Thursday, 5 June 2014

Yläkropan missä ja milloin vain - treeni

Olen ammattinimikkeeltäni Personal Trainer, työskentelen liikunta-alalla ja treenaaminen on yksi hyvinvointini tärkeimmistä kulmakivistä, joten ajattelin että voisin jatkossa kirjoitella enemmänkin treenaamiseen liittyviä juttuja! Olen tehnyt viimeiset kolme vuotta lähinnä tämäntyyppisiä treenejä: sellaisia, jotka on mahdollista tehdä kotona, kehon painoilla ja aikaa säästäen. Tulen varmasti jatkossa kirjoittamaan enemmänkin siitä, miksi suosin juuri tällaisia treenejä, mutta nyt itse asiaan, eli:


YLäKROPAN MISSä JA MILLON VAAN - TREENI


Ota kellosta aikaa ja suorita näitä neljä kierrosta putkeen mahdollisimman nopeasti, mutta kokonaisia ja puhtaita toistoja tehden! Jokaisen liikkeen viimeiset 3-5 toistoa tulisi tulla naama rutussa ja ponnistellen, ehkä pieniä taukoja pitäen, joten varioi liikettä sen (ja oman tasosi) mukaan. Tämä treeni on todella lyhyt, joten sen tehokkuus piilee siinä, että annat parastasi jokaisessa liikkeessä. Kun olet suorittanut yhden kierroksen (eli annetun määrän toistoja kustakin liikkeestä) ota nopea huikka vettä, ravistele nopeasti paikkoja, irvistä ja aloita uudelleen liikkeestä yksi. 


1. Etunojapunnerrus - 15 toistoa
Helpoin versio: tasoa, kuten pöytää vasten
Helppo versio: polvet maassa
Haastavampi versio: jalat tasolla
 




 2. Russian twist - 20 toistoa


Helpompi versio: jalat maassa
Haastavampi versio: jalat suorina ilmassa, lisäpaino syliin. Keskity kierroissa suorittamaan liike vinoilla vatsalihaksilla, eli paino läheltä kylkeä, selkä suorana, toooodella kontrolloitu liike!
 



3. Dippi jalat suorina - 15


Helpompi versio: jalat koukussa.
Haastavampi versio: Ota korkeampi taso, suorita liike hyvin hitaasti ja kontrolloidusti. Ojenna lantio kunnolla yläasennossa.
 




4. Vuorikiipeilijä - 20


(Aloita alla olevan kuvan asennosta ja hyppää niin, että vaihdat ilmassa jalkojen paikkaa. Yksi hyppy = yksi toisto)


Helpompi versio: Ota lyhyempiä hyppyjä
Haastavampi versio: Tuo aina hypätessäsi edessä olevan jalan kantapää kämmenen viereen, eli hypystä tulee paljon pidempi. Keskity siihen, että lantio pysyy alhaalla ja mahdollisimman paikallaan.
 



Voitte joko ottaa aikaa ja yrittää ensi kerralla suorittaa nopeammin, tai verrata omaani ja yrittää lyödä minun aikani! Tein itse kaikista haastavimmat versiot lukuunottamatta etunojapunnerrusta, jossa teen ihan tavallisia miesten punnerruksia. Lisäksi russian twistissä en käyttänyt painoa, koska tein treenin ulkona eikä apunani ollut muuta kuin penkki. Ajaksi tuli tänään 12.26 :)


Tsemppiä, kertokaa jos kokeilitte, että miltä tuntui ja miten meni! Tai jos ette halua treenata, niin kertokaa muuten vaan että mitä kuuluu :) Ihanaa aurinkoista torstaita kaikille!


 


Wednesday, 4 June 2014

So many beautiful reasons to be happy

Meidän taloyhtiön pihalla on kesäisin oma pieni paratiisini. Neljätoista kivistä porrasta vievät ylös vehreälle tasanteelle, jonka keskellä on pöytä, neljä tuolia ja grilli. Näitä ympäröi lähes kaksimetrinen pyöreä pensasaitaus, joka takaa täyden yksityisyyden. Syreenipuu, joka on tällä hetkellä täydessä kukinnossaan, laskeutuu vielä puolittain katokseksi luoden juuri sopivasti varjoa, mutta jättäen aurinkoa kaipaavalle myös parin tuolillisen verran valoa. On melkein liian mukavaa.


Olen ottanut tavaksi juoda joka aamu aamukahvini täällä, sillä jostain syystä kukaan muu pihamme asukkaista ei ole tätä pientä taivasta maan päällä vielä hokannut. Vain minä, kahvi ja huumaava syreenien tuoksu. Jos viereiseltä Mäkelänkadulta ei kuuluisi alati ohiajavien autojen ääntä, voisin kuvitella istuvani kakkoskodissamme Ahvenanmaan saaristossa.


