Tuesday, 19 August 2014

Treeni ja palautuminen

 





Treeni-innon ja inspiraation ollessa kovimmillaan sitä helposti vain painelee menemään ja ajattelee olevansa ihan kone. Joo joo mä lepään sitku. Nyt olen itse tilanteessa, jossa selkärangassa vihlaisee pieninkin taaksetaivutus, toinen polvi ei pelitä, voimatasot laskevat joka päivän harjoituksissa ja niskahartiaseutu on niin tukossa, että meinaa päästä itku ja oksennus kivusta kun toinen vähän painelee selkää. 

Mitäs sitten?


No sitten tullaan tietysti kirjoittelemaan ohjeita muille, että miten välttyä tällaiselta tilanteelta. Tai jos vahinko on päässyt käymään, niin millaisilla toimenpiteillä sitä voidaan korjata ja ehkäistä jatkossa! :)




1. VENYTTELE. Eikun ihan oikeasti. Venyttele aina treenin jälkeen 15-20 minuuttia (huomio: venyttelyksi ei lasketa paria etureisivenytystä ja sen jälkeen instagramissa vietettyjä viimeisiä 14 minuuttia). Käy koko keho läpi, keskity erityisen huolella niihin lihaksiin joita tänään harjoitit. Venyttele myös pitkin päivää ja jos sattuu käymään sillälailla että treeni on aamulla ja seuraavat 10 tuntia töissä istumista, tutustu käsitteeseen taukojumppa ja harjoita sitä vähintään tunnin välein. FOR REAL. 



2. HUOLELLISET ALKULäMMITTELYT. Lämpö päälle ja pieni hiki pintaan, mutta sen lisäksi kohdistettua lämmittelyä niille lihaksille ja nivelille, jotka tulevassa treenissä ovat pääosissa. Itse olen juuri nyt ymmärtänyt erityisesti huoltavien liikkeiden ja lihasten aktivoimisen tärkeyden. Tällaisina liikkeinä omalla kohdallani esimerkiksi etureisien aktivointi pitkin päivää polvien tukemiseksi, lonkankoukistajien venyttäminen ja avaus takaosastotreenin aluksi sekä vatsalihasten aktivointi ennen rajuja taaksetaivuttelusessioita. 



3. NESTEYTä. Pystyt juomaan kyllä vielä vähän enemmän vettä. Lisää erityisesti lämpimällä joukkoon välillä vähän suolaa. 




4. SYö OIKEIN. Mitä se sitten kullekin tavoitteiden ja elämäntilanteen mukaan tarkoittaa, mutta opettele yksinkertaiset perusasiat. Huolehdi, että saat esimerkiksi treenin jälkeen vähintään palautusjuoman, joka ehkäisee lihaskipuja ja auttaa palautumista. Ei mitään sokerilisäainepommeja, vaan ihan ehtaa puhdasta proteiinisheikkiä tai vaikkapa sitrulliinimalaattia. Muista myös syödä kunnolla, kanankäppyrä ja salaatinlehti ei auta sinua matkallasi kohti tavoitetta (oli se sitten painonpudotus, kokonaisvaltainen hyvinvointi, kehonrakennus tai urheilusuoritukset). 



5. NUKU JA LEPää. No ne kahdeksan tunnin yöunet. Ja meditointi. Ja vapaapäivät. Ja joskus, jos on mennyt tosi lujaa ja tosi pitkään, pidä vaikka ihan kokonainen vapaa/kevyt viikko. 
 


6. HIERONTA/OSTEOPATIA/NAPRAPATIA/WHATEVER. Tässä vaiheessa energiahoito ei ole enää paras mahdollinen hoitomuoto. Varaa itsellesi ihan rehellinen urheiluhieronta hyvälle hierojalle ja todista itsellesi, ettei hieronta ole mikään höpöhöpö lyhyen tähtäimen ratkaisu (Nimimerkillä elämäni ensimmäinen hieronta varattuna). 


7. OLE REHELLINEN ITSELLESI JA KUULOSTELE KEHOASI. Kun liikutaan päättäväisesti, tavoitteellisesti ja paljon, sellaiset asiat kuin lihaskivut, kireydet ja ajoittaiset kipuilut ovat osa kakkua. Mutta opi tunnistamaan, onko kyseessä laiskuus, väsymys ja terve lihaskipu vai ihan oikeasti nivelkivut, suorituksia haittaavat jatkuvat säryt ja laskenut suorituskyky. Heräsin itse tänään aamulla siihen, että yläselän kivut ilmenivät pääkipuna ja kuvottavana olona ja sängystä ylös noustessa polvesta vihlaisi. Siispä suunniteltu kuntonyrkkeily sai jäädä välistä ja aamukahvia juodessani varailin itselleni hieronnan, kirjoitin muistiinpanoja ja laadin uuden treeniohjelman jossa kehonhuolto sai entistä tärkeämmän roolin. Niin paljon kuin rakastankin treenejäni ja endorfiinipöllyä, tuntuu ajatus viikon levosta tällä hetkellä todella huojentavalta ja oikealta. 


Ihanaa viikkoa ihmiset, hyviä treenejä ja sitäkin parempia kehonhuoltohetkiä! :)
 


Pus, 
Ella

 


6 comments:

Workingonit said...

