MITEN OLLA OTTAMATTA ITSEÄÄN LIIAN VAKAVASTI?

 

Heippa!

Sain postaustoiveen aiheesta "miten olla olematta liian itsekriittinen ja kääntää häpeänappulaa pienemmälle". Ensinnäkin, kiitos että esitätte näitä toiveita - mä oon hirmu iloinen että ylipäätään vierailette mun blogissa, mutta että ihan olette kiinnostuneita että mitä mulla on asioista sanottavana? Voi vitsin hitsit, suomalainen enhänmääny-mentaliteetti meinaa nostaa päätään :D Mistä päästäänkin kätevästi päivän aiheeseen - miten olla sinut itsensä kanssa ja arvostaa itseään.

Tiedättekö tässä on vaikea aihe - ei siksi etten osaisi teoriatasolla neuvoa teitä siinä että kuinka parantaa omaa itsetuntoa, neuvoja löytää ihan vaikka googlettamalla vinon pinon. Mutta kun rakkaat ihmiset, tämä on oikeasti aika simppeli juttu. Yksinkertaistettuna meidän tarvitsee vain päättää että arvostamme itseämme ja kohtelemme itseämme kuin parasta ystävää. Ja sitten päätämme sen uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Tää on jätkät simppeli juttu

Meille suomalaisille tämä tuntuu olevan ihan hirmuisen vaikea asia - myöntää, että minähän olen hyvä tyyppi. Itsekehu ei ole ikinä istunut meidän kulttuuriin ja täällä on yleisesti hyväksytympää nöyristellä ja vastata kehuihin että "ai mä nätti? enkä oo, sä oot!"

Oikeasti, sinä ja minä ja me ansaitaan ei enempää eikä vähempää kuin parasta. Parasta kohtelua itseltämme ja muilta. Me ansaitaan ihan hitsin hyvä elämä, ympärille ihmisiä jotka hyväksyy meidät just sellasinaan. Me ansaitaan olla häpeilemättä sitä mitä ollaan. Me ansaitaan rakkautta, ihan (anteeksi) jumalauta JOKAIKINEN. 

Mun mielestä on tosi helppoa heittää itseironista läppää tietäen samalla että mä oon hyvä tyyppi. Mulle ei oo mikään ongelma saattaa itseäni naurunalaiseksi, koska mitä sitten? Mitä sitten vaikka vaikutan jonkun mielestä ihan hullulta kun tanssahtelen keskellä Helsingin katuja tai möläytän työpaikan kahvipöydässä jotain joka saa jengin vilkuilemaan mua oudoksuen kulmien alta? Mitä Sitten?
 

Musta on virkistävää aina välillä tehdä jotain ihan tosi randomia, ihan vaan varmistaakseni etten välitä siitä mitä muut ajattelee. Mennä käsilläseisontaan keskellä Kamppia tai seistä Suomenlinnan nokassa ja huutaa niin kovaa kun keuhkoista lähtee tai meditoida Tuomionkirkon portailla. Kunhan ei tee kellekkään pahaa, niin se on ihan sama että mitä akteja harjoitat kun haluat vapautua epävarmuudesta. Whatever floats your boat. 

Koska tiedättekö, maailmasta löytyy aina ihmisiä joiden mielestä mä oon outo, tyhmä, ärsyttävä, säälittävä, kummallinen tai muuten vaan epäsopiva. Me ei ikinä voida miellyttää kaikkia. Me voidaan elää elämää meidän näköisesti ja anteeksipyytelemättä, ja ne jotka diggailee meistä meidän outouksista huolimatta - ja diggailee myös just niistä outouksista - ne on meidän tyyppejä. Ne jotka kattelee meitä kulmat kurtussa.. No, toivottavasti nekin tajuaa jossain elämän vaiheessa ettei muiden arvostelu ja tuomitseminen oo ikinä johtanut mihinkään hyvään. Toivottavasti nekin uskaltaa jossain vaiheessa löysätä kravaattia. Tulee elämä aika paljon kivemmaksi.

Niin että jos jonkun vinkin antaisin itsetunnon parantamiseen, niin: älä anteeksipyytele sitä mitä sä olet. älä ota itteäs liian vakavasti, älä ota elämää liian vakavasti. Oot ihana just sellaisena kuin oot ja jos joku on toista mieltä niin anna sen olla. Ei se oo sulta pois eikä se että jonkun mielestä oot vääränlainen tarkoita että ihan oikeasti olet vääränlainen. Kävele peilin eteen än yy tee nyt ja sano "mä oon ihan hiton hyvä tyyppi". Koska sä oot :)

Rakkautta <3

 

MUN SUHDE RUOKAAN & "ENNEN-JÄLKEEN" KUVAT

Kaikkihan sitä kokoajan ajattelee. Nimittäin ruokaa. 