Hitsiläinen, miten paljon kaikkia pieniä ja suuria iloja tähän elämään mahtuu, kun avaa silmänsä ja keskittyy tähän hetkeen :)







 


Tuesday, 3 June 2014

Ei menny niinku Strömsössä - tankotanssia kokeilemassa



Olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa kokeilemassa tankotanssia ystäväni Saijan kanssa, joka opettaa kyseistä touhua Vertical Clubilla. Koen olevani fyysisesti aika hyvässä kunnossa, enkä siis epäillyt että homma lössähtäisi lihasvoiman loppumiseen. Sen sijaan henkinen kantti joutui yllättäen todelliseen koetukseen. Pompahdin pois tangon luota kuuluvasti rääkäisten säännöllisin väliajoin reisien tai kylkien nirhauduttua kivuliaasti tankoa vasten. Miten ne tankotanssijat pystyy siihen? Hatunnosto ja kaikki respekti teille, ootte te kovia luita. Olin 45 minuutin jälkeen henkisesti aivan piipussa, fyysistä energiaa ja voimaa olisi ollut vielä vaikka kuinka. Ihan hauskaa ja erilaista, mutta joudun ehkä ottamaan vielä muutamat uusintatreffit tämän lajin kanssa, ennenkuin voin päättää, onko meissä ainesta vai ei. Tällä kerralla deittimme muistuttivat enemmän kahden keskenkasvuisen, toisiinsa ihastuneen vuorovaikutusta: nälvintää, nipistelyä, ärsyyntymistä, sivusilmällä vilkuilua ja mitä mielikuvituksellisimpia yrityksiä päästä toisen lähelle.

Vaikka en siis voi vielä julistaa roihahtanutta rakkautta lajia kohtaan, niin kameran takapuolta minä kyllä rakastan! Saija tarjoutui mallikseni ja voi, minähän kuvasin innosta piukeana. Kyllä se on hiano ja taitava tuo Saija! MUN kaveri!
 


 











<3: Ella


Monday, 2 June 2014

Unelmia ja kihelmöiviä varpaita






Tiedättekö ne pitkät sunnuntaiaamut, kun saat työntäyteisen ja vilkkaan viikon jälkeen herätä omia aikojasi, ilman herätyskelloa? Juoda rauhassa aamukahvin ikkunalaudalla istuskellen ja uppoutua katselemaan ikkunasta ohikulkijoiden arkipäiviä reilusti verkkaisempaa liikehdintää? Sellaisina päivinä minuun iskee usein valtava inspiraatio ja halu pysähtyä miettimään, millaisia toiveita ja unelmia sisälläni tällä hetkellä piileekään.


Otin siis ikkunalaudalle tyynyn takamukseni alle, kaadoin itselleni toisen kupin kahvia ja hain mustakantisen vanhan muistikirjani, johon kirjoittelen milloin mitäkin. Nyt mieleni teki kirjoittaa tavoitteita tälle vuodelle. Siinä kirjoitellessani tunsin suurta innostusta kaikesta tulevista asioista, joiden tunnen olevan matkalla luokseni. Uskon, että tästä vuodesta tulee iha pirun jännittävä ja kiva ja suurten muutosten vuosi.


Uskalla päästää irti edes hetkeksi kaikista peloista, entäjossista ja muttakuneista. Se ei välttämättä tarkoita, että hyppäät heti lentokoneeseen kohti tuntematonta (vaikka voi se olla joskus hyvä vaihtoehto sekin!). Tarkoitan sitä, että istahtaa silloin tällöin alas ja kirjoittaa ylös sen mitä tekisi ja mihin menisi ja millainen olisi jos ei olisi minkäänlaisia esteitä. Ja kun tätä tekee säännöllisesti ja antaa itsensä innostua ja todella tuntea, miltä tuntuisi kun kaikki nuo asiat ihan todella olisivat tosia, saattaapi jossakin vaiheessa huomata, että kaikenlaisia kivoja juttuja ihan todella alkaa tapahtua. En tosiaan tiedä tai osaa järjellä sitä selittää, että miten ne asiat sillä tavalla toimivat, mutta kyllä ne vaan monesti toimivat. Vetovoiman laki ja The Secret ja niin edelleen.


Siispä asettelin eilen tavoitteita ja kirjoitin ylös niinkin hurjia toiveita, että ihan rupesi varpaissa kihelmöimään. Ja kun varpaita kihelmöi, niin tekee mieli lähteä ulos. Ja kun menee ulos ja antaa niiden varpaiden viedä, antaa virran viedä, sitä tupsahtelee eteen semmoisia asioita ja kohtaamisia ja huomio kiinnittyy juuri niihin ilmoituksiin/ihmisiin/tilanteisiin, jotka vievät sinua jälleen askeleen lähemmäs kivoja juttuja. 


En tiedä muista, mutta tämmöisiä hommia minä olen pistänyt merkille :)