Miten on viikonloppu mennyt noin niinkuin omasta mielestä?
Mun viikonloppuun sisältyi tosi paljon elektroniikkanäpertelyä: oon itseopiskellut mun kameraa (miten monta nappia ja toimintoa voi yhdessä kamerassa olla?!), tutustunut meijän uuteen tietokoneeseen ja ollut täällä ihan sormi suussa kaiken maailman icloudien ja ohjelmistojen kanssa. Otin myös Lightroom-kuvanmuokkausohjelman testiin ja oon nyt repinyt täällä tukkaani näiden vehkeiden ansiosta sellaisen kasan että joku saisi ihan kivanpaksuiset lisäkkeet itelleen jos tulis keräilemään nää täältä lattioilta.
Lisäksi oon treenannut, ollut ihan rakkauspilvissä (<3), kävellyt pitkiä kävelylenkkejä ulkona, vetänyt pikaruokaöverit, jätskiöverit ja suklaaöverit ja tänään pomppasinkin sängystä intopiukeana kun ajatus vihermehusta piirtyi ensimmäisenä herätessäni verkkokalvoille. Tää on tätä mun rentoa syömistä - välillä voi olla että menee isolla vaihteella läskiksi herkkujen kanssa, mutta se on ihan no problem. Mun treenityylillä enempikään herkuttelu ei todennäköisesti vaikuttaisi mun kehonkoostumukseen, mutta olo alkaa olla sama kuin abiristeilyn jäljiltä ja kehossa tuntuu siltä että nyt vähän puhtaampaa bensaa koneeseen kiitos.
Että semmoinen viikonloppu! Miten teillä menee? Onks joku muukin ihan kevätfiilareissa? Mä saatoin ehkä päästellä ilosia vinkuääniä kun huomasin että koivuihin on tullut ihan kunnon lehdet *sydänsilmäemoji
Tänään on äitienpäivä ja se tarkottaa sitä että mä otan nyt pienen momentin kiittääkseni äitiä.
äitin pitäisi saada ihan julmetun iso papukaijamerkki rintaan. Eikä mitään ihan tavallista papukaijamerkkiä, vaan vähintään sellainen kohopintainen ja kiiltävä jonka silmät heiluu.
äiti on opettanut mua omalla esimerkillään olemaan kiltti, rakastava, rehellinen ja antelias. äiti on aina kannustanut mua, antanut mun valita oman tieni, hyväksynyt mun valinnat ja tukenut mua ihan kaikessa mihin oon päättänyt ryhtyä.
Ja mitä vanhemmaksi tuun niin sitä selkeemmin ymmärrän että mulla on ollut kaiken kaikkiaan Ihan Hiton Hyvä Elämä. Mulle on annettu sellaiset eväät tähän elämään että jos näistä eväistä ei riitä muille niin ei jumankauta mistään. Ymmärrän myös että äidillä on ollut hyvin erilaiset eväät. Siinä on ihminen joka on aina, ihan aina laittanut perheensä tarpeet omiensa edelle. äiti teki niin julmetusti duunia, kompromisseja ja luopui monesti omista tarpeistaan jotta mä voisin nähdä elämän kauniin, kirkkaan ja iloisen puolen.
Haluun äiti että näet itsesi niinkuin mä näen sut. Sä oot aina pitänyt huolen siitä että mä tunnen itseni rakastetuksi, arvostetuksi, kauniiksi ja hyväksi tällaisenaan. Näethän itsesikin niin?
Rakastan sua. Oon kiitollinen että just sä oot mun äiti.
Tässä elämässä saa kyllä jatkuvasti olla oppimassa jotain.
Tiedättekö tämmöisen kaavan?
Sulla menee tosi lujaa ja kaikki on siistiä ja wuuhuu. Tunnet seisovasi tosi vakaalla pohjalla, tunnet että oot ihan tilanteen herrana ja sähän oot oikeestaan aika hyvä, kiva, viksu ja vilmaattinen kun oikeen miettii.
Ja sitten boom. Sä pieraiset äänekkäästi leffateatterissa hiljaisen kohtauksen aikana. Tai joudut törmäyskurssille jonkun toisen ihmisen kanssa ja se loukkaantuu sun sanomisista vaikka sulla oli vaan hyvät mielessä. Tai ajattelit että joo nyt mä tiedän miten tää elämä menee - ja sitten jotain ihan odottamatonta hyppää puskasta sun tielle niin että maa sun jalkojen alla tärisee ja kaadut pyllyllesi. Siellähän sitten ihmettelet sormi suussa että miten tässä näin kävi, sullahan oli kaikki langat käsissä.
Mä voin ihan rehellisesti myöntää että mä en tiedä varmasti yhtään mitään. Aina välillä mä luulen että tiedän, tai spekuloin, tai esitän mun teorioita ja näkemyksiä. Välillä jopa siihen sävyyn että hei tää on nyt ihmiset varmasti se juttu.
