Uusi testi

Lorem ipsum blah blah.

TEsteests


setsere

Esikatseluvideo

Pimpelipompeli lillerilalleri lorem ipsum

(No kidding) Maailman herkullisin raakasuklaakakku

Okei nyt hetkinen seis.

 

Mä tein juhannukseksi elämäni parasta raakakakkua, no kidding. (Edit - eihän tää siis ole raaka, kun se on käynyt uunissa. Hups.) Tästä tuli niin herkullinen että mun ystävä Timo, joka elää sokeriherkuilla otti toisen palan. Ja kolmannen. Syötiin oikeestaan juhannusporukan kanssa koko kakku yhdeltä istumalta ja mä meinasin itkeä onnesta kun se ei ollut pelkästään mun mielestä niin hyvää, vaan myös mun erittäin kriittisen makutuomariston. Maistui ihan oikealta suklaakakulta, oli kosteaa, täyteläistä, mutakakkumaista ja toi toffeekuorrute.. Jesus Christ. Miten voi olla mahdollista ettei tässä ole sokeria tai vehnäjauhoja?

Alkuperäinen resepti on Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää kirjasta. Virpiä kannattaa muuten seurata myös instassa (@vanelja), jos jollekin ei ole ennestään tuttu: Suomen parhaat raakaherkut tarjoilee hän. Ei oo mielipideasia, on fakta.

Sovelsin vähän kakkua mun makuun sopivammaksi (=makeammaksi) ja tässä pari erittäin tärkeetä vinkkiä jotta kakusta tulee täydellinen: 

1. Uskalla käyttää suolaa. Suola sitoo kaikki maut yhteen. 
2. Käytä vain tuoretaateleita. Ei tule hyvää kuivatuilla.
3. Maistele täytteen sekoituksen aikana ja lisäile suolaa/taateleita/hunajaa niin kauan että huokaiset ihastuksesta. älä tee sitä virhettä että ajattelet että kyllä se sitten varmaan valmiina on ihan hyvää. Taikinan pitää olla valmistusvaiheessa jo ihan saakutin hyvää.

Luvatkaa mulle että kokeilette tätä, okei?

MAAILMAN HERKULLISIN SUKLAAKAKKU

(Irtopohjavuoan halkaisija noin 18cm)

Pohja

1,5dl kookosjauhoja
1,5dl mantelijauhoja
5rkl raakakaakaojauhetta
suolaa
1tl leivinjauhetta

2 kananmunaa
1dl voita tai sulaa kookosöljyä
3-5 rkl hunajaa tai kookossiirappia (agave on liian mietoa tähän kakkuun)

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Valmista pohjataikina sekoittamalla toisessa kulhossa kuivat ainekset ja toisessa kosteat. Yhdistä seokset ja sekoita. Levitä tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle ja vähän reunoillekin. Esipaista uunissa noin 6-8 minuuttia.

Suklaatäyte

2 bataattia (sellaisia keskikokoisia)
1 kypsä banaani
1dl sulaa kookosöljyä tai voita
6rkl raakakaakaojauhetta
2 kananmunaa
n. 10 tuoretaatelia (kuivatut eivät käy. Piste. Missään muodossa.)
1tl leivinjauhetta

+hunajaa
+ suolaa

Keitä kuoritut bataatit, heitä tehosekoittimeen ja soseuta. Heitä sekaan sula kookosöljy, hunaja, kananmunat, banaani, taatelit ja sekoita. Lisää lopuksi kuivat ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada jäähtyneen pohjan päälle ja paista noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä pöydällä ja laita sitten jääkaappiin, mielellään yön yli.

Toffeenmakuinen kuorrute

20 tuoretaatelia
vettä
loraus sulaa kookosöljyä
ripaus suolaa 

+ mansikoita päälle

Sekoita blenderissä toffeekuorrutteen ainekset, maista, levitä kakun päälle, pilko mansikoita pinnalle (must) ja nauti!

 

Miten musta tuli onnellinen?

Sain toiveen postauksesta, jossa avaisin vähän enemmän sitä miten oon niin (yleisesti ottaen) positiivinen persoona.