Yksi postaustoive oli, että enemmän ruokajuttuja ja olisko mitään ruokapäiväkirjahommia. No kyllähän se passaa! Käydään ensin vähän läpi taustaa.

Tiiättekö - mä rakastan ruokaa. Mutta se mitä ennen kaikkea rakastan nykyään on mun suhde siihen. Nimittäin tää tyttö on kuulkaa kolmessa vuodessa innostunut ruoasta, ahdistunut ruoasta, tehnyt ongelman ruoasta, luullut löytäneensä ainakin kymmenen kertaa just SEN oikean tavan syödä. Ajatellut ruokaa päivin ja öin, piiskannut itseään jos päivän aikana tuli syötyä hedelmä vaikka ei pitänyt. Ja sitten sanonut "fuck this shit", heittänyt hanskat tiskiin ja kävellyt mäkkäriin. Pallotellut "yolo"asenteen ja rajoittamisen välillä niin että kalorien saanti oli aivan liian vähäistä, hiilareita ei saanut syödä ja sitten lähti käsistä suklaan kanssa. Ja sitten lopulta päätynyt tilanteeseen jossa mulla ja ruoalla on tosi lämmin, terve ja rakastava suhde.

Vasemmalla välttelin hiilareita ja yritin syödä paleosti, noin 5 treeniä viikossa - oikealla samanlaiset treenit mutta ruokavalioon lisätty hiilareita ja muutenkin rentoutta. Keskivartalopöhötys gone

Viime syksynä olin vähän turvoksissa. Kesällä vedin hiilaritonta paleota (eli ainoastaan kasviksia, proteiineja ja hyviä rasvoja) ja se toimi aikansa hyvin - oli tosi hyvä olla. Mutta ennen pitkää mun aineenvaihdunta rupesi hidastumaan ja kun illat pimeni ja säät kylmeni, hiilarien himo kasvoi. Ja koska olin päättänyt etten syö hiilareita, kitkuttelin proteiinin ja kasvisten avulla päivät ja sitten "sorruin" iltaisin vetämään jonkun Pollypussin (pollyt<3) tai kokonaisen suklaalevyn. Eikä siinä mitään vaikka välillä tämmösiä övereitä veteliskin, mutta ongelma oli enemmän siinä kuinka hirveät morkkikset mulle tuli. Perus syömisongelmaisen kaava siis.

Jälkeenpäin kun mietin, niin on ihan tosi urpoa että treenasin niin kovaa kuin treenasin enkä antanut kropan päästä palautumismoodiin ts antanut sille hiilareita tai tarpeeksi energiaa. Mutta kun kantapään kautta oppiminen vaan on mun juttu :)

No sitä rataa jatkoin koko syksyn ja eläissäni mulla ei ole kyllä ollut yhtä huono olo kehossani. Treenasin kuudesti viikossa mutta silti oli jatkuvasti turvonnut olo. 

Ja sitten joskus tammikuussa päätin että nyt riitti. Halusin nähdä että romahtaisko maailma jos söisinkin vapaammin. Rupesin lisäämään pikkuhiljaa hiilareita (makaronia, bataattia, perunaa, riisiä, hedelmiä) ruokavaliooni ja boom, johan rupesi rasvat katoomaan vyötäröltä ja värit palaamaan elämään! Aloin syömään fiilispohjalta, päästin vähän kerrallaan irti kaikista rajoituksista ja kielloista. Kapkaupungissa lähti kahden viikon aikana rasvaa ihan kohisten, kun vetelin siellä ilosesti hedelmiä, leipää, perunaa ja muita hiilarinlähteitä. Elämänilo palasi myöskin kohisten :D

Kuvien välillä pari kuukautta

Ja nyt mun keho voi paremmin kun ikinä. En pode enää huonoa omaatuntoa mistään syömästäni asiasta, päinvastoin: nautin sata lasissa ihan kaikesta mitä syön. En laske kaloreita, en punnitse annoksia, en pahemmin suunnittele aterioita, en kiellä itseltäni mitään eikä mulla ole mitään rajotteita. Oon kaikkiruokainen eikä mulla ole allergioita. Syön tosi intuitiivisesti mitä mieli tekee. Ja mä raaaaakastan tätä mun.. no, en sano ruokavaliota koska mulla ei oo mitään ruokavaliota, mutta syömistyyliä :)

Mä haluisin kaiken tän jälkeen ylipäätään kannustaa ihmisiä enemmän siihen että meidän kehot on hirmu fiksuja eikä syömisestä tarvitse tehdä tähtitiedettä vaikka haluttais kireeseen/lihaksikkaaseen/timmiin/mitä nyt kukakin haluaa-kuntoon. Kerran täällä maapallolla ollaan ja meillä on niinkin kiva ominaisuus kuin makuaisti, niin voidaan ihan yhtä hyvin nauttia siitä täysin rinnoin. 