Mutta nyt pesen käteni once and for all siitä että mun jutut olisi ikinä täydellisiä totuuksia. Ei hitto ole. Mäkin meen välillä ihan miekka tanassa hirveen älämölön kera elämässä eteenpäin ja sellaisella Kukkulan Kuningas ja Mää Tiädän-mentaliteetilla, mutta tähän astisen elämäni aikana oon Ihan Joka Kerta tipahtanut pilvilinnoistani ja löytänyt itteni takamus kurassa silmät suurina ihmettelemässä että kuinkas tässä näin kävi.
Mä oon kyllä vähän semmoisella missiolla (maailmanpelastus- ja rakkaudenlähettiläsmissioiden lisäksi) että mä tavallaan haluunkin että mun ego saa turpiin säännöllisesti. Mä haluun päästä irti mun egosta, jos se on edes mahdollista, tai ainakin olla mahdollisimman pieniegoinen.
Mutta joo, kyllähän se aina egosta tuntuu ikävältä kun huomaakin olevansa vain ihan tavallinen ihminen.
Se on toisaalta myös aika lohduttava ajatus - me kaikki ollaan ihan vaan tavallisia ihmisiä virheinemme, erehdyksinemme ja mokailuinemme. Ja se on ihan okei.
Niinkun mun parempi puolisko tapaa tuoda perspektiiviä jos rupeaa menemään liian totiseksi: elämä on vähän niinku monopolia. Sä ehkä rikastut, menestyt, ryöstelet, ostat talon, häviät tai voitat. Mutta lopulta kaikki nappulat menee kuitenkin takasin laatikkoon.
Että vaikka pyritäänkin olemaan parhaita versioita itestämme, niin ei oteta sitäkään niin vakavasti vaikka välillä pyllähdettäis tai ego sais kolahduksia. Tää on vaan elämää.
Tänään part kakkonen ruoka-asiasta! Kiitos kaikista kommenteista joita jätitte "Mun suhde ruokaan & ennen-jälkeen kuvat"-postaukseen, siitä tuli yllättäen blogihistoriani luetuin postaus jonka Lilyn toimitus jakoi facebookissaan ja johon liittyen Me Naiset -lehti halusi tehdä haastattelunkin. Ohhoh, mihin soppaan mä lusikkani tunginkaan.. Tarkoituksena oli ihan vaan kirjootella pienesti että miten mä, meitsi ja minä suhtaudun ruokaan :D
Nää ruokajutut on hassuja juttuja. Viime päivinä oon syystä tai toisesta törmännyt paljon semmoiseen ilmiöön että ruoka on jollekin lähes uskonto. Että paleo on oikea tapa syödä. Tai jaksoittainen paastoaminen on se oikea tapa millä syntyy parhaita tuloksia. Tai että suomalaiset ravitsemussuositukset on paras ohjenuora. Vähähiilarisuus, vegaanius, mitä näitä nyt on.
Mulla ei oo mitään tiettyä tapaa syödä ja jos joku sai mun yllämainitusta postauksesta sen kuvan että mun mielestä paleo on huono juttu niin se ei ollut tarkoitus - musta paleo on tosi hyvä pohja ruokavaliolle. Proteiineja, rasvoja, kasviksia, marjoja ja hedelmiä - siihen voi sitten kukin lisäillä tai olla lisäämättä oman fiiliksen mukaan viljatuotteita, juureksia, maitotuotteita, herkkuja tai mitä kukakin haluaa.
Mulle henkilökohtaisesti paleo ei toiminut enää muutaman kuukauden sitä toteutettuani ehkä siitä syystä että tein sitä nimenomaan a) hiilihydraatittomana, eli edes marjat tai hedelmät ei olleet syötävien juttujen listalla ja b) en laskenut tarkkaan kaloreita, että saisin varmasti tarpeeksi energiaa ja se kostautui lopulta sokeripitoisella iltamättämisellä. Ehkä oleellisin syy siihen miksi se ei toiminut MULLE oli kuitenkin se etten nauttinut siitä enää parin kuukauden jälkeen - mä niin kaipasin bataattia, banaania, mansikoita, puuroa ja muita kivoja juttuja että ihan itketti.
Mulle rento ja ruokavalioton syöminen on luontevin, nautinnollisin, helpoin ja kivoin tapa syödä. Sillä saan myös niin kivoja tuloksia kehossani aikaiseksi että tarkoin rajattuihin ruokavalioihin mulla ei (ainakaan just nyt) ole mitään intressiä. Mun mielestä kaikissa ruokavalioissa on hyviä pointteja, mutta mikään niistä ei edusta täydellistä ja ainoaa vaihtoehtoa. Oon kokeillut tosi monia ruokavalioita mutta ennen pitkää mulla palaa hihat jos jotkut ruoka-aineet on kiellettyjä ja mun keho (tai mieli) huutaa just niitä.