Tää tuli sikäli aika mielenkiintoiseen saumaan, että mun elämä on heittänyt härän pyllyä ihan yhtäkkiä. Aikaisemmin musta oli tosi helppoa vaan nauttia ihan kaikesta, rakastaa, olla onnellinen ja jotenkin linjassa koko maailmankaikkeuden kanssa. Nyt kun ryhdyin yrittäjäksi, niin mun arki meni ihan nollasta miljoonaan parissa viikossa: sellaiset käytännön asiat kuin laskutus, verohommat, nettisivujen rakentelu, tapaamiset, useamman somekanavan pyörittäminen, kirjanpito ja aikatauluttaminen tuo omat haasteensa ja omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen ei ookkaan enää ihan simppeli homma. Mun arkeen on astunut ihan uusi ilmiö nimeltä stressi ja just nyt mun positiivinen luonne ja seesteisyys on kyllä vähän testissä :D

Mutta valitsin tän kaiken itse, ja uskon että saan kyllä pikkuhiljaa taas elämäni balanssiin. Varmasti osaltaan se että oon tosi optimistinen, luottavainen elämän suhteen ja noin niinkuin yleisesti ottaen aika iloinen persoona auttaa mua tässäkin tilanteessa.

Miten musta sitten aikanaan tuli niin.. onnellinen ja positiivari?

No se ei tosiaan ollut mikään yhden päivän valaistuminen. Mulla meni about kolme vuotta löytää tasapaino, onni ja kyky nauttia hetkestä. 

Ensin alkoi tuntua siltä että haluisin nauttia enemmän elämästä. Halusin olla onnellisempi, positiivisempi ja seesteisempi. Tapasin mun poikaystävän joka oli koko ikänsä urheillut kilpatasolla ja ihailin sitä intohimoa joka Samuelista huokui. Halusin löytää mun omat intohimon kohteeni. 

Sitten pikkuhiljaa, babysteps rupesin vähän lueskelemaan onnellisuudesta, mielenrauhasta, hetkessä elämisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Rupesin tekemään muutoksia. Turhauduin monesti, kun halusin irti negatiivisuudesta ja silti löysin itteni usein rutisemasta turhista asioista. Turhauduin kun en osannut vaan chillata ja nauttia elämästä. Turhauduin kun en tiennyt mitä mä haluun tehdä. Ja turhauduin siihen ettei mulla ollut tarpeeksi itsekuria tavoitella unelmiani - elää terveellistä elämää, opiskella asioita jotka kiinnosti ja treenata säännöllisesti. 

Mutta mä en antanut periksi. Kun kerran tietää mitä tahtoo, niin kyllä se sieltä ennen pitkää tulee. Se vaatii harjoittelua, lempeyttä itteä kohtaan sillon kun ei mee nappiin, itsekuria ja sitä että uskaltaa elää ittensä näköistä elämää. Ja sitä että uskaltaa päästää irti vanhoista tavoista, ajatusmalleista ja ihmisistä jotka ruokkii sitä omaa negatiivisuutta ja paikallaan junnaamista.

Halusin mun ympärille ihmisiä jotka inspiroi mua, jakaa saman ajatusmaailman mun kanssa, on hyvinvoivia eikä tuomitse tai arvostele. Aluksi mä vietin tosi paljon aikaa yksin, kun vanhojen kavereiden kanssa ei enää löytynyt yhteistä säveltä eikä uusia tuttavuuksia tuntunut löytyvän kivenkään alta. Opiskelin vaan tosi kovasti hetkessä elämistä, harjoittelin, löin päätä seinään, yritin meditoida (huonolla menestyksellä), kamppailin että saisin treenaamisesta elämäntavan ja opettelin pitämään suuni kiinni jos meinasi päästä turhanpäiväistä valittamista.

Mutta jossain vaiheessa tasapaino rupesi hahmottumaan ja niitä soulsistereitäkin löytyi. Huomasin että mä olin yhä useammin onnellinen, vaikken tehnyt mitään erityistä: nautin hengittämisestä, luonnon ihmettelystä, ihmisten tutkailusta, hiljaisuudesta, bussissa istumisesta, kehon liikuttamisesta. Jopa tiskaamisesta. 