Että semmoinen on mun suhtautuminen ruokaan! Seuraavaksi voisinkin postata tänne vähän sitä ruokapäiväkirjaa :) 

 

BOTTOMS UP - VAPPUMEHUA

 

Hyvää huomenta!

Onko vappu taputeltu ja takanapäin? Vai vieläkö bileet jatkuu? Oli miten oli, mulla olisi kaikille pieni juttu joka taatusti sopii just tähän päivään :)

1. Tuliko vähän otettua ja nyt riittää? Tää vihermehu puhdistaa sun elimistön oikeen kivasti ja johan rupee taas värit palaamaan maailmaan. Varoitus: ensimmäinen puoli tuntia voi olla vähän heikko happi, mutta sen jälkeen - avot

2. Päädyitkö tänne blogiin googletettuasi krapulatärinöissäsi että kuinka sitä Green Dragon-hamppuviinaa valmistettiinkaan, ja nyt täällä onkin jotain hiton viherpirtelöitä? Ei hätää, vinkki vinkkinä: pyöräytä ohjeiden mukasesti itelles vihermehu, anna sen tehdä työt ja tyhjentää sun elimistö ja tadaa, koneistoon voi kaataa taas huoletta lisää jumalten juomaa

Toinen vinkki: anna kuitujen seistä mehustimessa muutama päivä, ja avaa sitten kansi - sieltä löyhähtää niin reipas siman haju, että ei muuta kun lasiin ja kirkasta päälle ja avot, bileet voi jatkua!

3. Vietitkö koko vapun yksin kotona tuhahdellen ulkona valkolakissa örveltäville ja ajatellen että kylläpäs oot onnellinen ettet koe tarvetta viettää näin typerää pakkojuhlaa, ja nyt haluut ladata instagramiin kuvan sun aamukuuden 30km lenkistä ja viherjuomasta ja lisätä mukaan kuvatekstin että "miten teillä muilla meni vappu noin niinkun omasta mielestä?" Tästä saat oivan vihermehuohjeen!

4. Haluutko ihan vaan yksinkertasesti vihermehureseptin? Täältä pesee:

PUHDISTAVA VIHERMEHU KAHDELLE

• 1 omena


• 1 sitruuna


• Pienen peukun kokoinen pala inkivääriä


• Kuusi lehtikaalin lehteä


• 200g pinaattia


• Ananasta oman maun mukaan
  
  Voila :) Rauhallista lauantaita niille jotka ei enää paljon vappua viettele ja teille joiden korkki menee kiinni aikasintaan maanantaina: tsemppiä, loppusuora häämöttää jo! :)
  
  
  

PUUVALLILA JA KEVÄTPÖRINÄÄ

Voi vitsi tää kevät. 

Käytiin eilen kävelemässä miehen kanssa tossa ihan meidän vieressä sijaitsevassa puu-Vallilassa tarkoituksena nautiskella auringosta ja testata meidän uutta kameraa (joka siis tippui viikon käytön jälkeen lattialle ja kotiutui muutama päivä sitten kuukauden kameralääkärillä oltuaan). Aattelin ensin että mulle tulee todennäkösesti kylmä tässä vaatetuksessa - hihaton mekko ja paljaat sääret. Mutta vielä mitä, auringon lämmittäessä ja tuulettomassa säässä oli oikeen mukavan lämmintä! PARASTA!

Toi Puu-Vallila on mutenkin ihan superihana. Varsinkin nyt kun kevät tulee ja alkaa vihertää, kukat kukkii ja ihmiset laittaa niitä pieniä söpöjä pihojaan nätiksi. Se on vähän niinkuin oma pieni vanha Porvoo ihan tossa naapurissa.

Suomi sä oot niin vitsin upea tähän aikaan vuodesta. Ja kokoajan vaan paranee. 

Mun sisällä kuplii kun mietin tulevaa kesää, lämpeneviä kelejä, Ahvenanmaata ja sitä että ihan kohta koko luonto on vehreenä. Kun nyt jo aurinko tuntuu niin hyvältä ja pienet lehdet puissa saa mut herkistelemään ja sydämen läpättämään, niin poksahdankohan kesällä? 

Ihania kevätpäiviä laiskiaisenlapset, toivottavasti tekin ehditte välillä nauttia ulkoilmasta <3

HIPPIMINÄ JA PINNALLINEN MINÄ

Nyt kun oon tässä vähän aikaa nauttinut mun pinnallisesta puolesta ja iloinnut treenin tuomista ulkosista muutoksista, asukuvailusta, shoppailusta, inspiroitunut muotiblogeista ja kuljeskellut ulkona meikattuna ja kivoissa kuteissa, niin huomaan että mun zen-puoli alkaa nostaa päätään. Tiättekö tulee semmonen "haluun juosta metsään ja repiä vaatteet ja pestä meikit ja unohtaa miten ajatellaan"-fiilis. 

