen väsäillyt tässä omia nettisivuja, kun nyt vuoden Lilyllä bloggailtuani olen haaveillut itseni näköisestä sivustosta. Täällä on ollut ihanaa bloggailla, ja olen ihan rakastunut tähän omaan pieneen nettipäiväkirjaani. Muistan vieläkin kirkkaasti, kun viime marraskuussa sain viestiä toimitukselta että he haluaisivat lukijaäänestyksen perusteella lätkäistä blogilleni Suositellut-leiman. Itkin, nauroin, kierin lattialla ja päätin siltä seisomalta että tätä minä haluan tehdä hamaan tulevaisuuteen saakka. Iso kiitos Lilylle kuluneesta vuodesta :)
 





Ja nyt olen vihdoin saanut oman sivuston valmiiksi! Tässä on vielä vähän työn alla kaikkien vanhojen postausten siirtäminen sinne, mutta jahka keksin kuinka se tehdään, niin nekin toivottavasti tulevat perässä. Siellä aion kuitenkin jatkaa hyvinvoinnista, liikunnasta ja ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä kirjoittamista ja jos haluatte seurata perässä, niin uusi blogini löytyy TääLTä. Blogi löytyy myös bloglovinista, bloggerista ja facebookista, jos olet tottunut seurailemaan jonkun näistä kanavista kautta :)

Ihanaa kun olette olleet täällä mukana, tulettehan mukanani uuteenkin osoitteeseen? Rakkautta!

-Ella




Saturday, 14 February 2015

Hyvää rakkauden päivää








 


Hyvää ystävänpäivää kaikille tutuille ja tuntemattomille, tykkään teistä niin että meinaan haljeta rakkaudesta harva se päivä <3

Happy valentines day everyone, I love you all <3


Monday, 9 February 2015

Kiitollisuuspostaus nro 2494




Kirjoitin instagramissani eilen, että olen tällä hetkellä tosi kiitollinen. Meidän kaikkien elämässä on varmasti välillä haastavampia aikoja ja minulle esimerkiksi viime syksy oli ajoittain aika tahmainen. Tuntui siltä etten ihan tiedä mitä haluan, että minua väsyttää, etten oikein usko itseeni ja mietin vähän väliä että mikä ihme minua oikein vaivaa.


Nyt on tosi hyvä olla. Rakastan elämää. Olen täynnä energiaa, tiedän tavoitteeni ja tiedän että kuljen kovaa vauhtia niitä kohti, nautin matkasta ja jokaisesta hetkestä. Viihdyn kehossani ja viihdyn itseni kanssa. Ajatukseni ovat kirkkaita, olotilani on suuren osan päivästä innostunut ja olen ihan täysin tässä hetkessä. 

Luulen että aika moni meistä käy samankaltaisen prosessin läpi aina vuoden pimeänä aikana: energiaa ei ole ja ottaa pannuun että sitä ei ole. En tiedä että vaikuttaako tämän hetken hyvään olooni kaksi auringon alla vietettyä viikkoa, uusi ruokavalioni, pitenevät päivät, kirkastuneet tavoitteeni vai kaikki ne yhdessä, mutta olen ihan pirun kiitollinen siitä että nyt on näin ja toisaalta myös siitä että oli pitkään niin hassu olo. 

Elämässä tulee aina haastavampia aikoja, mutta niiden jälkeen tulee myöskin AINA parempia aikoja. Niinpä haluaisin muistuttaa nyt ennen kaikkea itseäni tulevaisuuden varalle siitä, että ne haasteet kuuluvat elämään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin haasteet ovat olemassa jotta me voisimme oppia niistä jotain, kasvaa, vahvistua ja laajentaa perspektiiviä. Ne ovat olemassa, jotta voisimme olla ihan vähän kiitollisempia sitten kun on jälleen parempia aikoja. 

Siispä aion surffailla tällä onnellisuuden aallolla ihan täysillä. Otan kaiken irti, vedän nautiskellen keuhkoni täyteen ilmaan ja hymyilen tälle ihanalle kuplivalle onnellisuudelle joka kehossani vallitsee. Enkä mitenkään kykene pitämään tätä kaikkea rakkautta sisälläni; haluan levitellä sitä ihan joka paikkaan, välittää sitä ryhmäliikuntaohjauksissani, kaikille kohtaamilleni ihmisille ja antaa sen vuotaa kaikkeen mitä teen. Toivottavasti sinäkin tunnet sen; olen kiitollinen, että luet blogiani. Tykkään teistä kaikista, vaikka suurinta osaa en ole koskaan tavannutkaan. Haluaisin järjestää isot kakkukahvikestit ja tarjota teille maailman parhainta mutakakkua.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3