Nykyään mun ei tarvi yrittää ajatella että lasi on puoli täynnä tai nauttia yksinkertaisista jutuista - tulee meinaan useimmiten aika selkärangasta. Kun kerran on oppinu kattomaan tätä maailmaa lapsen silmin, ihmeellisenä ja leikkikenttänä niin sitä vaan jotenkin nauttii matkasta. Tää elämä on niin ainutlaatunen ihme, että siitä haluan vaan ottaa kaiken ilon irti. Mä pyrin jatkuvasti tekemään asioita joista tykkään, olemaan rehellinen itelleni ja täysin oma itteni muidenkin kanssa. Ja pyrin edelleen jatkuvasti kehittymään ihmisenä. (Tottakai välillä menee edelleen päin seiniä ja kaatuilen rähmälleni, mutta se kuuluu tähän elämään siinä missä ilotkin.)

Ja on tässä tullut huomattua sellainenkin seikka, että hyvä vetää puoleensa hyvää - kun rakastaa täysin suodattelematta kaikkia ja kaikkea, auttaa, hymyilee, halaa, kuuntelee ja pyrkii ymmärtämään, niin sitä kaikkea tulee usein myös isolla kauhalla takaisin.

Että semmoinen on mun matka pisteestä "mitä helvettiä teen tällä elämällä ja kuka mä oon" pisteeseen "kun aamulla heräään mä tuntee voin seeeen tää on kaunis päivä mä oon onnellineeeen" 

Mä uskon että elämästä nauttiminen on meihin kaikkiin sisäänrakennettu ominaisuus, monet meistä vaan kadottaa sen tän kiireellisen ja suorittamiskeskeisen yhteiskunnan keskellä.

Musta olisi kiva kuulla, että miten teillä menee? Koetteko olevanne yleisesti ottaen onnellisia ja positiivisen ajatusmaailman omaavia? :)

Pusuja!

 

Mun juhannus

Elämäni ihanin juhannus, mökkireissu ja viikonloppu takana. En oo torstain jälkeen edes vilkaissut tietokoneen suuntaan ja voi pojat miten oon nauttinut! Rakkaimmat ystävät, ihana mökki, paljon liikkumista, saunomista ja hyvää ruokaa.

Rakkautta, pelejä, naurua, ihania viboja aamusta iltaan, uimista, halailua, laiturilla makaamista ja haavi auki taivaan tuijottelua.

Lintujen laulua, kesän tuoksua, aurinkoa ja lämmintä kesäsadetta.

Mä oon joka kerta näiden tyyppien kanssa oltuani ihan ihmeissäni että miten neljällä ihmisellä voi synkata niin täydellisesti. 

Oon painellut koko viikonlopun ilman kenkiä, meikkiä ja alusvaatteita ja nyt pitäisi taas muistella että miten vedetään sukat jalkaan tai harjataan tukka. Mun arki on tällä hetkellä aika hurjaa menoa ja muutoksia täynnä, ja kattelen tässä vähän sormi suussa noita To Do -listoja. Siinä on erinäköisiä kirjaimia toinen toisensa perään, mutta mitä ihmettä ne tarkottaa? Mitä tarkottaa "tsekkaa laskutusasia, soita Unisport verokortti, hoida langaton netti, kirjoita artikkeli"?

Miksei mun To Do-listassa lue että "mene takaisin mökille, kirmaa pelloilla, metsästä omat ruoat ja ulvo kuuta?"

No eiköhän tää tästä taas lähde käyntiin! Pikkuhiljaa :) Yks sukka kerrallaan.
Kaunista maanantaita teille rakkaat siellä ruudun toisella puolella, toivottavasti teilläkin oli ihana juhannus <3

 

Hyvää juhannusta!

Täällä ruvetaan pikkuhiljaa pakkailemaan ja ajelemaan ystäväpariskunnan mökille viikonlopuksi. Kaatosateessa uiminen, jäisten varpaiden lämmittely saunassa, viinilasi kourassa ja villasukat jalassa kuistilla istuskelu, ihanat ystävät ympärillä ja jotain oikein tuhtia raakakakkua iltapalaksi ja aamupalaksi ja välipalaksi että pysyy lämpimänä, juhannuskokko joka vaihtuu vissiin juhannustakkaan tänä vuonna säiden takia - eihän tää homma nyt menny niinku Strömsössä, mutta ihan tunnelmalliselta suunnitelmalta tääkin kuulostaa. Sitäpaitsi kukapa sitä aurinkoa kaipailisi keskikesällä? :D

Ihanaa, rakkaudentäyteistä ja rentoa jussia kaikille!