Mä keskityn elämässä kokonaisvaltaisesti ja laajasti hyvinvointiin ja ennen kaikkea siihen henkiseen hyvinvointiin. Siksi mä haluan myös kannustaa ihmisiä vähän hellittämään syömisen suhteen jos ruoasta on tullut päänvaiva. Mun mielipide on se että hyvään kondikseen voi päästä rennolla ja hyvällä fiiliksellä eikä siihen välttämättä tarvita ruokien punnitsemista, kalorien laskemista, tiettyä ruokavaliota tai muutenkaan tiukkaa pipoa.
Mun mielestä meidän tarttee opetella luottamaan itseemme ja siihen että hanskataan tää homma kyllä. Jos jotkut asiat on kiellettyjä niin en tiedä teistä mutta mua alkaa ennen pitkää ne kielletyt hedelmät himottelemaan. Ja kun niitä ei saa syödä, ja sitten kun niitä ehkä kuitenkin syö piilossa muiden katseilta, niin siinäpähän sitten ollaan morkkiksen kanssa hyvää vauhtia matkalla kohti syömisongelmia.
Tietyt perusperiaatteet ruoasta on toki ihan hyvä opetella - mitä mikäkin ravintoaine kehossa tekee ja millaisessa suhteessa olisi noin suurin piirtein hyvä syödä protskuja, hiilareita ja rasvoja. Myöskin se että pyrkii syömään monipuolisesti, viihtyy HeVi-osastolla kaupassa pisimpään ja välttää eineksiä ja sokerivehnähöttöjuttuja joissa ei ole ravintoa on musta ihan hyvä tavoite. Mutta kyllä se perusperiaate numero yksi mun ohjekirjassa on se että Syöminen On Ihana Juttu. Ja että Chillaa Jumalauta.
Tähän loppuun nyt kuitenkin semmoinen toteamus että nää on rakkaat ihmiset vaan mun näkemyksiä ja kokemuksia, eikä nääkään ole mitään täydellisiä totuuksia. Ja että tässä elämässä on oikeasti paljon oleellisempiakin juttuja kuin ruoka.
Nyt kaikilla tulee ihan korvista Ellan näkemys ruoasta. Mullakin tulee, jutellaanko perhosista välillä?
Herättikö ajatuksia? Ennenkuin kukaan riehaantuu kommenttiboksissa niin rauhaa ja rakkautta ja halauksia, okei? Noniin, nyt sinne kommenttiboksiin sitten - millainen on teidän suhde ruokaan? :)
Tänään on semmonen päivä että Ella prosessoi juttuja isolla vaihteella. Viime päivät on antanu niin paljon opetuksia ja ajateltavaa, mutta sen sijaan että oksentaisin kaikki sanat tähän nyt kunnon paineella niin mä hiljenen, siirryn mun meditaationurkkaan (=meen treenaamaan ihan raivolla) ja kirjotan kun musta tuntuu että paineen tuntu vähän helpottaa.
Oon yhtäaikaa innostunut, liekeissä, kiihtynyt, mietiskelevä ja ilonen. Haluun kirjottaa miljoonasta asiasta mutta en saa just nyt yhtäkään viksua tekstiä aikaan ilman että lähtee ihan mopo keulimaan. Tosi hämmentävä olotila, mutta yleensä tälläset myllerrysvaiheet tuottaa jotain viksua eli mielenkiinnolla seurailen että mihin tää johtaa :D
Että ei sen kummempaa tänään, viettäkää kiva torstai, peace & love!
Siltä varalta että täällä blogin puolella on joku joka ei seuraile mua instagramissa, niin KIITOS<3
Kiitos että ootte siellä ja kiitos kaikista ihan hitsin vitsin ihanista kommenteista joita ootte jättäneet mulle viime aikoina! Se fiilis kun joku teistä kokee että oon inspiroinut teitä tykkäämään itestänne just sellasina kun ootte, tai saanut hymyn jonkun huulille, tai onnistunut välittämään jonkun pienen ja helpottavan ajatuksen just siihen hetkeen missä kulloinkin mun juttuja luette. Se fiilis nöyristää, innostaa ja saa mut ihan hitsin kiitolliseksi :)
Luin eilen illalla kaikkia kommentteja joita tänne blogiin ja instagramiin oon saanut ja pieni tippahan siinä törähti linssiin. Sanoinkin mun poikaystävälle että nyt tiiän mitä haluun tehdä työkseni - mä haluun olla kokopäivänen rakkauden lähettiläs! Halailla, levitellä rakkautta, kannustaa, saada ihmiset uskomaan siihen että me kaikki Rokataan isosti. Koska Me Kaikki Rokataan Isosti.
Niin että hali, eikun ihan oikeasti hali: sellainen pitkä ja vilpitön rutistus kaikille teille <3