Hyvä postaus, lisäisin vielä että pidä 1-2 viikon treenitauko ja älä tee mitään! Itselleni kävi aika köpelösti kun en noudattanu juuri mitään ylläolevista ohjeista. Kehosta on pidettävä huolta, ylirasittuminen voi viedä pahaankin ylikuntoon.Helposti liikkumisestakin tulee suorittamista jos ei oikein tiedä miksi sitä tekee. Etenkin nuoret naiset ja Fitness boomiin mukaan lähteneet on vaarassa viedä asiat äärimmäisyyksiin. En suosittele äärimmäisyyttä missään muodossa. Pieni rasvaprosentti ei ole tavoittelemisen arvoista jos ei voi hyvin. Pitää olla rehellinen itselleen niinkun sanoit!Jos kiinnostaa mikä sairaus minulle puhkesi, tervetuloa lukemaan mun blogia!

EllaE said...

Heipsan, kiitoksia kommentista, olen täysin samaa mieltä kanssasi! Liikkuminen ja terveelliset elämäntavat ovat mulle ihania asioita ja tuovat elämään valtavasti hyviä juttuja, ja sellaisina ne haluan pitää jatkossakin :) Siksipä on hyvä välillä muistutella itselleen, että mistäs tässä kaikessa nyt oikein oli kysymys ja mikä ihan oikeasti auttaisi tällä hetkellä parhaiten kohti tavoitettani. Omalla kohdallani se on tällä hetkellä viikon tauko liikunnasta ja ihan muihin juttuihin keskittyminen.Mitä tulee tuohon räjähtäneeseen fitnessboomiin ja naisiin joiden terveys pettää liian rajuilla treeneillä ja ruokavaliomuutoksilla; itse en tunne sellaisia enkä omaa henkilökohtaista kokemusta, joten siihen en osaa sanoa mitään. Ehkä vain noin yleisesti voisin kommentoida koko äärimmäisyysaihetta niin, että mun mielestä aina ja ensisijaisesti ihmisen onnellisuuden tulisi lähteä itsestä eikä riippua ulkoisista tekijöistä tai vaikkapa rasvaprosentista. Kun tasapainoinen ihminen, jolla on prioriteetit kunnossa rupiaa sitten tavoittelemaan jotakin, niin se ehkä myös hyvässä lykyssä tajuaa ettei mitään tarvitse ottaa loppupeleissä niin vakavasti ja osaa perustaa onnellisuutensa jollekin paljon pysyvämmälle, kuin sille miltä ulkokuori näyttää :) Näin minä ajattelisin!Ja kävin katsomassa sun blogia: haluan lähettää ihan hirmuisesti tsemppiä ja voimia sulle. Vaikutat sairaudesta huolimatta hirmuisen elämänmyönteiseltä ja vahvalta, tosi inspiroivaa sanon minä! Isoniso halaus sinne ja kiva kun kävit! <3

Workingonit said...

Toivoisin ettei kenellekkään kävisi niinkuin minulle, tosin en usko että niin voi käydä kaikille. Mukana on varmasti jotain perinnöllistä alttiutta.Kiitos paljon, minä jatkan toipumista ja inspiroitumista tämänkaltaisista blogeista, ja toivon että pääsen vielä joku päivä juoksemaan :)

EllaE said...

Mä ajattelen, että ne jotka jaksavat uskoa, toivoa ja yrittää (ja yrittää ja yrittää), niin ne palkitaan aina ennemmin tai myöhemmin :) Inspiroidu itestäsi ihana!

sirpar said...

Tosi hyvä postaus! Pakko tallentaa muistiin, että muistaisin (ja jaksaisin) noudattaa näitä ja pitää omasta kehosta paremmin huolta. Eron huomaa heti niin pienilläkin muutoksilla. Itellä varsinkin venyttely vaikuttaa tosi paljon henkiseen ja fyysiseen oloon. Venyttelyn jälkeen on aina jotenkin raikkaampi ja rauhallisempi olo :)Pakko kyllä tunnustaa, etten venytellyt tänään salitreenin jälkeen. Viimeksi kyllä venyttelin hah :D täytyy ottaa ehkä syksyn projektiksi alkaa panostaa kehonhuoltoon enemmän.Ja hei kiitos kivasta blogista :) upeita kuvia tässä postauksessa tuollaisia jotka todella motivoi itseäkin venyttelemään ;) Toivottavasti paranet kuntoon pian!

EllaE said...

Kiitos sinulle, kiva kun luit ja kommentoit! :)Joo, ei tuo kunnon venyttely suju mullakaan vielä yhtä rutiinilla kuin hampaiden pesu, ja sen saapi sitten tuta yleensä perästä päin.. :) Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee, eikö!Sellaiset pienet ja spesifit tavoitteet toimii ainakin mulle yleensä aika tehokkaasti, esim. aina vessassa käydessäni venytän puoli minuuttia takareisiä/ teen haaravenytystä niin kauan kuin aamukahvilla kestää valmistua/ ajastan heti töistä kotiin tultuani kellon soimaan viiden (-10-15-20) minuutin päästä ja käyn koko kehon lihakset siinä ajassa läpi.. Semmoisia hauskoja pikkuhaasteita vähitellen joka päivään, niin siitä on hyvä lähteä :) Se on kyllä ihan uskomatonta, mitä ihan vaikka semmoinen minuutinkin pitkä venytys ja syvään hengitys voi tehdä fiilikselle, sen fiiliksen kun tallentaa tiukasti mieleensä niin kynnys venyttelyyn on lopulta aika pieni!Semmoista, liikunta-ja venyttelyintoa ja kaikkea muutakin ihanaa sun syksyyn! <3