Kiitos

Kiitos.

Kiitos kiitos kiitos. 

Teidän kommentit mun eiliseen postaukseen sai mut ihan kyyneliin. Miten siellä voi olla noin lämpimiä, ihania, kannustavia ja kaikin puolin kauniita tyyppejä? Mistä te ootte putkahtaneet tähän maailmaan? Miten te tunnette mut noin hyvin?

Mä oon täysin sydän auki täällä blogissa (ja elämässä noin niinkuin yleensäkin). Ja tiedättekö kun on näin auki, ja sitten tulee tuollainen lauma enkeleitä kommenttiboksiin laittamaan sydämiä ja hymynaamoja ja ihania viboja, niin mä vaan mietin että oottekohan te kirjoittaessanne ihan kartalla siitä kuinka tärkeitä ootte? Kun kirjoittelette noita sanoja joiden lämmön mä tunnen aina tänne ruudun toiselle puolelle saakka ja joka nostattaa vedet mun silmiin, niin tajuatteko TEIDäN ihanuuden? Voitteko antaa mun puolesta itellenne tosi pitkän ja lämpimän halauksen just nyt? 

En tiiä oonko se mä vai mitä mutta "Mä rakastan teitä" kuulostaa suomeksi vähän viinanhuuruiselle avautumiselle. Mutta mun mielestä voitais nyt kertalaakista muuttaa noiden sanojen sävy - vitsi mä rakastan teitä. I love you guys. 

<3

Siellä se Ella taas keikistelee pikkushortseissaan

Heippa ihmiset, ensinnäkin: ootte ihania. Musta on tosi kivaa että kommentoitte tänne ja ootte messissä.

Toiseksi: nyt tarttee avautua. Monet on ehkä pistäneet merkille, että mun blogissa on ruvennut näkymään enemmän treenijuttuja, enemmän paljasta pintaa ja hehkutusta siitä, kuinka musta on kivaa että mun keho rupeaa muokkautumaan treenien myötä.

Muutama oli sitä mieltä että oon rankalla kädellä muokannut mun "Ennen-jälkeen"-postauksen kuvia, niin otettakoon se vielä tässäkin esille mikäli joku muukin siellä mietti että oliko kuvat muokattuja: säädin lisää valoa ja otin vähän kontrastia pois jotta keho näkyisi paremmin. Mä EN muokannut mun keskivartaloa niinkuin joku siellä kivenkovaa väitti. Blurrasin myös pari ananaspurkkia taustalta pois (:D), mutta thats it. Homman pointtihan oli siinä että kuinka mun keho on muokkaantunut treenien ja ruokavalion myötä, ei että kuinka hienosti osaan muokata kehoani photoshopilla. Oon saanut siitä myös palautetta, että näytän ehkä vähän huonoa esimerkkiä nuoremmille tytöille kun pullistelen haukkariani täällä.

Ja ymmärrän, että joitain se ei kiinnosta. Joillekin kuvat joissa oon shortseissa ja urheilutopissa on yhtä kuin punainen vaate härälle. Se on ihan okei. 

Mutta tätä mun elämään kuuluu just nyt. Rakastan treenata, oon tosi iloinen siitä että mun syömiseen on löytynyt balanssi ja joo, iloitsen siitä että mun kroppa kehittyy myös ulkoisesti. Nähkääs kun mä olin elämäni ensimmäiset 19 vuotta aika laiska, ja kyllähän se näkyi kehossakin.

Ja musta on ihan sikasiistiä, että vihdoin mulla on energiaa, itsekuria, tykkään mun kropasta ja siitä miten vahvalta ja terveeltä se tuntuu. Musta on sikasiistiä että mun takamus joka ennen kääntyi sisäänpäin on nyt kolmen vuoden treenaamisen jälkeen ruvennut ryhdistäytymään. Tykkään siitä että yläkroppakin rupeaa pikkuhiljaa vahvistumaan. Tykkään siitä että en pelkästään oo sinut kehoni kanssa - mä oon sitä mieltä että se näyttää kivalta.