Musta on kivaa tasapainoilla sen oman pinnallisen puolen (joka haluu kivan pepun ja äbsit ja nätit vaatteet) ja rauhaa rakastavan hippiminän (joka haluu vaan rauhaa, rakkautta, läsnäoloa ja kosketusta luontoon) välillä. 

En usko että niiden puolien tarttee olla ristiriidassa keskenään. Vaikka olisin kuinka laittautunu ja kivoissa releissä ja stilettikoroissa ja huulet punattuina, niin mä silti keskityn hengitykseeni ja pyrin olemaan hetkessä, huomioin mun ympäristöä ja haluun olla ystävällinen kaikille, en kuvittele olevani yhtään mitään enempää tai vähempää kuin silloinkaan kun vetelen ilman meikkiä tuulihousuissa menemään. Mä silti tunnen lämpöä kaikkia mun kanssaihmisiä kohtaan kaupan kassaneidistä vastaantulijoihin ja bussikuskeihin. Mä keskityn silti siihen että kuinka voin tehdä kanssaihmisten päivästä paremman. 

Tosin silloin kun on tosi laittautunut, tuntuu vähän siltä että päällä olis sellanen kuori. Että ihmiset näkee helposti vaan sen kuoren mutta ne ei nää mitä sen alla on. Eikä niitä voi siitä syyttääkään - onhan se aika vaikeeta vaikkapa yrittää tähystellä tähtiä pilvisenä yönä. Saa ihan tosissaan siristellä silmiään että paksun pilvipeitteen takaa vois nähdä välähdyksen.

 Ja jos mun pitäis valita, niin valitsisin luonnon ja paljaat varpaat ja aidon bondailun ja autenttisen luomuelämän koska tahansa. Koska kerran kun on saanu maistaa olemisen iloa joka ei oo riippuvainen mistään ulkosista tekijöistä, niin tajuaa ettei minkään valtakunnan uudet vaatteet tai menestys tai asunto tai uus hiusleikkaus tuo oikeeta onnea. Sellasta onnea mitä voi kokea ihan vaikka sillon kun istuu vaikkapa ulkona, oikeen keskittyy hengitykseensä, keskittyy tuntemaan elämän kehossaan, haistaa raikasta meri-ilmaa ja on täysin siinä hetkessä. Sellasta onnea että nousee kyynelkanavia kutitteleva hymy huulille ihan vaan koska on elossa ja saa olla todistamassa tätä kaikkea. Hitto se on makeeta. 

Tässä maailmassa on ihan valtavasti sellaista kauneutta joka loistaa jostain paljon syvemmältä kuin siitä mitä me nähdään. Mutta tässä maailmassa on myös ihan valtavasti pinnallista kauneutta, sellaista joka ei ole pysyvää. Meidän kehot rapistuu, kasvot rypistyy, iho löystyy ajan myötä eikä meillä ole ikuisesti kireää ja lihaksikasta kroppaa. Mutta se mitä meidän kaikkien ytimessä on, se on ikuista. Me ollaan pohjimmiltaan energiaa ja se on samaa energiaa joka on ollut tällä maapallolla ennen kuin me synnyttiin tähän fyysiseen kroppaan. Se energia jää kun meidän fyysinen olemus rapistuu. 

Joten vaikka me leikitään tällä ulkoisella tasolla menestymisleikkejä ja kauneusleikkejä ja sisustamisleikkejä, niin ollaan väärässä jos kuvitellaan että niillä on loppupeleissä suurta merkitystä. Ei niillä ole isomman kuvan kannalta. 

Mutta jos jollain on merkitystä niin sillä, että kuinka tietoisesti me tätä elämää eletään. Tajutaanko me millaisessa yltäkylläisyydessä elellään? ymmärretäänkö kuinka ainutlaatuinen, hauras ja valtavan kaunis asia tämä elämä on? Jos me vähän fiilistellään niin onko meidän sisällä rauhaa ja seesteisyyttä, vaikka ulkoisella tasolla asiat olisi miten päin tahansa? Ymmärretäänkö että me ei olla yhtä kuin meidän tarina, tai fyysinen keho? 

Me ollaan niin paljon enemmän. Elämä on niin paljon enemmän. 

Mutta vakavaa se ei kyllä yhtään ole, hell no. Mä aijon ihan täysin rinnoin nauttia mun pinnallisuudesta ja samalla pitää kuitenkin niin sanotusti ankkurin pohjassa. Leijailla pää pilvissä ja kaivaa varpaat syvälle multaan. Kyykätä isommat reidet mielessä ja istua hiljaisuudessa hengittelemässä silloin kun siltä tuntuu. 

<3