Mutta kai kaikki tajuaa, että ne on vaan just sitä, ulkoisia muutoksia? Kai kaikki ymmärtää että vaikka laitan blogiin kuvia itestäni reenihousuissa tai vaikka sitten siitä paljaasta keskivartalosta vihermehulasin takana, niin ne on vaan ASIOITA? 

Tässä elämässä on ihan saakelin paljon oleellisempia asioita kuin se miltä Ella Elersin keskikroppa näyttää yhtenä kesäkuisena sunnuntaina. Sekä mun elämässä, että toivottavasti myös muiden elämässä. Mun elämässä tärkeämpiä asioita on esimerkiksi muiden auttaminen, terveenä pysyminen, itseni kehittäminen, hyvän levittäminen, rakkaus, elämän ainutlaatuisuuden ja arvokkuuden ymmärtäminen. Niiden asioiden rinnalla takapuolet ja habat ja vatsalihakset on aiiiika pieniä juttuja.

Mä toki haluan kannustaa ihmisiä siihen että löytää liikunnan ilon, opettelee tykkäämään ja arvostamaan kehoaan heti samantien eikä sitten kun se on kymmenen kiloa kevyempi ja 15 senttiä kapeampi. Haluan ylipäätään kannustaa ihmisiä nauttimaan elämästä ja katsomaan oman kroppansa ja ulkomuotonsa ulkopuolelle, koska ympärillä on jatkuvasti niin paljon kauneutta ja ihania asioita. 

Mutta henkilökohtaisessa elämässäni oon tullut siihen tulokseen että kyllä piru vie pinnallisistakin jutuista saa nauttia. Oon aikani kokeillut sitä että kuljin päivät pitkät tuulihousuissa ilman meikkiä, meditoin, treenasin rikkinäisissä verkkareissa, joogasin, hengittelin ja yritin vakuutella itelleni että ei mun ulkomuodolla ole mulle mitään väliä. Ihailin ryhmäliikunnanohjaajaa joka pomppi täynnä energiaa pikkushortseissaan ja näytti ihan saakelin hyvältä. Seurasin instagramissa ihmisiä joiden kova duuni treenisaralla oli tuottanut myös ulkoisesti kivannäköisen lopputuloksen ja ihailin niiden fysiikkaa ja sitä rohkeutta kun ne postaili kuvia - vaikka niistä vatsalihaksista. Mutta enhän mä voinut postata sellaisia kuvia, koska se antaisi musta ihan väärää kuvaa ja eihän mulle ulkonäkö merkitse yhtään mitään.

Mutta kun kyllä se merkitsee. Se ei ole elämän tärkein juttu, mutta kyllä omasta kehostaan voi olla iloinen ja ylpeäkin. Mä tuun jatkossakin kirjoittamaan mun blogissa henkisestä hyvinvoinnista, oman kehon rakastamisesta, positiivisesta ajattelusta, elämän ainutlaatuisuudesta, sisäisestä rauhasta - ja postailemaan väliin kuvia mun lihaisasta asunnosta jota myös kropaksi kutsutaan. Mutta älkää rakkaat ihanat ottako sitä niin vakavasti, mäkään en ota. Ne on vaan kuvia. Se on vaan yks haukkari. 

Keskittykää olennaiseen: pyrkikää olemaan itse itsestänne mahdollisimman hyviä versioita. Levittäkää hyvää. Toteuttakaa itteänne. Olkaa kilttejä muille. Nauttikaa elämästä ja eläkää just teidän näköistä elämää, älkää pyydelkö anteeksi tai yrittäkö olla mitään muuta kuin mitä olette. Jos te ootte innoissanne kun vatsapalikat rupeaa näkymään, niin go for it, iloitkaa siitä. Jos teitä ei kiinnosta katsella kuvia muiden vartaloista - by all means, skipatkaa ne. Mutta ei se ole sen arvoista että siitä ottaisi itteensä tai antaisi minkäänlaisten negatiivisten fiilisten vallata omaa mieltä.

Love is the shit. Rakastetaan, kehutaan, tsempataan, iloitaan toistemme puolesta, ei oteta tätä elämää niin vakavasti. 

Nyt haluaisin tähän loppuun ottaa oikein ison ryhmähalauksen. Te jotka ette haluu halata mua koska oon shortseissa ja urheilutopissa voitte olla halaamatta, rakkautta ja nallekarkkeja teillekin. <3